Lipposen hallitukset heikentäneet rajusti eläkeläisten elinehtoja

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin



Paavo Lipposen

(

sd.

) nyt kohta kahdeksan vuotta kestäneellä
hallituskaudella myös eläkeläisten elinehtoja on heikennetty
rajusti sekä suorilla eläkeleikkauksilla että myös muilla
eläkeläisten asemaan vaikuttavilla sosiaalietuuksien huononnuksilla.



Lähtökohtana heikennyksille on ollut jo se, ettei kansaneläkettä
ollut korotettu 15-16 vuoteen ennen viime vuoden vaatimatonta pikkukorotusta,
ja myönteinen uudistustyö on muutenkin romutettu.



Tämän seurauksena koko kansaneläkejärjestelmää
on murennettu jo niin paljon, että se enää huolehtii vain
eläketurvan vähimmäistasosta. Eläketurva alkaa jo olla
lähes täysin työeläkkeeseen sidottu.



Lisäksi:



- Lääkkeiden ja hoitomaksujen omavastuuosuudet ovat kohonneet;



- Sairaala- ja terveyskeskusmaksuja on korotettu;



- Eläkeläisiltä on vuosikausia peritty muita korkeampaa
sairausvakuutusmaksua;



- Ns. laman aikana suoritettiin nykyhistorian suurimmat leikkaukset sosiaaliturvaan
ja terveydenhuoltoon;



- Valtionosuuksien leikkauksin on heikennetty kuntien palveluja;



- Viime vuosikymmenen pahin taka-askel eläkeläisille oli kuitenkin
kansaneläkkeen pohjaosan leikkaus, joka säästää
valtion kassaan vuodessa 480 miljoonaa euroa, tähän mennessä
yhteensä noin 2,40 miljardia euroa;



- Eläkepalkan laskentatapaa on muutettu monen kohdalla aiempaa epäedullisemmaksi.



- Eläkkeiden ostovoima on heikentynyt mm. niin sanotun taitetun
indeksin käyttöönoton seurauksena ja eläkkeiden indeksitarkistuksia
on jätetty alimääräisiksi tai välillä ne on
jopa kokonaan jäädytetty;



- Eläkesääntöjä on muutettu osin entistä
tiukemmiksi.



- Työttömyyseläkettä on alennettu.



Tuoreimpana kantona eläkeläisten kaskessa on Lipposen hallituksen
viime töinään ennen eduskuntavaaleja läpi ajama ns.
eläkeuudistus, jonka oikeampi nimike olisi "suuri eläkehuijaus"
tai "uusi eläkeleikkaus".


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli