Modernin ulkopuolisen mietteitä

Somerolla vuonna 1940 syntynyt kansantaiteilija, muusikko, kulttuurin monitoimimies ja underground-legenda M. A. Numminen on tehnyt pitkän ja monipuolisen uran kulttuurin ja taiteen saralla. Nummisen monipuolisuudesta taiteilijana kertoo se, että hänen tuotantoonsa sisältyy niin avantgardismia, dadaismia, undergroundia, jazzia kuin uusrahvaanomaisuutta. Aviador Kustannukselta ilmestyi hiljattain Nummisen jazzia käsittelevä teos Jazzin meining. Kirjassa keskitytään ”vain” jazziin. Numminen muistelee teoksessaan muun muassa kouluaikana alkanutta soittamistaan ja kiinnostustaan jazzia kohtaan sekä Suomessa 60-luvulla vierailleiden amerikkalaismuusikoiden jazzkonsertteja sanoin ja kuvin.

Valokuvia, legendaarisia jazzmuusikoita ja omaa jazzhistoriaa

Mistä idea Jazzin meining -teoksen kirjoittamiseen aikanaan lähti?

– Idea lähti We Jazz -festivaalin johtajalta Matti Nivekseltä, kun tulin kertoneeksi hänelle ottaneeni paljon valokuvia maailmankuuluista amerikkalaisista jazzmuusikoista, jotka kävivät konsertoimassa Helsingissä 1960-luvun alussa.

– Minulla oli niin hieno kamera, että minua luultiin ammattilaiseksi. Täten pääsin ottamaan kuvia hyvin läheltä legendoja ja poikkeuksellisista kuvakulmista.

– Teos on puoliksi valokuvakirja legendaarisista jazzmuusikoista, puoliksi minun oma jazzhistoriani yli 60 vuoden ajalta.

Numminen kirjoitti aikanaan jazzia käsitteleviä reportaaseja lehtiin.

– En ole koskaan ollut varsinainen jazztoimittaja. Kirjoitin aikoinani satunnaisesti jazzista Ylioppilaslehteen ja Ilta-Sanomiin.

Kuinka kaikki alkoi

Nummisen jazzharrastus alkoi Somerolla 13-vuotiaana koulupoikana: minkälaista tarjonta Suomessa tuolloin oli, eli kuinka kykenit tyydyttämään omaa jazzinnälkääsi?

– Sen verran vähäistä tarjonta oli, että rakensin itse itselleni lyhytaaltoradion voidakseni kuunnella The Voice of American jazzlähetyksiä Tangerista ja Münchenistä.

– Ruotsiin pääsi käymään silloin tällöin kuuntelemaan jazzia ja ruotsalaiset jazzmuusikot kävivät Suomessa jo 1940-luvun lopulta alkaen.

Kerrot kirjassasi, että käsityksesi jazzista yhtenä taiteen muotona laajeni, kun tulit tietoiseksi swingistä.

– Jazz on taidemusiikkia siinä kuin klassinenkin. Sitä pitää harrastaa ahkerasti ja määrätietoisesti, jotta oppii tuntemaan sen ja täten myös ”ymmärtämään” sitä.

Minkälainen miljöö 1950-luvun Somero oli jazzista kiinnostuneelle nuorelle miehelle?

– Somerolla suomalaista elävää huippujazzia kuuli tanssilavoilla, kun kuuluisat yhtyeet olivat esiintymässä ja soittivat tanssikappaleiden lomassa muutaman jazzsävellyksen. Minun jazzvälineeni oli oma lyhytaaltoradioni sekä levysoittimeni. Jazzlevyt kävin ostamassa Helsingistä.

Rumpaliksi

Nummisen ensimmäinen yhtye oli nimeltään Tomas Park Quartet: miten jazzin soittamisesi lähti aikanaan liikkeelle?

”Ensimmäiset ’rumpuni’ olivat pahvilaatikoita ja kurkkupurkkeja, joita hakkasin autotallissa, jotta en häirinnyt muita perheenjäseniä.”

– Tyypilliseen tapaan aloitin jazzin soittamisen. Koska muutamat koulutoverini alkoivat soittaa tätä kiehtovaa musiikkia, niin minä halusin mukaan.

Nummisen ura muusikkona käynnistyi rumpalina.

– Ensimmäiset ”rumpuni” olivat pahvilaatikoita ja kurkkupurkkeja, joita hakkasin autotallissa, jotta en häirinnyt muita perheenjäseniä. 15-vuotiaasta lähtien sain kesätöillä hankituksi vähitellen oikeita rumpuja.

