Porvariston ylivallalle stoppi!
Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Petra Packalén totesi sunnuntaina puheessaan Tampereen Kalevankankaalla, että Suomessa on käynnissä laajamittainen perusturvan ja työehtojen romuttaminen – työväenliikkeen saavutusten tuhoaminen.
– Oikeiston valta ulottuu kaikkialle, ja sen seuraukset tulevat olemaan katastrofaaliset. Tulevaisuus näyttäytyy epävarmana Suomessa asuville ja oleskeleville, osalle jopa vaarallisena. Työpaikkoja ei ole tarpeeksi, eikä perusturva riitä kattamaan elämistä.
Rasismia ja fasismia vastaan
Packalén huomautti, että Suomessa on varallisuutta enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Varallisuutta käytetään kuitenkin muualle kuin ihmisten hyvinvointiin.
”Oikeistohallitusta ei huoleta poliittisen väkivallan lisääntyminen maassamme.”
– Rahaa tuhlataan uusiin sotakoneisiin, joissa yhteensopivuus on taattu sotilasliitto Naton kanssa. Suomi ei ole enää liittoutumaton maa. Porvaristomme on ajanut meidät yhteistyöhön ympäri maailmaa hyökkäyssotia käyvän tahon kanssa. Tälle on tultava stoppi!
Suomessa kasvaa rasismi ja muukalaisvihamielisyys. Maassamme toimii järjestäytyneitä fasistisia liikkeitä.
– Oikeistohallitusta ei huoleta poliittisen väkivallan lisääntyminen maassamme, sillä he eivät ole sen kohteina. Sen sijaan siitä saavat osansa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Meidän tulee seistä turvapaikkaa hakevien ja maahanmuuttajien rinnalla, kun heidän elämäänsä uhataan. Samoin seisomme kaikkien vähemmistöjen rinnalla, jotka Suomessa saavat osakseen syrjivää kohtelua. Näin he seisovat meidän rinnallamme, kun itse kohtaamme fasistien kommunisteja kohtaan suunnatun vihan, totesi Packalén.
Torilla tavataan perjantaina
Helsingissä lauantaina puhunut SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Heikki Ketoharju muistutti, että moni asia on sadassa vuodessa muuttunut – mutta kaikki ei. Vieläkin sivuutetaan työläisten oikeutetut vaatimukset. Nyt myös elämme aikaa, jolloin köyhistä saa sanoa melkein mitä hyvänsä.
”Meidän kaikkien tulee olla solidaarisia työttömille.”
– Siksi tervehdin ilolla sitä, kun hallituksen politiikkaa ei hyväksytä. On syntynyt poikkeuksellinen solidaarisuuden aalto, kun kaikki ovat yhdessä nousseet vastustamaan niin kutsuttua “aktiivimallia”.
Ketoharjun mukaan Sipilän hallitus tekee vanhanaikaista luokkapolitiikkaa.
– Marx jo aikoinaan kirjoitti työttömien vara-armeijasta, ja juuri sen kasvattamisesta on kyse. Siksi meidän kaikkien tulee olla solidaarisia työttömille. Torilla tavataan ensi perjantaina, kehotti Ketoharju.
Toimintaan työväen vallan puolesta!
Kemissä lauantaina puhunut SKP:n Lapin piirisihteeri Tapio Siirilä muistutti sadan vuoden takaisista opetuksista. Mannerheim aloitti sodan, koska hän halusi ensin lannistaa suurlakolla porvariston pelästyttäneen suomalaisen työväen ja hyökätä sitten Pietariin bolshevikkien kukistamiseksi ja tsaarin palauttamiseksi valtaan.
– Kun sota oli aloitettu Etelä-Pohjanmaalla, osa valkoisista lähti pohjoiseen turvamaan selustaansa. Valkoiset valloittivat Oulun taistelun jälkeen, mutta Kemissä ei ollut minkäänlaisia sotatoimia. Kemin järjestyskaartilla ei ollut edes aseitakaan kuin muutama.
”Murheelliset muistot sadan vuoden takaa eivät saa meitä lannistaa.”
