Pääkirjoitukset
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisema Teuvo Jungan tutkimus
osoittaa, että muihin teollisuusmaihin verrattuna työn tuottavuuden
kasvu oli Suomessa vuosina 1975-2000 erittäin nopeata, suorastaan
ennätyksellistä. Samaan aikaan reaaliansioiden kasvuvauhti oli
tuottavuuskehitykseen verrattuna vaatimatonta. Työn tuottavuuden kasvuvauhti
oli yli kolminkertainen reaaliansioiden kasvuun verrattuna. Tämä
kehitys muutti voimakkaasti tulonjakoa pääomatulojen hyväksi
palkkatulojen kustannuksella ja merkitsi samalla voittojen kasvua. Erityisesti
1990-luvulla kasvaneita voittoja käytettiin lisääntyvässä
määrin osingonjakoon kotimaisten investointien kustannuksella
Tiedonantajan lukijathan tämän kaiken jo tietävät,
mutta nyt nämä rumat tosiasiat on julkaistu valtion julkaisemassa
tutkimuksessa. Ne ovat tulopolitiikan kauden satoa, seurausta siitä,
että ammattiyhdistysliikkeen johto on omaksunut kapitalistien etujen
mukaisen porvarillisen "talousopin" ja matalatasoisten tupo-sopimusten
linjan sekä kieltäytynyt tulonjakotaistelusta.
Jungan selvittämä kehitys jatkuu, eikä se suinkaan palvele
työllisyyden parantamista niin kuin on uskoteltu. Esimerkiksi tänä
vuonna tähän mennessä on pelkästään pörssiyhtiöissä
jaettu osinkoja ennätykselliset 4,5 miljardia euroa. Samaan aikaan
maata pyyhkii irtisanomisaalto. Tuhansittain työntekijöitä
pannaan pihalle.
Eräissä muissa Suomeen rinnastettavissa maissa ay-liike on
käynyt taisteluja palkkojen ja julkisten palvelujen puolesta - riippumatta
hallituskoostumuksista. Ja parhaillaan esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja
Itävallassa käydään joukkokamppailuja työntekijöiden
eläke-etujen heikentämistä vastaan. Meillä ay-johto
ei ole liikauttanut eväänsäkään, eikä liikauta.
Voidaan jo puhua historiallisesta häpeästä ja ay-liikkeen
syvästä kriisistä.
Tilanteelle on nopeasti tehtävä jotakin. Näin ei voi jatkua.
Kun johto ei tee mitään, muutoksen on lähdettävä
kentältä käsin. (ES)
Belfastin-tapaamisessaan viime kuussa George W. Bush ja Tony Blair lupasivat
YK:lle "elintärkeää roolia" sodanjälkeisessä
Irakissa. Mutta se päätöslauselmaluonnos, jonka USA toi viime
viikolla YK:n turvallisuusneuvostoon, osoittaa lupauksen huijaukseksi.
"Liittouma" tunnustaa luonnoksessa aikomuksensa hallita Irakia
vähintään vuoden ajan valloittajina ja "miehitysvaltoina".
Se vaatii turvallisuusneuvostoa poistamaan välittömästi Irakin
vastaiset talouspakotteet ja hyväksymään sen, että "miehittäjävalloilla"
olisi lähes täydellinen maan öljyvarojen hallinta vuoden
ajan ja ehkä paljon pitempäänkin.
Pakotteiden poistaminen poistaisi lailliset rajoitukset, jotka estävät
sodanjälkeisen jälleenrakennuksen rajoittamalla irakilaisen öljyn
myyntiä ja estämällä jälleenrakentajafirmojen tarvitsemien
tietokoneiden ja muiden tarvikkeiden toimitukset. Jälleenrakentaminen
on tarkoitus rahoittaa öljyvaroilla, jotka ovat nyt YK:n valvonnassa.
Ilman päätöslauselman hyväksymistä millään
irakilaisella yhdysvaltalaisella taholla Bagdadissa ei ole laillista valtuutusta
viedä maasta öljyä.
Yhtä lailla hyötyminen Irakin öljyteollisuuden yksityistämisestä
ja ottamisesta yhdysvaltalaisten yhtiöiden haltuun sekä ylipäänsä
investoiminen Irakiin edellyttää pakotteiden poistamista. USA
onkin jo ymmärrettävästi purkanut oman saartonsa.
YK:lle luvattu "elintärkeä rooli" Irakin hallinnoimisessa
ja humanitaarisen avun jakamisessa kuuluu päätöslauselmaluonnoksen
mukaan miehittäjävalloille. Luonnos sysää YK:n neuvoa-antavaan
ja avustavaan rooliin. YK:n tehtävä olisi "laillistaa"
miehitys ilman, että sillä olisi mitään todellista valtaa.
Sitä vastoin luonnos antaa "liittouman" jäsenille valtuudet
hallita Irakin öljyä ja öljyrahoja sekä asettaa Irakin
väliaikaishallinto.