Kuinka vanhempasi suhtautuivat omaan jazz-harrastukseesi?

– Minun vanhempani eivät juuri musiikkia harrastaneet eivätkä oikein käsittäneet, miksi poika on innostunut täysin epäsuomalaisesta musiikin muodosta.

Unto Monosen orkesteriin

Numminen on soittanut rumpuja legendaarisen säveltäjän, sanoittajan ja muusikon Unto Monosen yhtyeessä.

– Tutustuin Unto Monoseen lukiovuosinani. Kun hän sai tietää, että soitin rumpuja, hän pyysi minua silloin tällöin mukaan sijaistamaan vakituista rumpalia, jolla oli jokin este.

Millainen mies Mononen Someron tuolloisessa katukuvassa oli?

– Outo ilmestys aurinkolaseineen ja baskereineen, joita hän käytti myös talvi-iltoina.

Mononen ei kuitenkaan ollut jazzmies.

– Unto oli ennen kaikkea tangosäveltäjä. Tanssiorkesteri oli hänen keinonsa ansaita elatuksensa, sillä ei tangojen säveltämisellä leipä leveä ollut. Jazz oli Untolle verraten vierasta.

Svengistä ja blue notesta

Jazzista puhuttaessa kuulee usein sanan svengi: avaisitko lukijoille hieman sitä, mitä svengillä tarkoitetaan.

– Svengiä on hyvin vaikeaa selittää lehden palstoilla. Kirjassani kuvaan, mitä svengi on ja jopa ”opetan” ns. teknisen svengaamisen, jos ei luonnostaan osaa soittaa svengaavasti.

Olet kiinnittänyt koko jazzharrastuksesi ajan erityistä huomiota juuri svengiin.

– Tämä johtuu siitä, että rakastan svengiä!

”Mustat” svengaavat luonnostaan: onko niin, että mustaihoisten jazzmuusikoiden kohdalla svengi on eräänlainen ”synnyinlahja”?

– Kyllä näin vaikuttaa olevan. Kuten kirjassani totean, niin tämä näkyy jo Amerikan mustan väestön kirkonmenoissa. Kaikki osaavat lyödä takapotkun niin, että musiikki svengaa. Jos soitto ei svengaa, kuulijan tulee pyrkiä löytämään musiikista muita elementtejä.

– Koska svengi on jazzissa niin tärkeä ja oleellinen osa, luulisi että jokainen soittaja olisi opetellut edes teknisen svengin, mikäli se ei tule luonnostaan. Se on helppo omaksua, mutta silti liian monet muusikot ovat jättäneet svengin opettelematta.

Sinisävel eli blue note on tärkeä osa jazzia ja bluesia.

– Blue note on mustien muusikoiden erityinen keino tehostaa duurikappaletta tietyllä tavoin soitetuilla mollisävelillä. Blues kuulostaa oikealta bluesilta silloin, kun muusikot löytävät blue noten.

Helsinkiin

Numminen aloitti opinnot Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1960: miten muutto Somerolta Helsinkiin vaikutti jazz-harrastukseesi ja mahdollisuuksiisi kuulla jazzia?

– Jazziahan kuuli Helsingissä monissa paikoissa. Kävin muun muassa Elannon nuorisokerhossa kuuntelemassa sekä harrastajien että satunnaisesti ammattilaisten esityksiä. Ja ennen kaikkea pääkaupungissa kuuli ulkomaisia jazzmuusikoita, kun he olivat konsertoimassa Suomessa.

Ensimmäisten opiskeluvuosiensa aikana Numminen asui legendaarisen Old House Jazz Clubin eli Mäyränkolon lähellä.

”Kultsalla” Helsingin paras akustiikka

– Mäyränkolo oli todellakin asuntoani vinosti vastapäätä. Kyllähän siellä tuli käydyksi monet kerrat. Valokuvasin muusikoita sielläkin.

Myös Kulttuuritalon juhlasali oli erinomainen paikka järjestää jazzkonsertteja.

– Innokkaat jazzveljekset, Paavo ja Antti Einiö, jotka alkoivat järjestää ensin jazzkonsertteja Kauppakorkeakoulun juhlasalissa, rohkaistuivat vuokraamaan Kulttuuritalon ulkomaisten jazzmuusikoiden estradiksi, koska ”Kultsalla” oli Helsingin paras akustiikka.

