Malminetsintä voimakkaassa kasvussa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toteaa raportissaan, että malminetsintä kasvoi vuonna 2017 voimakkaasti.
Malminetsintäinvestoinnit lisääntyivät 50 prosenttia edellisestä vuodesta 61,4 miljoonaan euroon. Yhtiöt raportoivat Tukesille 273 kairauskilometriä, mikä on 53 prosenttia edellisvuotta enemmän. Kasvu näkyy myös kaivospuolella: investointien määrä lisääntyi 25 prosenttia edellisestä vuodesta ja oli yhteensä 303 miljoonaa euroa. Fraser-instituutin vuosittaisessa kaivosalan toimijoille suunnatussa kyselyssä Suomi nousi maailman houkuttelevimmaksi kaivosalan investointien kohdemaaksi.
Malminetsinnästä raportoi Tukesille viime vuonna 46 yhtiötä. Kaikki Suomessa toimivat yhtiöt etsivät joko ensisijaisesti tai toissijaisesti kultaa. Perusmetalleista etsitään eniten kuparia ja nikkeliä. Akkuteknologian kasvunäkymien myötä koboltin, litiumin ja grafiitin etsintä on kasvussa.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
- 1 / 318
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.