Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.




Saddam Husseinin

poikain

Udain

ja

Qusain

ruumiita
on jo ehditty esitellä tiedotusvälineille, mutta kansanedustaja

Tony Halmeen

(

pers.

) ruumiista ei ainakaan tätä
kirjoitettaessa ole vielä ensimmäistäkään luotettavaa
näköhavaintoa, vaikka mies on ollut teholla jo ties kuinka monta
viikkoa.



Huomautettakoon, että Halmeesta puheen ollen pitäisi tietysti
vielä käyttää

Arvo Ylpön

aikoinaan lanseeraamaa
sanaa "keho" - lääkärismiehenä kun Ylppöä
häiritsi, että myös elävän ihmisen ulkoista tomumajaa
kutsuttiin tuolloin "ruumiiksi".



Arkkiatri pyrkikin aktiivisesti juurruttamaan keho-sanaa kansan syviin
riveihin, ja niinpä hän - innokas saunojakin kun oli - huomautti
kerran pesijättärelleen, että "Alma pesee nyt sitten
tarkkaan ihan koko kehoni". Siihenpä kuitenkin pesijätär-Alma
tuhahtamaan, että "arkkiatri pesee nyt vaan 'kehonsa' ihan itse,
kyllä minä sitten pesen arkkiatrin ruumiin".



Mutta nyt taidettiin eksyä varsinaisesta aiheesta vähän
sivuun. Sitä tämä 30 asteen helle teettää, ajatukset
karkailevat vastustamattomasti saunan löylyihin.



Puhe oli siis alun perin ruumiinkulttuurista, jota kansanedustaja Halme
ennen katoamistaan harjoitti mitä moninaisimmilla tavoilla. Sen yhtä
muotoa kutsutaan Halmeen piireissä "kehonrakennukseksi",
joten eivät ne Ylpön ponnistukset sittenkään ole menneet
täysin hukkaan.



Kehonrakennusta harjoitetaan erinäisin apuvälinein, joista
puntit ja venytysvempaimet luovat vain pohjan, ja loppusilaus viimeistellään
sitten kasvuhormoneilla ja muilla lisäravinteilla.



Erityisen suosittu ja vilvoittava kehonrakennuskoktail näin paahtavina
kesähelteillä on nimeltään

Viikinki

. Siihen tulee
kaksi osaa pietarilaisia anabolisia steroideja ja kolme osaa tallinnalaista
apteekkispriitä. Ravistetaan, ei sekoiteta, sillä sekoaminen seuraa
vasta hetken päästä.



Drinkki on saanut nimensä siitä, kun jo muinaiset viikingit
käyttivät sitä lisäpotkunantajana suosituilla keihäsmatkoillaan
pitkin Brittein saarten ja muun Euroopan aurinkorantoja. Ja kuten on nähty,
on se lähes yhtä ärhäkkä vielä nykypäivänkin
"viikinkien" kehoon joutuessaan.



Jos on päätä niin onpa myös häntää:



Kansanedustaja Tony Halme on sisäpiirihuhujen mukaan kehittelemässä
itselleen uutta tunnuslausetta entisen tilalle, joka kuului:

"Jumala
armahtaa, minä en"

. Uusi menee kuta kuinkin näin:

"Humala
armahtaa, käräjäoikeus tuskin sitten ei"

.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli