Kansainvälinen Rosa Luxemburg hybridiseminaari 5.12.2021 Pasilan Rauhanasemalla, Zoomissa ja verkkolähetyksenä. Aihepiireinä mm. fasismin vastustus ja antinationalismi. Aiheita tarkastellaan myös Luxemburgin kirjoitusten sekä Suomen ja Euroopan nykytilanteen kautta.
MC Kajo tavoittelee kolmatta rap-mestaruutta
Helsingin Nosturissa järjestetään perjantaina 30. lokakuuta rapin freestylen SM-kilpailut. Mukana on myös kaarinalainen MC Kajo alias Kalle Niskanen, joka tavoittelee jo kolmatta mestaruutta. Niskanen on voittanut SM-kisat vuosina 2009 ja 2011.
Perjantain kamppailusta odotetaan tiukkaa. Mukana ovat muun muassa jo kertaalleen mestaruuden voittaneet Rivo ja MC Toni. Ensimmäistä kertaa voitosta kilvoittelee siis kolme aikaisempaa Suomen mestaria. Kaiken kaikkiaan kilpailijoita on 47.
Arvovaltaiseen tuomaristoon kuuluvat tänä vuonna Stig, Nopsajalka, Särre ja Gettomasa.
Tiedonantajan kolumnisti ja blogisti
Kalle Niskanen oli Suomen kommunistisen puolueen eduskuntavaaliehdokkaana kevään vaaleissa. Niskanen on esiintynyt muun muassa Joukkovoima-mielenosoituksessa elokuussa sekä YK:n päivänä PAND –taitelijat rauhan puolesta –järjestön tapahtumassa.
Tiedonantaja-festivaalilla Jyväskylässä MC Kajo veti rap-lyriikan työpajaa. Tiedonantaja-lehteen hän kirjoittaa kolumneja ja blogia.
Kirjoittajan artikkelit
Tervetuloa Tiedonantajan ja kumppaneiden joulumyyjäisiin 13.12. Helsingin Malmille.
Tiedonantaja uudistaa kuukausilehden palstoja ja ulkonäköä! Vastaa lukijakyselyyn ja olet vaikuttamassa uudistetun lehden sisältöön.
- ‹ edellinen
- 13 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.