Luonnos esittää YK:n "erityiskoordinaattorin" nimittämistä
ja määrittelee hänen tehtävikseen infrastruktuurin jälleenrakentamisen,
pakolaisten palaamisen ja eräiden muiden samankaltaisten tehtävien
helpottamisen. Sitä vastoin YK:n poliittisen roolin osalta luonnos
on tyhjää täynnä. Ja YK, joka on hoitanut seitsemän
vuoden ajan kaikkia Irakin öljyvaroja, saa myös öljyrahojen
käytössä vain vähäisen roolin.
Irakin öljytulot sijoitettaisiin uuteen Irakin avustusrahastoon
ja käytettäisiin "vallan" määräämiin
tarkoituksiin irakilaisen nukkejohdon kanssa konsultoiden. Termiä "valta"/"virkavalta"
käytetään luonnoksessa peitenimenä USA:lle.
YK:n pääsihteeri, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki
nimeäisivät edustajat neuvoa-antavaan komiteaan, joka valvoisi
rahastoa, mutta päätöslauselmaluonnoksessa ei kerrota sitä,
kuinka monta muuta ihmistä komiteassa istuisi, eikä sitä,
mitä valtaa sillä olisi. Neuvoa-antavalla elimellä ei yleensä
ole valtaa.
YK:n asetarkastajien roolista luonnoksessa ei mainita mitään,
vaikka turvallisuusneuvoston nykyisten päätöslauselmien mukaan
heidän tehtävänsä olisi varmistaa ennen pakotteiden
poistamista, että Irak on vapaa joukkotuhoaseista. Asetarkastajilla
ei ole mitään roolia Irakissa "näköpiirissä
olevassa tulevaisuudessa", kuten USA:n YK-lähettiläs John
Negroponte asian muotoili.
Washingtonissa laskettaneen, että kun USA on voittanut Irakin sodan,
sotaa vastustaneet turvallisuusneuvoston jäsenet eivät halua enää
kärjistää tilannetta, vaan nielevät päätöslauselmaesityksen
muutamin kosmeettisin muutoksin. Joitakin YK:n roolia korostavia muotoiluja
USA lienee valmis hyväksymäänkin, kunhan ne eivät käytännössä
merkitse mitään. Kulissien takana saaliinjaossa häviöllä
olevat maat yrittänevät myös puolustaa aiempia konsessioitaan,
todennäköisesti huonolla menestyksellä.
Onpa päätöslauselmaluonnoksen kohtalo mikä tahansa,
USA on jo joitakin aikoja sitten aloittanut Irakin jälleenrakennuspiirakan
jakamisen siten, että kaikki tai liki kaikki palat ovat menneet yhdysvaltalaisille
yhtiöille, joista monilla on läheiset yhteydet Bushin hallintoon.
Samoin on tehty öljy-yhtiöiden suhteen.
Mutta USA:n mielen mukainen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma
"laillistaisi" tämä jättikaappauksen. Ja mikä
periaatteellisesti vielä tärkeämpää, se manifestoisi
YK:n alistamista USA:n käskyvaltaan, mikä on keskeinen osa Bushin
hallinnon toimintasuunnitelmaa. (ES)
On käynnissä kova kampanja Suomen hallituksen painostamiseksi
hyväksymään ns. puolustuksen kirjaaminen EU:n perustuslakiin
ja ns. puolustusliiton rakentaminen EU:n sisään. Tämä
palvelee samalla pyrkimystä viedä Suomi kahta raidetta pitkin
Natoon.
Suosituin hokema on se, että Suomen ei pidä takertua menneisyyteen.
Liittoutumattomuus on menneen ajan käsite. Suhteessa mihin Suomi voisi
enää olla liittoutumaton?
Hokijat yrittävät peittää sen, että juuri sotilaallinen
liittoutuminen on takertumista menneisyyteen, vastakkaisten ja kilpailevien
sotilaallisten liittoutumien aikaan ja vanhaan asevaraiseen turvallisuusajatteluun.
Kukaan ei suostu vastaamaan, suhteessa mihin tarvitaan EU:n yhteistä
puolustusta ja Suomenkin liittoutumista, kun samaan aikaan vakuutetaan,
ettei vihollisia eikä hyökkäysuhkaa enää ole, on
vain kumppaneita ja ystäviä. Terrorismiuhan torjumiseksihan yhteistä
puolustusta ja liittoutumista ei tietenkään tarvita.
Yhteisen "puolustuksen" ja liittoutumisen ajamisella ei ole
mitään pohjaa, elleivät ajajat osoita, minkä suhteen
ja mitä vastaan niitä tarvitaan. Selitykseksi ei kelpaa se, että
yhteistä "puolustusta" tarvitaan EU:n kansainvälisen
arvovallan takia ja liittoutumista tarvitaan, jotta Suomi pääsisi
"ytimeen" osallistumaan päätöksentekoon.
Koko puuhan takana onkin aivan muuta, mitä ei haluta julkisesti
sanoa. (ES)