Intian oikeistohallitus on iskenyt riippumatonta mediaa edustavan, New Delhissä sijaitsevan NewsClickin toimistoon ja ratsannut lehtitalon työntekijöiden asuntoja. Tiedonantajan päätoimittaja pitää ratsiaa rikoksena vapaata journalismia kohtaan.
Keywords:
Nuoria ei saa heittää bussin alle
Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi haluaa muistuttaa hallitusta siitä, että selvitäkseen Suomi tarvitsee kehysriihessä päätöksiä, joihin nuoret voivat luottaa. Ilman hyvinvoivia nuorilla ei ole tulevaisuutta.
Ensimmäiseksi Allianssi nostaa esiin nuorisotyön, jonka tarpeen se näkee lisääntyneen. Hallituksen kunnille suuntaamassa tukipaketissa tulee varmistaa, että kaikkien kuntien on mahdollista jatkaa ennaltaehkäisevää nuorisotyötä verkossa.
– Tämä kevät ei saa jäädä historiaan aikana, jonka vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvoinnille korjataan vielä kymmenien vuosien päästä. Päätetään siis kehysriihessä aloittaa laaja-alainen valmistelu sellaiselle mallille, joka puuttuu nuorten syrjäytymiseen ja hyvinvoinnin ongelmiin kokonaisvaltaisesti, toteaa Allianssin vaikuttamisen asiantuntija Niina Ratilainen.
– Nuorten syrjäytymisen poistamiseksi tarvitsemme yli hallituskautisia uudistuksia, pitkäjänteistä valmistelua ja nuorten huomioimista kaikissa lainsäädännön hankkeissa.
Ohjaamot on säilytettävä
Nuorten palveluiden vaikuttavuutta koskevat tutkimukset osoittavat, että palvelut onnistuvat sitä paremmin mitä aikaisemmin ne tavoittavat nuoret, mitä räätälöidympiä ne ovat, mitä tiiviimpää nuoria seurataan ja mitä sujuvampaa on eri toimijoiden yhteistyö.
– Ohjaamot monialaisena ja nuorilähtöisenä toimintamallina vastaavat juuri näihin havaintoihin. Tuetaan siis nuorten työllisyyttä ja palveluihin ohjautumista vakinaistamalla monialaiset Ohjaamot. Luomalla Ohjaamoille oma lainsäädäntö mahdollistetaan asiakkaiden tietojen yhdistämisen sekä toiminnan vaikuttavuuden seuranta ja arviointi. Siirretään samalla Ohjaamojen kansallinen koordinaatio yhteen ministeriöön ja huolehditaan riittävät resurssit, tiivistää Ratilainen.
Toimeentulo varmistettava
Poikkeustilanteessa tarvitaan väliaikaisia joustoja niin opintotukeen, työttömyysturvaan kuin toimeentulotukeen. Lomautusten ja irtisanomisten aallon takia monen opiskelijan toimeentulo leikkaantuu, eikä opintotuki riitä kattamaan elämisen kustannuksia. Näiden opiskelijoiden mahdollisuutta työttömyysturvalla opiskeluun tulee selvittää.
– Nuoret ovat yliedustettuina perustoimeentulotuen saajissa. Viimesijaisen toimeentulotuen myöntämiseen tulee varata riittävästi resursseja ja myöntöprosessia tulee mahdollisuuksien mukaan helpottaa, Ratilainen linjaa.
Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä.
Mielenterveyspalvelut kuntoon
Eri tutkimusten mukaan noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Koronakriisistä johtuva ahdistuneisuus ja nuorille erityisen tärkeiden sosiaalisten kontaktien vähentäminen jättävät jälkensä myös nuorten mieliin. Suomen Psykologiliiton mukaan kuntien opiskeluhuollosta puuttuu nytkin noin 500 psykologia tai muuta mielen ammattilaista.
Ratilainen kertoo Allianssin ratkaisuehdotuksen.
– Hallituksen on luotava lainsäädännöllä terapiatakuu mielenterveyshoitoon pääsyn nopeuttamiseksi kaikenikäisille henkilöille toimivana osana perusterveydenhuollon palveluita. Terapiatakuun onnistunut toteutus edellyttää moniammatillisen yhteistyön vahvistamista ja hoitoketjujen toimivuutta.
Korkeakoulut ja ilmasto
Suomen työmarkkinoilla on mahdoton pärjätä ilman hyvää koulutusta nyt tai tulevaisuudessa. Tarvitaan opiskelujen joustoa, lisää opinto-ohjausta ja opettajien tukea. Koulutuksen rahoituksen lupauksista täytyy pitää kiinni. Varsinaisena tulevaisuusinvestointina korkeakoulutettujen määrää pitää lisätä, sillä tulevaisuuden uusista työpaikoista 70 prosenttiin tarvitaan korkeakoulutason osaamista, mutta koulutusasteemme junnaa matalana.
Allianssi ei myöskään halua unohtaa ilmastoa, jonka Ratilainen nostaa esiin listan lopuksi.
– Tarvitsemme ilmastotekoja, jotta nuorilla on tulevaisuus vielä pandemian jälkeenkin. Nuoret odottavat nopeaa siirtymää pois fossiilisesta taloudesta: ulkomaisista hiili-investoinneista ja kotimaisista fossiilisen energian verotuista. Tehdään talouskriisin elvyttävät investoinnit kestävällä tavalla ja siirretään kaiken rahoituksen painopistettä uusiutuvaan energiaan, kestävään talouteen ja joukkoliikenteeseen.
Kirjoittajan artikkelit
SKP on kerännyt loppukirillä kannattajakortteja ympäri maan. Kortin ehtii vielä lähettämään postitse tai käydä allekirjoittamassa keräystapahtumassa.
Shana East Illinoisin Poor People´s Campaignista julkaisi kiinnostavan arvion vaalitilanteesta. Siinä avataan sellaisia puolia Yhdysvaltain politiikasta, joita Suomessa on käsitelty sangen vähän.
- ‹ edellinen
- 4 / 20
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Asukkaiden Turku -lista keräsi yhteensä lähes kahden tuhannen turkulaisen tuen kuntavaaleissa. Listalta valtuustoon valituksi tullut vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho esittää, että kaupungissa yhdistetään voimia kaikkien toimielinten vasemmistoedustuksen turvaamiseksi.
Yritystuista yli puolet maksettiin suuryrityksille ja viidesosa mikroyrityksille vuonna 2024, selviää Tilastokeskuksen yritystukitilastosta. Etenkin suuremmat yritystuet keskittyvät harvoille.
Facebook sulki toimittaja Yrjö Hakasen tilin lähes vuosi sitten, ennalta varoittamatta ja antamatta mahdollisuutta valittaa asiasta. Siitä alkoi 11 kuukautta kestänyt kafkamainen prosessi, jossa Hakanen vaati tilinsä avaamista. Prosessi päättyi Hakasen voittoon: EU:n digipalveluasetuksen toimeenpanoa valvova viranomainen velvoitti Facebookia hallitsevan Meta-yhtiön palauttamaan Hakasen Facebook-tilin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.