Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.




Stockmann

on pyytänyt eduskuntavaaleihin valmistautuvia seitsemän
suurimman puolueen kansanedustajaehdokkaita kokkaamaan julkisesti ketjun
kuudessa tavaratalossa ympäri maan (kerrottakoon nyt varmuuden vuoksi,
että tämä ei vielä ole se vitsi, vaan ihan puhdasta
faktaa).



Poliitikothan sopivat mitä erinomaisimmin juuri kokkaamaan. Vanha
sanonta kun teroittaa mieliin, että "mitä useampi kokki,
sen surkeampi soppa". Tämä onkin nähty juuri eduskunnassa,
jossa on peräti 200 kokkia, joten ei kannata yhtään ihmetellä,
millaista käärmekeittoa

Arkadianmäeltä

suomalaisille
syötetäänkään.



Suomen poliittisen keittotaidon uranuurtajiahan oli 1990-luvun alun pääministeri

Harri Holkeri

(kok.), joka suositteli työttömille ja muuten
vain köyhille terveellistä ja todella herkullista mutta silti
erittäin huokeaa gourmet-ruokaa nimeltä silakka, todellisuudessa
varsinaista herrojen herkkua.



Holkerihan kunnostautui myös suomalaisen kahvikulttuurin vaalijana
pitämällä ruokareseptiensä jakelun lomassa sumppitaukoja,
jolloin hän kieltäytyi muistakin gastronomis-poliittisista lausunnoista
toteamalla että "minä juon nyt kahvia".



Mutta takaisin Stockmannin "kokkisotaan" mennäksemme (jonka
yhtenä juontajana sivumennen sanoen onkin teeveestä tuttu

Sikke
Sumari

), kansalaisten kannattaa nyt taas varautua varsinaiseen vyönkiristyspolitiikkaan
seuraavallakin vaalikaudella - ei voi muusta olla kyse, kun poliitikot alkavat
jaella ruokaohjeita.



Entä mitä puoluejohtajat sitten kansalaisille tarjonnevatkaan?



-

Lipposen

vaan ei Saarijärven

Paavo

(sd.) sekoittanee
ruisleipään puolet petäjäistä.



-

Ville Itälä

(kok.) pysynee kokoomukselaisena Holkerin
silakkalinjalla ja luvannee turkulaisena yhden suolakalan riittävän
"puol vuot", kuten hänen

Tuntemattomasta

tuttu maakuntaveljensä,
alikersantti

Hietanen

(SA-Int.).



-

Suvi-Anne Siimes

(vas.) syöttänee hartaana ortodoksiuskovaisena
kansalle eksoottista pääsiäisherkkua eli silkkaa

pashaa

(keskellä todellakin

h

eikä esim.

k

-kirjain).



-

Jan-Erik Enestam

(rkp.) ei hänkään halua erottautua
hallitusenemmistön silakkalinjasta, mutta tuo sen pöytään
ruotsalaiskansallisessa muodossa eli hapansilakkana. "Happamia ovat",
sanoo kansa sitten Enestamin silakoista joulukaloina.



-

Anneli Jäätteenmäki

(kesk.) joutuu nykyisten
hallituspuolueitten päähaastajana tietenkin tarjoamaan jonkin
todellisen vaihtoehdon, joten hän päätynee puheenjohtajaedeltäjänsä

Esko Ahon

kotipitäjän Kannuksen makkaratehtaan valmistamaan
veripalttuun, joka tässä tapauksessa on tehty äänestäjien
verestä periaatteella "verot kansan verta juo".





Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli