Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



Mikään elollinen olio ei ole niin ovela kuin ihminen - silloin
kun on rahan tekemisestä kyse.



Suuret ylikansalliset urheilujalkineiden valmistuttajat - kuten

Nike

ja

Adidas

- ovat jo pitkään teettäneet lenkkitossujaan
kehitysmaissa, koska siellä se tulee kaikkein halvimmaksi. Kymmenvuotiaalle
lapsityöntekijälle kun ei tarvitse maksaa yhtä paljon palkkaa
kuin nokialaiselle yksinhuoltajalle.



Vaan ovelaapa on ollut myös kehitysmaiden paikallinen väki:
se on väsännyt tossuja vähän yli virallistenkin valmistuskiintiöiden,
ja myynyt sitten ylimääräiset lenkkarit omaan piikkiinsä
ns. pimeillä markkinoilla (= markkinat jotka avataan auringonlaskun
jälkeen). Voiko tuota edes tuoteväärennökseksi sanoa,
kun kyse on kuitenkin aidoissa tehtaissa aidosta materiaalista aidoilla
malleilla valmistetuista "kuutamotossuista"?



Mutta eikö mitä! Tästäpä Niken ja Adidaksen
länsimaiset osakkeenomistajat ovat silti vallan suuttuneet, ja keksineet
taaskin varsin ovelan keinon estää epävirallinen ylituotanto:
nyt vain vasen tossu valmistutetaan esimerkiksi Pakistanissa, ja oikea tossu
vaikkapa Bangladeshissa.



Paikallisissa tehtaissa ei ole edes kuin vain toisen tossun muottejakaan,
joten paha siinä on lähteä ylimääräistä
firaabelia vääntämään. Vasta maahantuojien varastoissa
lännen metropoleissa vasen ja oikea tossu yhdistetään sitten
samaan laatikkoon.



Joten äläpä yhtään ihmettele, jos vasemmanpuoleisessa
lenkkarissasi lukee

Made in Pakistan

ja oikeanpuoleisessa

Made
in Bangladesh

. Tai peräti niin, että tossulaatikon kyljessä
lukee

Made in Pakistan and Bangladesh

.



Meillä Suomessahan on tapana sanoa, ettei toinen käsi tiedä
mitä toinen tekee. Mutta että ei toinen jalkakaan - se on jo uutta.



Tosin ei ihmisen oveluus vielä tähänkään lopu.
Ylimääräisiä vasemman tai oikean jalan tossuja on nyt
ruvettu kauppaamaan pimeillä markkinoilla kyseisten kehitysmaiden henkilömiinaonnettomuuksissa
toisen jalkansa menettäneille uhreille.



Pitää vain olla sen verran hyvä tuuri, että on sattunut
menettämään sen toisen jalan kuin minkä jalan tossuja
juuri omassa kotimaassa valmistetaan.



Suomihan ei muuten ole vieläkään liittynyt Ottawan miinankieltosopimukseen.
Syy kiireettömyyteen lienee sekin, että

Nokian

kumitossutuotanto
on jo aikoja sitten ulkoistettu Etelä-Koreaan.



Vaan ovat ne muutkin suuret ylikansalliset yhtiöt ovelia:



Suuri öljy-yhtiö

Shell

on kuulemma ryhtymässä
moottoripyöräjengi

Helvetin enkeleiden

pääsponsoriksi.
Vastikkeeksi tuo prätkäporukka joutuisi tosin viilaamaan nimensä
lievästi uuteen muotoon:

Shells Angels

.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli