Perustuslailla pyyhitään pöytää
SOS-hallituksen meno Suomen johdossa on joutunut entistä oudompaan valoon, kun sanaisen arkkunsa avasi oikeuskansleri Jaakko Jonkka. Jonkka valitti Helsingin Sanomien haastattelussa, että hallitus ei kuuntele hänen näkemyksiään, kun ongelmallisia lakiesityksiä pitäisi korjata. Hyvän lainvalmistelun periaatteet on sivuutettu, joko hallituksen asettaman epärealistisen aikataulun vuoksi tai sitten röyhkeästi suoraan poliittisten tavoitteiden ajamiseksi.
Suurimpia vaikeuksia on aiheuttanut perustuslaissa vahvasti korostettu tasavertaisuus.
Nykyinen hallitus on antanut poikkeuksellisen paljon lakiesityksiä, joissa on ollut perustuslaillisia ongelmia. Suurimpia vaikeuksia on aiheuttanut perustuslaissa vahvasti korostettu tasavertaisuus, joka ei esimerkiksi salli minkään yksittäisen ihmisryhmän asettamista muita heikompaan asemaan. Tämä on muodostunut esteeksi etenkin hallituspuolue perussuomalaisten rasistisille pyrkimyksille, joilla turvapaikanhakijoiden perusturvaa olisi heikennetty huomattavasti.
Jonkan ulostulo poiki muiltakin oikeusoppineilta hallituskritiikkiä, jopa vaatimuksia, että hallituksen olisi epäpätevänä erottava. SOS-hallitus on siinäkin mielessä historiallinen, ettei siinä istu ketään oikeusoppinutta.
Pääministeri Sipilä on kummastellut Jonkan kommentteja. Useampikin oikeistopoliitikko antoi lausuntoja, joissa valitti perustuslaista muodostuneen turha hidaste poliittiselle päätöksenteolle. Lausunnot kertovat, kuinka huonosti istuvat kansanedustajat tuntevat lainsäädäntöä ja oikeusjärjestelmän periaatteita.
Perustuslaki ei ole muodostunut hidasteeksi, vaan laadittu sellaiseksi alun perinkin. Perustuslain idea on suojata politiikan pintamuodilta niitä keskeisiä periaatteita, joille yhteiskunta on järjestetty, kuten perusoikeudet ja oikeusvaltio.
Jos perustuslaki tuntuu jonkun satunnaisen kansanedustajan mielestä hankalalta lainsäädännön hidasteelta, se täyttää silloin tehtävänsä.
Peruslakiakin voidaan tarvittaessa muuttaa. Se onnistuu joko 2/3 -enemmistöllä kahden eduskunnan toimesta tai kiireellisenä 5/6 enemmistöllä. Säätämisjärjestys ei ole tehty kiusalla, vaan sen tarkoitus on varmistaa, että perustuslain muutoksilla on takanaan yhteiskunnan laaja konsensus.
Jos perustuslaki tuntuu jonkun satunnaisen kansanedustajan mielestä hankalalta lainsäädännön hidasteelta, se täyttää silloin tehtävänsä.
Valitettavasti perustuslakikaan ei aina estä syrjivää lainsäädäntöä.
Neljän ministerin maahanmuuttopoliittinen ryhmä on valmistellut esityksen eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta. Maahanmuuttovirasto Migri tiukensi hallituksen käskystä turvapaikan myöntämisen kriteereitä, minkä vuoksi suuri osa turvapaikanhakijoista jää ilman papereita. Nyt tulkitaan, että paperittomat ovat maassa laittomasti. Laittomista pakolaisista on tehty myös lainsuojattomia, jota vastaan kohdistetaan laaja valvonta- ja ilmiantokoneisto.
Hallituksen esitys asettaa perustuslain vastaisesti ihmisarvon suhteelliseksi.
Eräs ihmisryhmä on nyt asetettu radikaalisti muita heikompaan asemaan. Hallituksen esitys asettaa perustuslain vastaisesti ihmisarvon suhteelliseksi. Tällä voi olla vakavia seurauksia, kun tätä suhteellisuusperiaatetta aletaan soveltaa muihin hallituksen mielestä epäilyttäviin ja arvottomiin ihmisryhmiin, kuten esimerkiksi työttömiin.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Post-punk-yhtye Dragsvikin esikoislevy julkaistiin elokuussa. Kappaleissa korostuu kapitalismin ja fasismin vastainen sanoma. Tiedonantajan haastattelussa yhtye kehottaa lopettamaan miljonäärien perseennuolemisen.
- 1 / 168
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Työsuojeluviranomainen tarkasti kesällä alle 30-vuotiaiden nuorten työpaikkoja ja havaitsi selkeitä puutteita nuorten palkkauksessa. Nuorten työpaikoilla valvottiin myös työturvallisuutta ja tarkastuksilla havaittiin monenlaisia puutteita perehdytyksen suhteen.
Kun aiemmat leikkaukset painottuivat sosiaaliturvaan, kohdistetaan ne ensi vuonna erityisesti sairaisiin. Orpon hallituksen leikkaukset eivät ole mikään neutraali, taloudellinen säästöpäätös, vaan poliittinen valinta, joka vahingoittaa suhteettomasti juuri yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia.
Vuoden 2023 heinäkuusta lähtien jokainen kuukausi oli ollut vähintään 1,5 celsiusastetta esiteollisen ajan tasoa korkeampi, ja maailman keskilämpötila oli viimeisten 12 kuukauden aikana 1,63 astetta lämpimämpi kuin teollisen ajan aikana. Olemme lähellä yhä vaarallisempia ilmastovaikutuksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.