Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja



.



Ns.

Belgia-ilmiö

rassaa

kansallista kokoomuspuoluetta

.
Puheenjohtaja

Ville Itäläkin

on tarkoitus ulkoistaa Brysseliin.



Jos oikein hyvin käy - tai huonosti, riippuen näkökulmasta
- Suomen lähes koko entinen poliittinen eliitti on ensi syksynä
taas koolla. Brysselissä.



Kokoomuksen Ville Itälän lisäksi myös entinen pääministeri
ja keskustan entinen puheenjohtaja

Anneli Jäätteenmäki

on ehdolla

EU

-parlamentin vaaleissa, niin myös jokunen nykyinen
kansanedustaja, mm.

Kimmo Kiljunen

(

sd.

) ja

Outi Ojala

(

vas.

). Ja tietysti myös entinen pääministeri ja nykyinen
eduskunnan puhemies

Paavo Lipponen

(

sd.

) pyrkii jopa koko
Brysselin pääkomissaariksi eli EU:n komission puheenjohtajaksi.



Eli jos joku mainituista kuvittelee pääsevänsä vihdoinkin
eroon vanhoista poliittisista kiusanhengistään lähtemällä
maanpakoon Brysseliin, niin pahasti taitaa pettyä.



Sielläpä "on vanha jengi koolla taas".



Kun EU:n komissiota on kutsuttu "elefanttien hautausmaaksi",
tarkoittaen että sinne hakeutuvat eläkepäiviään
odottelemaan kotimaittensa entiset huippupoliitikot, näyttäisi
EU:n parlamentti muodostuneen vähän pienempien, ihan tavanomaisten
luuseripoliitikkojen retriittityyssijaksi.



Ennen saatiin eläkevirka suojatyöpaikkana valtion- tai kunnallishallinnosta,
nyt lähdetään EU:hun.



Tämäkö on sitä paljon puhuttua

globalisaatiota

?



Entinen suomalainen ralliautoilun maailmanmestari ja EU-parlamentin jäsen

Ari Vatanenhan

on tällä kertaa asettunut eurovaaliehdokkaaksi
Ranskassa - EU: sisällä kun nääs ei enää ole
rajoja, vaan unioni on meidän yhteinen isänmaamme, jota sivumennen
sanoen kohta pitää myös alkaa puolustaa ase kädessä.



Jotta suomalaisperäisten europarlamentaarikkojen määrä
saataisiin maksimoiduksi nyt kun kotoperäisten edustajien määrä
laskee EU:n laajennuttua, voisi myös muutama muu entinen suomalaismaailmanmestari
lähteä nykyisten uusien kotimaittensa EU-vaaliehdokkaiksi.



Ensinnä tulevat mieleen ainakin pari entistä formula ykkösautoilun
maailmanmestaria eli

Mika Häkkinen

Monacosta ja

Keke Rosberg

Saksasta.



Myös mäkihypyn entinen maailmanmestari

Matti Nykänen

voisi muuttaa Itävaltaan ja ryhtyä siellä EU-ehdokkaaksi.
Taitaisi lisäksi kummankin maan - siis sekä Suomen että Itävallan
- fiksuusosamäärä vähän nousta, kun jälkimmäisessä
maassa ei onneksi ymmärrettäisi mitä Matti puhuu vaan luultaisiin
että se on englantia.



Elämä

on

laiffia.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli