PAM katkaisi kiinteistöpalvelualan neuvottelut
Palvelualojen ammattiliitto PAM on neuvottelut Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa kiinteistöpalvelualan työehdoista ja palkoista. Neuvottelujen jatkamiselle ei ollut edellytyksiä, jonka takia PAM katkaisi neuvottelut.
Kiinteistöpalvelualan neuvottelut jatkuivat tauon jälkeen tiistaina. Neuvottelut kestivät useamman tunnin ja neuvotteluissa käytiin läpi kummankin osapuolen esittämät tavoitteet. Neuvotteluissa ei kuitenkaan tapahtunut mitään edistystä. PAMin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo pitää neuvottelujen katkaisemista ainoana vaihtoehtona.
– Työnantajaliiton neuvottelijat pitäytyivät omissa heikennysesityksissään ja tyrmäsivät kaikki PAMin tavoitteet, jonka takia neuvottelujen jatkaminen olisi ollut turhaa, toteaa Ylitalo.
– Pidän valitettavana, että jouduimme katkaisemaan neuvottelut. Nyt katsomme, miten umpikujaan ajautuneissa neuvotteluissa päästään eteenpäin, Ylitalo kertoo.
PAMin hallitus tekee päätöksiä neuvottelutilanteen johdosta.
Kirjoittajan artikkelit
Katso täältä printtilehden numero 06/2024 juttusisältö.
Tiedonantajan toimitus ja toimisto toivottavat hyvää kesää! Tiedonantajan toimisto on kesälomalla 30. heinäkuuta asti. Verkkokaupan tilaustuotteita ei postiteta joka viikko. Heinäkuussa tilatut tuotteet postitetaan viimeistään elokuun alussa.
- ‹ edellinen
- 3 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.