Marxilaista näkökulmaa ja vaihtoehtoja

16.10.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 38 / 16.10.2009

Suomen Attac julkaisi tiistaina Velkaantunut talous veitsenterällä -talouskatsauksen, jonka mukaan viimeaikainen maailmantalouden elpyminen jää mitä todennäköisimmin lyhytaikaiseksi. Järjestö arvioi, että keskuspankeille elvytyksen nimissä myönnetty avokätinen perusrahoitus on siirtynyt arvopaperien hintoihin ja synnyttää parhaillaan uutta finanssikuplaa, joka voi hyvin puhjeta ensi vuonna.


Osittain samoilla linjoilla oli Palkansaajien tutkimuskeskuksen erikoistutkija Pekka Sauramo, joka tarkasteli talouskriisiä Nykyinen kriisi ja Marx -kirjan julkistamistilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.


Jotkut tahot ovat näkemässä talouden elpymisen merkkejä, mutta Sauramon mukaan kriisi ei suinkaan ole ohi.


– Jos tarkastellaan Yhdysvaltojen sektorikohtaista velkaantumista, tilanne on pahempi kuin 1930-luvun suuren laman aikana, huomautti Sauramo.


Talouden elpymisestä puhuvat taloustutkijat eivät ota huomioon, että nykyisessä kriisissä on kyse vakavammasta kuin pelkästä suhdannekriisistä.


– Vaikka luottamusta markkinoihin on palautunut ja elvytystoimenpiteitä tehty, eivät esimerkiksi Yhdysvaltojen jättivelat ole mihinkään kadonneet, arvioi Sauramo, joka luo Nykykriisi ja Marx -kirjaan laajan katsauksen talouskriisiin ja kapitalismissa tapahtuneisiin muutoksiin sitten 1930-luvun.




Tyypillinen mutta erityinen kriisi



Nykykriisi ja Marx -kirjasta on omistettu oma lukunsa sille, miten talouskriisi näkyy Suomessa. Hyvinkään kaupunginvaltuutettu, yliaktuaari Olli Savela kertoi oma artikkelinsa pohjalta kuntien vaikeasta taloustilanteesta. Hallituksen elvytystoimet ovat olleet vähäisiä, ja kuntia uhkaakin ennätysmäinen rahoitusvaje tänä ja ensi vuonna.


– Kunnissa uhataan toistaa edellisen laman virheet, sanoi Savela.


Uutuuskirjassa on kaiken kaikkiaan 17 artikkelia ja kolmattakymmentä kirjoittajaa. Kirjan toimittanut Yrjö Hakanen totesi, että kirjassa tarkastellaan kriisiä kapitalismille luonteenomaisena, mutta samalla monessa suhteessa erilaisena ja erityisenä kriisinä.


Artikkelien näkökulma on marxilainen. Kapitalismia tarkastellaan järjestelmänä, jolle ovat ominaisia pakonomainen pyrkimys tuotannon ja voittojen jatkuvaan kasvattamiseen, taipumus tuotannon ja kulutuksen ristiriitaan, pääoman liikakasautuminen, kriisit ja työttömyys. Esimerkiksi erikoistutkija Seppo Ruotsalainen tarkastelee kapitalismin kriisiä tuotantovoimien ja -suhteiden välisen ristiriidan kautta valtiomonopolistisen kapitalismin vararikkona.


Kirjan punaisena lankana kulkee kriisin ja sen taustojen erittelyn lisäksi vasemmiston vaihtoehtojen pohtiminen. Se päättyy saksalaisen Rosa Luxemburg-säätiön tutkijakollektiivin vetoomukseen solidaarisen yhteiskunnan puolesta.




Keskustelua Tampereella



Keskustelu talouskriisistä jatkuu perjantaina klo 12, kun Marxilaisen yhteiskuntatieteen seura järjestää Tampereen yliopistolla (Väinö Linna -sali) keskustelutilaisuuden otsikolla Talouskriisi ja Marxin paluu.


Seminaarissa pohditaan, miten vallitsevia, historiallisesti lyhytnäköisiä ja kapitalismin pinnalliseen ymmärrykseen perustuvia talouskriisin arvioita voisi arvostella ja terävöittää marxilaisen teorian lähtökohdista. Seminaarin ulkomainen vieras on kapitalismin kriisejä analysoinut Stephen Gill, joka toimii tällä hetkellä ajankohtaisen yhteiskuntatutkimuksen professorina Helsingin yliopistossa. (MK)



Nykyinen kriisi ja Marx -kirjaa voi tilata Tiedonantajan toimistosta hintaan 20 euroa (ovh 26e).




TIEDONANTAJA-LEHTI & TA-TIETO KIRJAMESSUILLA


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


Helsingin messukeskuksessa 22.-25.10.


Kultin osastolla 6m1



* Nykyinen kriisi ja Marx kirjamessuilla


La 24.10. klo 14:00 Aino-lava, Taanilan tunti



Ta-Tiedon pamfletissa Nykyinen kriisi ja Marx arvioidaan tämänhetkistä finanssi- ja talouskriisiä marxilaisesta näkökulmasta. Samalla siinä esitetään vaihtoehtoja nykypolitiikalle, joka pyrkii ratkomaan kriisiä palkkatyöläisten ja vähävaraisten kustannuksella. Keskustelemassa pamflettiin artikkelit kirjoittaneet SKP:n varapuheenjohtaja Lena Huldén sekä toimittaja Marko Korvela.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli