Ruotsin entisen pääministeri Olof Palmen murhan 34 vuotta jatkuneet tutkimukset lopetetaan. Nykyään Helsingissä asuva Anneli Korhonen on eräs poliisin aikoinaan kuulemista todistajista.
Liikenneverkon ja palvelujen yksityistäminen estettävä
Juha Sipilän hallitus on hanke toisensa jälkeen myynyt, ulkoistanut tai muilla tavoin hukannut kansakunnan omaisuutta. Kyytiä ovat saaneet niin metsät, vedet kuin lukuisat tuotannonalat.
SKP:n Turun piirikomitea toteaa, että yksi viimeisimpiä on ministeri Anne Bernerin hanke infrastruktuurin kuten maantieverkon yksityistämisestä. Raideliikenne on jo kokenut viipalointia ja erilaiset kilpailutusvaiheet ovat odottamassa.
– Nyt Berner on luovuttamassa tieverkot pois. Samaan hankkeeseen liittyy lisäksi kulkuneuvoihin asetettavat mittarit, joiden perusteella käynnistyisi taas uuden veron perintä. Viimeksi on paljastunut, että hallituksen listalla suositellaan sellaista laitekokonaisuutta, jonka suunnittelu ja valmistus kuuluvat nyt jo Kepun kansanedustajalistalla olevalla johtajalle. Taas Sipilä on toimimassa ja vahvistamassa hyvä veli -verkostoa, turkulaiset kommunistit toteavat kannanotossaan.
Suomella on varaa pitää tieverkosto kunnossa.
SKP:n Turun piirijärjestö tuomitsee jyrkästi nämä hankkeet. Suomella on varaa pitää tieverkosto kunnossa. Samalla on todennäköistä, että uuden veron myötä tulevat aikanaan nousemaan matkustajalippujen hinnat, rahdin kuljetus ynnä muut. Kehitys on estettävä, jotta elinkustannukset pysyisivät aisoissa.
– Emme hyväksy sote-toimialoilla, emme infran kuin muillakaan aloilla etenevää yhteisen omaisuuden ja toiminnan yksityistämistä. Julkista sektoria, sen toimintaa, monenlaista kansallisomaisuutta ja muun muassa tieverkostoa on päinvastoin verovaroin vahvistettava, vaatii SKP Turku.
Kirjoittajan artikkelit
Vladimir Iljitš Uljanov täyttää 22. huhtikuuta 150 vuotta. Leninin perinnön puolustaminen, vaaliminen ja kehittäminen ovat tänäkin päivänä kommunistien ydintehtäviä.
Työttömyys on paljon muutakin kuin taloutta: se on ilmiö, jolla on sosiaalisia, psykologisia, yhteiskunnallisia ja historiallisia ulottuvuuksia.
- ‹ edellinen
- 25 / 329
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Chilestä Suomeen muuttaneen kirjailijan ja metsäteollisuuden parissa vuosikymmeniä toimineen Luis Astorgan kirja Ikuisesti Suomi: Chileläisen pakolaisen muistelmat julkaistiin tilaisuudessa, joka muistutti enemmän yhteisöllistä heräämistä kuin kirjallista muodollisuutta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.