Kemissä kuitenkin aloitettiin punaisten ja punaisiksi epäiltyjen jahtaaminen ja tappaminen. Tämä oli tyypillistä valkoisten toimille muuallakin Suomessa. Kun varsinaisissa sotatoimissa kuoli noin 5000 punaista, antautuneita teloitettiin noin 7000 ja vankileireillä ja heti leireiltä vapautumisen jälkeen kuoli noin 15000 henkilöä, joukossa naisia ja lapsiakin.
– Nämä murheelliset muistot sadan vuoden takaa eivät kuitenkaan saa meitä lannistaa. Vaikka tavoite tuntuu tänään kaukaiselta, on kuitenkin sinnikkäästi toimittava sen työväen vallan puolesta, jonka lahtarit ja Suomeen heidän avukseen kutsutut saksalaiset verisesti kukistivat.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallitus myy yleistukea hallinnollisena yksinkertaistuksena, mutta työväenluokan näkökulmasta kyse on jostain aivan muusta: sosiaaliturvasta tehdään kontrollin ja leikkausten väline, jossa nuori työtön mitataan perheen tuloyksikön kautta eikä yksilönä. Samalla kun pääoma saa vapaat kädet budjettikuriin ja markkinoistamiseen, työntekijöiltä ja opiskelijoilta viedään itsenäisyyden ja ihmisarvon edellytykset. Kysymys kuuluu: kenen arkea helpotetaan ja kenen elämää vaikeutetaan, kun sosiaaliturva muutetaan oikeudesta ehtojen varaan annetuksi armopalaksi? SKP:n SOTE-ryhmän vaihtoehto – 1500 euron perusturva ilman karensseja ja tarveharkintaa – piirtää näkyviin todellisen jakolinjan: leikkausten Suomi vai ihmisarvoinen turva kaikille.
Miksi etuoikeutettu, keskiluokkainen nuori kykeni sanomaan ääneen sen, mitä moni työväenluokkainen ei enää uskalla? Politiikan tutkija Angelina Giannopoulou väittää Transform! Europen julkaisussa, että Greta Thunbergin radikaali ilmastoaktivismi ei ollut vain huuto ilmastokriisin edessä, vaan suora haaste pääoman valta-asemalle ja yhteiskunnalliselle välinpitämättömyydelle. Kun nuoret kieltäytyvät neutraaliudesta ja yhdistävät kamppailunsa kolonialismin, rasismin ja sosiaalisen eriarvoisuuden vastaiseksi liikkeeksi. Paljastivatko nuoret myös vasemmiston kyvyttömyyden tunnistaa omaa luokkasokeuttaan.
- 1 / 331
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Vilho Sohkasen klassikkoteosta sarjakuvaksi muokkaava Viljami Vaskonen sanoo, että päiväkirjan ajankohtaisuus ei rajoitu vuoden 1918 tapahtumien merkkivuoteen.
Toimet työttömiä kyykyttävää aktiivimallia vastaan jatkuvat. SAK järjestää poliittisen mielenilmauksen työttömyysturvan aktiivimallia vastaan Helsingissä helmikuun 2. päivänä ja kutsuu koolle myös liittojen yhteiskokouksen tiistaina 23. tammikuuta. Esityksenä on, että hallitus peruu voimaan tulleen lain.
Sata vuotta sitten Suomessa alkoi työväenvallankumous. Valtaa pitäneen kansanvaltuuskunnan puheenjohtajana toimi Kullervo Manner (kesk.) ja sisäasiainvaltuutettuna Adolf Taimi (oik.).
Kotimaa
”Tieteen ja toivon talossa” Puistokatu 4:ssä Helsingissä järjestetyssä tilaisuudessa keskusteltiin kriittisistä mineraaleista ja niiden roolista vihreässä siirtymässä, teknologisessa kehityksessä ja geopoliittisessa kilpailussa. Keskustelussa käsiteltiin muun muassa kiertotaloutta, vastuullisuusviestintää, alkuperäiskansojen oikeuksia ja aktivismin näkökulmia. Tilaisuudessa esitettiin erilaisia näkemyksiä siitä, miten kriittisten mineraalien käyttöä tulisi ohjata ja millaisia vaikutuksia sillä on yhteiskunnallisesti ja ekologisesti. Johtopäätökset eivät tuottaneet yksiselitteisiä ratkaisuja, mutta tarjoavat mahdollisuuden tarkastella aihetta useista eri näkökulmista.
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.