Miksi hyvinvointivaltio hylkää?

Kun hyvät lait ja toimivat käytännöt sysätään syrjään liiketaloudellisen johtamisen, kalliiden säästöjen ja huonon hallinnon tieltä, ollaan apua tarvitsevien elämässä umpikujan partaalla. Eikä vääryys koettele vain sosiaalitoimen asiakkaita, se koettelee myös alan ammattilaisia ja heidän ammattietiikkaansa.

– Olen toiminut yli vuotta sosiaalityöntekijänä, lähinnä Tampereen Yliopistollisen sairaalan psykiatrian poliklinikalla. Eivät sosiaalitoimet tulkinnat ole koskaan olleet ongelmattomia, mutta1980-luvun lopulta alkaen linja alkoi kiristyä. Selvästi se näkyi väliinputoajien määrän kasvuna kuntoutuksen, eläkkeen ja työelämän välillä, tutkija Anna Metteri toteaa.

Kohtuuttomuus ja sosiaalinen hylkääminen

Tapaukset jäivät askarruttamaan Metteriä pysyvästi. Siirryttyään yliopiston palvelukseen, hän alkoi koota näitä ”kohtuuttomia tapauksia” yhdessä terveydenhuollon sosiaalityöntekijöiden kanssa. Vuonna 2004 valmistunut tutkimus herätti runsaasti huomiota, erityisen hyvää palautetta tuli sosiaalialan työntekijöiltä, jotka tätä kautta saivat äänensä julkisuuteen. Väitöstutkimus on aiemman tutkimuksen syventävää analyysia ja johtopäätösten tekoa.

– Kohtuuttomuuden käsitteellä on pohjoismaisessa kulttuurissa ja oikeustajussa pitkät perinteet. Kun tulkinta on ilmeisen lainvastainen, kun päätös ei tue asiakkaan olojen kohentamista tai kun päätös ei ole taloudellisesti järkevä myöskään yhteiskunnalle, on kyseessä kohtuuttomuus. Kun apua hakeva jää kaiken yhteiskunnan avun ulkopuolelle, voidaan puhua sosiaalisesta hylkäämisestä.

Näistä kokemuksista ja tilanteista on useita muitakin tutkimuksia, joista Metteri mainitsee paljon julkisuutta saaneet Sakari Hännisen ja Jouko Karjalaisen tutkimukset.

Sosiaaliturvan päätösten kohtuuttomuus koettelee Metterin mukaan erityisesti mielenterveysasiakkaita, sillä järjestelmä ei kohtele heitä tasaveroisesti fyysisiä sairauksia potevien kanssa.

– Järjestelmä lähtee siitä, että mielenterveysasiakas pystyy hoitamaan asiansa kuten kuka tahansa muu, mutta näinhän asia ei ole. Esimerkiksi masennus, paniikkihäiriöt ja harhat joko estävät tai vaikeuttavat voimakkaasti kykyä hakea etuuksia ja yleensä hoitaa asioitaan.

Metteri jatkaa, että yksi kohtuuton tilanne on, kun työvoimatoimisto ei hyväksy psyykkistä sairautta perusteeksi kieltäytyä työstä ja muut etuudet evätään työstä kieltäytymisen vuoksi.

– Alueellisia eroja maan sisällä ”kohtuuttomuudessa” ei ole, mutta joitakin kuntakohtaisia eroja kylläkin. Se kertoo yksittäisen kunnan tai toimipisteen toimintakulttuurista. Ja mitä pienempi toimintayksikkö on, sitä vaikeampi työntekijän on saada apua ja tukea ahdistavaksi kokemassaan tilanteessa.

Liiketalousmalli ohentaa sosiaalisen vastuun

Metteri kertoo, että tutkimus on tuonut esiin niin karmeita tapauksia, että onko enää kyse sosiaalityöstä. Sosiaalialan työntekijöiden ammattietiikka on kovalla koetuksella, mutta Metterin mukaan heidän työhön sitoutumisensa on niin vahvaa, että mitään joukkopakoa alalta ei ole ollut.

