Nato lakkautettava
Kommunistiset ja työväen puolueet kehottavat Naton 60-vuotispäivän johdosta hyväksymässään yhteisessä julkilausumassa kaikkia kansoja tehostamaan taisteluaan Natoa vastaan. Ne vaativat Naton lakkauttamista. Suomesta julkilausuman on allekirjoittanut SKP.
Julkilausuman esittämiin taistelutehtäviin kuuluvat Naton lakkauttamisen ohella sotilasmenojen ja asevarustelun karsiminen, kaikkien imperialistisiin operaatioihin allekirjoittajapuolueiden kotimaiden ulkopuolella osallistuvien joukkojen välitön pois vetäminen, näiden maiden vapauttaminen imperialistisista sodista, miehityksestä ja interventioista, kaikkien ulkomaisten sotilastukikohtien poistaminen näistä maista sekä näiden maiden vapauttaminen Natosta.
Sorron ja uhkailun väline
Julkilausumassa muistutetaan, että Nato on USA:n johdon alainen imperialistinen organisaatio. Nato perustettiin siksi, että USA:n, Kanadan ja Länsi-Euroopan kapitalistiset hallitukset tarvitsivat sotilaallispoliittista mekanismia sortamaan ja uhkailemaan kansoja. Naton perustaminen palveli tätä tarvetta.
"Sen päämäärä oli vastustaa ja estää asevoimin kaikenlaiset edistykselliset muutokset. Siitä syystä, mutta myös imperialismin etujen turvaamiseksi, Nato tuki taantumuksellisia hallintoja ja diktatuureja Kreikassa, Turkissa, Espanjassa ja Portugalissa samalla kun se näytteli johtavaa roolia Kyproksen jakamisessa."
Julkilausumassa todetaan, että Naton toiminta perustui ja edelleen perustuu antikommunismiin ja kaikenlaisiin valheisiin ja provokaatioihin vallankumouksellista kommunistista liikettä ja kansojen rauhan, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja sosialismin puolesta käymää taistelua vastaan.
"Naton historia sen roolissa maailman "sheriffinä" liittyy kansainvälisen lain rikkomuksiin. Se on sen kautta maailman toimeenpanemien suorien ja epäsuorien interventioiden veren tahraama.
Erityisesti nykyisin Naton luonne sotilaallisena mekanismina, imperialistisen toiminnan perustyökaluna jäsenvaltioiden sisällä samoin kuin niiden rajojen ulkopuolella "uuden järjestyksen" pystyttämiseksi on tullut täysin paljastetuksi."
Kommunistiset ja työväenpuolueet toteavat, että väite Naton puolustuksellisuudesta on valhe ja tyhjää propagandaa, jonka tarkoituksena on peittää tämän hyökkäyshenkisen organisaation todelliset päämäärät ja rooli. Vuoden 1992 Rooman ja vuoden 1999 Washingtonin huippukokouksista lähtien Nato omaksui uuden doktriinin, joka antaa mahdollisuuden interventioon koko maailmassa uusien uhkien nimessä, terrorismin vastaisen taistelun, luonnonvarojen saannin turvaamisen ym. varjolla.
Julkilausumassa käydään läpi Naton osallistuminen Jugoslavian hajottamiseen ja sen vastaisiin sotiin, Kosovon miehitykseen ja "itsenäistymiseen", osallistumiseen sotiin Afganistanissa ja Irakissa sekä ohjuskilpihankkeisiin Puolassa ja Tshekissä. Naton ns. rauhankumppanuus osoitetaan sotilasliiton laajenemisen ja uusien jäsenten haalimisen välineeksi.
Julkilausuman mukaan imperialismilla, USA:lla, Natolla ja EU:lla on läheisesti toisiinsa liittyvät konseptit. Huolimatta EU:n ja USA:n ristiriidoista ja vastakkaisuuksista ne molemmat kääntyvät kansoja vastaan, koska EU eurosopimuksessaan pitää Natoa pääpilarinaan ja täysin hyväksyy sen roolin. EU-armeija on kytköksissä Naton kanssa ja Ranska palaa jälkimmäisen sotilaalliseksi käsivarreksi.
Natolle on vastavoima
Puolueet muistuttava, että vaikka Nato esiintyy kaikkivoivana, se ei sitä ole. Kapitalismin maailmanlaajuinen talouskriisi voimistaa imperialismin aggressiivisuutta, mutta samaan aikaan se näyttää imperialismin rajat. Imperialismi ei voi olla olemassa kontrolloimatta uusia markkinoita, laajentamatta vaikutustaan, vangitsematta ja sortamatta toisia kansoja mukaan lukien sen omien valtioiden kansat, monopolien toiminnan laajentamiseksi.
Natolle on vastavoima; se on imperialisminvastaiset voimat kaikkialla maailmassa, maailmanlaajuinen sodanvastainen, imperialisminvastainen rauhanliike, joka rinta rinnan työläisten liikkeen ja muiden yhteiskunnallisten liikkeiden kanssa vaatii "rosvoallianssilta" Naton välitöntä lakkauttamista.
"Tämä on "yksisuuntainen tie" kansoille. Meidän on tehtävä loppu imperialistisesta aggressiivisuudesta, myötävaikutettava imperialismin häviöön, mikä on välttämätön edellytys rauhanomaiselle maailmalle."
"Kansat voivat taistelunsa kautta todella asettaa esteitä Naton ja muiden imperialististen voimien rikollisille suunnitelmille ja voittaa."
(Käännös ja referointi: Erkki Susi)