Päätä ja häntää
Akateemikko
Paavo Haavikko
on tuoreessa kirjassaan presidentti
Tarja Halosesta
verrannut tätä suuruudessaan niin
Carl
Gustav Emil Mannerheimiin
kuin
Juho Kusti
Paasikiveen
ja
Urho Kaleva Kekkoseenkin
.
Mehän muistamme, että tasavallan presidentteinä ollessaan
nämä kaksi jälkimmäistä loivat Suomen viralliseksi
ulkopolitiikaksi ns.
Paasikiven-Kekkosen linjan
, jonka puitteissa
pyrittiin tulemaan erityisen hyvin toimeen itäisen naapurimaamme kanssa.
Ennen tätä linjaa Suomen virallisena ulkopolitiikkana oli ollut
ns.
Mannerheim-linja
, mutta itäisen naapurimaamme kanssa tapahtuneessa
kanssakäymisessä se ei pitemmän päälle osoittautunut
- kirjaimellisestikaan - lainkaan yhtä kestäväksi kuin myöhempi
Paasikiven-Kekkosen linja, vaan se murtui ensimmäisen kerran jo helmikuussa
1940.
Pitäisikö nyt siis haavikkolaisessa hengessä puhua
Mannerheimin-Paasikiven-Kekkosen-Halosen
linjasta
kuvatessamme ulkopolitiikkamme jatkumoa? Ainakin
Mauno Koivistolla
ja
Martti Ahtisaarella
saattaisi sattuneesta syystä olla tähän
jotain sanomista.
Toki muissakin maissa on omanlaisia ulkopoliittisia linjoja. Esimerkiksi
Amerikan Yhdysvalloille on nyt muotoutumassa ns.
Bushin-Bushin linja
.
Sen perustana on se, että ensin isäpappa
George Bush
vanhempi
kymmenen vuotta sitten presidenttinä ollessaan toteutti maansa ulkopolitiikkaa
risteilyohjuksin - Irakia vastaan. Nyt sitten myös poika
George
Bush
nuorempi
toteuttaa maansa ulkopolitiikkaa risteilyohjuksin
- Afganistania vastaan.
Isä-Bushin ja poika-Bushin välissä presidenttinä
ollut
Bill Clinton
sen sijaan ei iskenyt ensisijaisesti risteilyohjuksin,
vaan keskittyi ihan toisenlaiseen iskemiseen. Tosin siinäkin tuli käytettyä
risteilyohjuksen muotoista suippoa esinettä. Sikaria siis.
Mutta toisin kuin Paasikiven-Kekkosen linja ei Bushin-Bushin linja tähtää
siihen, että tultaisiin erityisen hyvin toimeen erinäisten itäisten
maiden kanssa - ei ainakaan niiden, joihin laukaistaan risteilyohjuksia.
Tässä suhteessa tuo Bushin-Bushin linja on siis enemmän sukua
Mannerheim-linjan kanssa.
Suomella ei ole risteilyohjuksia, mutta sitäkin enemmän risteilylaivoja.
Nekin kyllä saavat aikaan melkoista tuhoa, kun niiden räjähdysherkkä
sisältö purkautuu Tallinnan satamaan ja levittäytyy ympäri
kaupunkia. Sekin on eräänlaista pyhää sotaa eli
jihad
´ia,
jota ainakin käydään pyhän hengen, latinaksi
spiritus
fortis
´in, voimalla.
Vaikka sen enempää
Väinö Leskisestä
kuin
Ahti Karjalaisestakaan
ei koskaan tullut presidenttiä, voisi
tässä puhua
Leskisen-Karjalaisen linjasta
Suomen eräänlaisena
epävirallisena ulkopolitiikkana - ainakin sen ns. eteläisessä
ulottuvuudessa.