Kerrot kirjassasi, että Kulttuuritalo oli eräänlainen kommunistien pääkallopaikka, mutta jazzin harrastajista enemmistö oli tuolloin poliittisesti oikeistolaisittain suuntautunutta väkeä.

Kulttuuritalo oli eräänlainen kommunistien pääkallopaikka, mutta jazzin harrastajista enemmistö oli tuolloin poliittisesti oikeistolaisittain suuntautunutta väkeä.

– Einiön veljekset ottivat riskin, että kommunistien Kulttuuritalo vuokrattiin. Se kannatti. Saatiin iso sali myydyksi kahteen kertaan illan kuluessa täyteen, konsertit alkoivat klo 19 ja klo 21. Jazz voitti porvarispoikien ja -miehien punalippukammon, ja he tulivat Kulttuuritalolle voidakseen nauttia maailmanluokan jazzista.

Amerikkalaisten bigbandien vierailu Suomessa – ja ylipäätänsä Euroopassa – oli 60-luvulla harvinaista herkkua. Kun artistivieraita saapui Suomeen, oli suosio taattu.

– Kaikki konsertit olivat täynnä lähes aina.

Eteenpäin!

Numminen tutustui vuonna 1964 Akateemisessa Jazzkerhossa Pekka Gronowiin.

– Pekka Gronowista ja minusta tuli elinikäiset ystävät ja työtoverit musiikin alalla, kun olimme tutustuneet.

Gronow kirjoitti tuolloin Ylioppilaslehteen populaarikulttuuria käsitteleviä vallankumouksellisia artikkeleita.

– Pekka kirjoitti ensimmäisenä Suomessa populaarimusiikin tärkeydestä tieteellisenä tutkimuskohteena. Tämä oli ennen kuulumattoman rohkeaa vähän yli 50 vuotta sitten. Kevyellä musiikilla ei ollut kulttuurista arvostusta vielä siihen aikaan.

Numminen ja Gronow perustivat yhdessä levy-yhtiön.

– Perustimme toukokuussa 1966 yhteisen levy-yhtiön Eteenpäin! Mikään oikea levy-yhtiö ei halunnut julkaista laulujani. Niinpä oman firman kautta saimme hyvää kokemusta levybisneksestä.

– Julkaisimme omia ja ystävien musiikkia.

Eteenpäin! julkaisi materiaalia myös vuoden 1966 Jyväskylän Kesän festivaalilta. Myös Nummisen yhtye Viisi Vierasta Miestä esiintyi Jyväskylässä: miksi yhtyeen esiintyminen aiheutti festivaalilla skandaalin?

– Skandaalin syy oli se, että esitimme sukupuolioppaisiin säveltämiämme lauluja. Sitä ei ollut kukaan tehnyt aikaisemmin ja uusihan usein hätkähdyttää.

Nalle Puh Big Band

Helsingissä Numminen otti 1960-luvulla aktiivisesti osaa happening- ja avantgarde-kokeiluihin. Alussa tavoitteena oli vanhan älymystöpolven ärsyttäminen, mutta avantgardismi muuttui vähitellen luonteeltaan karnevalistisemmaksi. Tarja Rautiainen toteaa väitöskirjassaan – Pop, protesti, laulu (2003) –, että Numminen oli The Orgiastic Nalle Puh Big Band -orkesterinsa kanssa ”valmis purskahtamaan nauruun missä tahansa.”

– Nimi lyheni pian Nalle Puh Big Bandiksi. Orkesteriin pääsyn edellytyksenä eivät olleet soittotaidot, vaan halu soittaa. Halusimme soittaa modernia jazzia, emmekä välittäneet pikkuasioista kuten esimerkiksi oikein soittamisesta.

– Soitimme muun muassa opiskelijoiden mielenosoituksissa ja monissa muissa tapahtumissa, joissa oltiin jotakin asianlaitaa vastaan.

Nummisen lauluääni on aiheuttanut ihastusta ja ”vihastusta”. Miksi juuri sinusta tuli Nalle Puh Big Bandin laulaja?

– Kukaan muu soittaja ei suostunut laulajaksi kuin minä.

Milloin teit ensimmäisen julkisen esiintymisesi laulajana?

– Olin laulanut vuonna 1963 Turussa ja Helsingissä ylioppilasosakuntien juhlissa ja vaikka suosio ei ollut kummoinenkaan, omasta mielestäni harjaannuin tällä tavoin riittävästi.

Toteat kirjassasi, että Nalle Puh Big Bandissa ”revoluutiota ei haluttu tehdä popin vaan jazzin avulla”.

