Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävät polttoaineen jakelun

20.06.2017 - 12:30

Nesteen henkilöstöryhmät keskeyttävät polttoaineen jakelun viikoksi juhannuksen jälkeen. Kyse on vastalause hallituksen omistajapolitiikalle. Viranomaisten polttoainejakelu jatkuu normaalisti. Muuten jakelutauko alkaa maanantaina 26. kesäkuuta ja päättyy 2. heinäkuuta.

Tuotanto Nesteen jalostamoilla Porvoossa ja Naantalissa jatkuu jakelukatkon aikana normaalisti. Nesteen jalostamoilta toimitetaan polttoaineita suurelle osalle Suomen huoltoasemista.

Hallitus on ajanut läpi muutoksia omistajaohjauslakiin, joiden tuella valtion omistusosuutta Nesteessä voidaan laskea 33,4 prosenttiin nykyisestä 50,1 prosentista. Samalla on perustettu Valtion Kehitysyhtiö (Vake), johon on päätetty siirtää osakkeita 2,4 miljardin euron edestä.

– Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja vaarantaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli siitä, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen myynnissä, siis yksityistämisessä, henkilöstöryhmät toteavat tiedotteessaan.

Työntekijöiden edustajat vaativat, että valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita ei pidä myydä sijoittajille lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.