Mitä vaalirahakeskustelu peittää?
Vaalirahoituskohu sen kuin jatkuu. Yhä uusia rahoituskanavia paljastuu. Pääministeri Matti Vanhanenkin on joutunut myrskyn silmään. Hänen eroaan ja jopa uusia vaaleja vaaditaan.
Kaikissa tämäntyyppisissä skandaaleissa vallanpitäjät ja poliitikot ovat aina voineet laskea sen varaan, että kohu kestää aikansa, kunnes kyllästymispiste saavutetaan ja kohu hautautuu muiden asioiden alle. Toistaiseksi näyttää, että niin ei käykään nyt, vaan asia puidaan ja selvitetään pohjia myöten.
Kolme asiaa uhkaa jäädä sosiaalipornahtavia piirteitä saaneen vaalirahakohun jalkoihin, vaikka niiden pitäisi olla myös kohun käsittelyssä keskeisesti esillä.
Ensiksikin rakenteellinen korruptio. Suuri raha on muun muassa vaalirahoituksen avulla ostanut itselleen mieluisan porvarihallituksen ja sen avulla poliittisen linjan, joka palvelee suuryhtiöiden ja rahamiesten etuja. Viime viikon Tiedonantajassa listattiin, mitä ratkaisuja rahamiespiirit ovat valtapuolueille annetulla tuella porvarihallitukselta ostaneet. Listaa voisi aikaväliä pidentämällä jatkaa. Niin kiitettävästi kuin valtamedia onkin vaalirahasotkua penkonut, tästä asiasta se on visusti vaiennut.
Toiseksi tämän ostetun politiikan uhrit. Vanhukset, muut pienen perusturvan varassa kituuttavat, yhä paisuva työttömien joukko, julkisten palvelujen leikkaamisen ja yksityistämisen uhreiksi joutuneet jne. Heidän kohtalonsa uhkaa jäädä vaalirahakohun alle, vaikka sen pitäisi olla siinä keskeisesti esillä. Juuri heidän etujensa vastaisen hallituksen ja politiikan ostamisestahan vaalirahoituksessa on ollut ja on kyse.
Kolmanneksi kokoomuksen rooli – yhtään armahtamatta muiden puolueiden rötöstelyä. Kokoomus on varsinainen suurpääoman luottopuolue. Sen vaalikampanjoissa on perinteisesti käytetty rahaa moninkertaisesti ilmoitettuun verrattuna. Ja kokoomus otti ensimmäisenä käyttöön mainostoimistojen suunnittelemat, valtavasti rahaa syövät vaalikampanjat.
Pääosin kokoomuksen esimerkin ansiosta vuoden 2007 eduskuntavaalien kampanjakustannukset kohosivat jyrkästi edellisistä. Sama suunta jatkui vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja näkyi jo vuoden 2006 presidentinvaalikampanjassa. Kuten emeritusprofessori Pertti Suhonen Helsingin Sanomien mielipidesivulla kirjoitti, "puolueiden ja ehdokkaiden omat rahat eivät riittäneet. Tarvittiin entistä enemmän ulkopuolista tukea."
Tässä kilpailussa ulkopuolisesta tuesta kokoomus oli tietenkin ylivoimainen. Keskusta yritti haastaa sen, ja hämärän suhmuroinnin tulokset ovat nyt nähtävissä. Kaiken lisäksi kokoomus on onnistunut selviämään vaalirahakohusta melko vähin vaurioin, ja pääsyntipukin viitan näyttää ainakin tässä vaiheessa saaneen harteilleen keskusta.
ERKKI SUSI