– Jazz oli hurjaa musiikkia, pop oli nuorison valtamusiikkia.

Uusrahvaanomaisuus

Numminen perusti pianisti Jani Uhleniuksen kanssa vuonna 1970 Uusrahvaanomaisen jatsiorkesterin. Yhtye on toiminnassa edelleen ja siihen kuuluu edellä mainittujen lisäksi muun muassa Pedro Hietanen.

”Jazzia on soitettu haitarilla Suomessa jo 1920-luvulta alkaen.”

Mitä uusrahvaanomaisuus tarkoittaa?

– Jazzia on soitettu haitarilla Suomessa jo 1920-luvulta alkaen. Jani ja minä keksimme tämän ”uuden tyylin” hiukan sattumalta, kun minua oli pyydetty Vanhalle Ylioppilastalolle esiintymään jonkinlaisessa ”talonpoikaisillassa”. Jani kokosi sinne yhtyeen, jossa oli haitari ja komppikitara sekä Jani itse pianistina säestämässä minua. Lauloin vanhoja jazzikivihreitä englanniksi. Suosio oli suuri. Kun sitten piti keksiä tyylille nimi, mieleeni juolahti uusi sana, ”uusrahvaanomaisuus”, josta tuli tyylisuunnan tavaramerkki.

Ruotsi ja keskioluen laimentamisen tuhoisat seuraukset

Numminen on esiintymisillään ja lauluäänellään niittänyt mainetta ja kunniaa länsinaapurissamme Ruotsissa.

– Alun perin aloitin urani Ruotsissa kabareenäyttelijänä 1960-luvun loppupuolella. Sinä aikana tutustuin Tukholmassa moniin kulttuuri-ihmisiin. Heidän innoittaminaan tein ensimmäisen ruotsinkielisen LP:ni vuonna 1972. Siitä tuli heti suosittu, sillä uusrahvaanomainen jatsi vetosi ruotsalaisiin vielä paremmin kuin suomalaisiin.

– Esiintymisiä alkoi olla paljon ja hyvin erilaisissa paikoissa, klubeista diplomaattikutsuihin. Eniten esiinnyimme ns. Musikforum-klubeissa, joita oli ympäri Ruotsia, kunnes keskioluen laimentaminen vei pohjan näiltä paikoilta.

Saksa ja Norja

Numminen otettiin hyvin vastaan myös Saksassa.

– Aloitin ensimmäiset esiintymiseni saksaksi Länsi-Berliinissä vuonna 1975. Sieltä se laajeni muihin kaupunkeihin, Hampuriin, Frankfurt/Mainiin, Kölniin, Müncheniin jne. Olen yhä suosittu Saksassa ja minulla on joka vuosi esiintymisiä siellä.

Myös Norjassa Numminen ja Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri otettiin lämpimästi vastaan.

– Norjan suosio alkoi muistaakseni Molden jazzfestivaaleilla vuonna 1992. Pori Jazzilla ja Molde Jazzilla on ollut tapana käyttää samoja esiintyjiä, ja Pori Jazzin Jyrki Kangas ehdotti minua ja uusrahvaita Moldeen. Heti ensimmäisestä kerrasta alkoi menestys, joka jatkui koko 1990-luvun ajan. Vieläkin käyn Norjassa.

Jazzin meining

Mikä on mielestäsi uusille kuulijoille hyvä tapa päästä käsiksi jazzin saloihin?

– Jazzin harrastus alkaa omasta kiinnostuksesta tai uteliaisuudesta. Ei sitä voi opetella kuin autolla ajoa.

Miten jazzkulttuuri maailmalla ja Suomessa tänään mielestäsi voi?

– Jazz on siirtynyt ”alamaailman” vaihtoehtokulttuurista arvostetuksi taidemuodoksi, jolla on omat kannattajansa hiukan samaan tapaan kuin klassisella musiikilla.

Numminen suosii musiikin saralla mahdollisimman monipuolista ruokavaliota.

– Musiikkimakuni on ylipäätään niin laaja, että en voi nimetä jazzin tai minkään muunkaan musiikin alalta erityistä suosikkia, joka olisi kaikkien muiden yläpuolella.

– Jazzia soitan edelleenkin kaikilla keikoillani monen muun musiikkityylin ohessa. Kuuntelen jazz-levyjäni ahkerasti ja käyn silloin tällöin jazz-konserteissa, päättää M. A. Numminen, joka totesi aikanaan kuolemattomasti, että ”Moderni ihminen on aina valtavirran ulkopuolella.”