– Joissakin kunnissa sosiaalityöntekijät ovat kestämättömissä tilanteissa ottaneet yhteyttä suoraan perusturvalautakuntaan, jolloin asiat ovat ratkenneet inhimillisellä tavalla. Virkatie esimiesten kautta ei ole johtanut tuloksiin.

Yksi kuntakohtainen ilmiö on alkanut näytellä yhä suurempaa osaa ongelmien synnyssä, eli tietoinen alibudjetointi kuntien rahoista päätettäessä.

– Yksittäisten säästöjen nimissä laillisuudesta, oikeudesta ja kohtuudesta on tingitty jo pitkään, mutta tietoinen alibudjetointi on kuin automaatti, joka tuottaa huonoja päätöksiä. Konsernimallinen talousajattelu on vuoden mittaista, eikä se ota huomioon erin toimialojen todellisia tarpeita. Tämä on hyvin lyhytnäköistä ja johtaa myös kunnan kannalta kalliisiin säästöihin, joita paikataan pitkään.

Toinen uusi ongelmien aiheuttaja on lisääntyvä sosiaali- ja muiden palvelujen ulkoisoaminen, vallankin jos niihin liittyy usein vaihtuvat palvelutuottajat.

– Liiketalouden oppien ja käytäntöjen tuominen sosiaalitoimeen ohentaa sosiaalisen vastuun näkökulmaa. Kun samaan aikaan organisaatioita hallitsevat toinen toistaan seuraavat ulkoa tuodut kehittämishankkeet, jää perustyö ja siihen liittyvän ammattitaidon kehittäminen toissijaiseksi.

Onko hyvinvointivaltio keksittävä uudelleen?

Hyvinvointivaltio siis lupasi paljon ja antoikin paljon. Se on taannut kohtuullisen hyvän elämän tai ainakin parannuksen entiseen niillekin, jotka aiemmin olivat turvaa vailla työttömyyden, sairauden ja monenlaisten sosiaalisten ongelmien vuoksi. Vaikeuksista huolimatta mentiin kohti parempaa, kunnes kapitalismin käärme luikerteli hyvinvointivaltioon.

– Liiketalouden tuonti kuntiin, jatkuva kilpailu elämän eri aloilla, ihmisten syyllistäminen omista ongelmistaan ja yhteiskunnan sosiaalisen vastuun supistaminen ovat niitä tekijöitä, joiden puitteissa sosiaalityö tuottaa yhä useammin huonoja päätöksiä. Ei ole kyse sosiaalityöntekijöiden ammattitaidon tai – etiikan puutteesta, vaan työn kohtuuttomista ehdoista.

Mikä sitten neuvoksi? Pitääkö hyvinvointivaltio keksiä tai rakentaa uudelleen?

– Ei tarvitse, se on edelleen olemassa. Pitää vain ottaa käytäntöön lait ja asetukset, joita hyvinvointivaltion toteuttamiseksi on luotu. Uudistettuun perustuslakiin sisältyvät myös kansalaisen sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet, myös hallintolaki turvaa sosiaalitoimen asiakkaan oikeuksia.  Myös kantelukäytäntö ja valitustiet ovat hyvät, niitä pitää käyttää rohkeasti.

Jotta asiakas saisi tarvitsemaansa tukea työntekijältä, täytyy työpaikan käytäntöjen, kunnallisen demokratian ja yleisen ilmapiirin kannustaa mielipiteen ilmaisemisen vapauteen. Kenenkään suuta ei saa tukkia ”taloudellisten realiteettien” nimessä.

– Kuntien alibudjetointi on asia, johon oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen pitäisi puuttua. Lakeja ei saa rikkoa eikä ihmisiä jättää heitteille poliittisen tarkoituksenmukaisuuden nimissä, sanoo tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Metteri.