Raisio Oyj vainoaa ay-aktiivia

28.09.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 35/2007

Taistelussa karaistuu, tuumi elintarvikeyhtiö Raisio Oyj:n irtisanoma ex-pääluottamusmies Janne Pinomäki, joka saapui keskiviikkona Helsinkiin Suomen elintarviketyöläisten liiton toimistolle neuvottelemaan tilanteestaan.


Suoraselkäisenä työntekijöiden edunvalvojana pitkään tunnettu Pinomäki hävisi viime marraskuussa täpärästi Raision pääluottamusmiesvaalin. Sen sijaan hänet valittiin yhtymän hallintoneuvoston työntekijöiden edustajaksi, mikä pesti oli yhtiön ensimmäinen laatuaan.


Kesälomien jälkeen Raision johto ilmoitti, että Pinomäki irtisanotaan "tuotannollisista syistä johtuen". Kahdensadan työntekijän firmasta irtisanottiin vain Pinomäki.


Tosiasiassa työnantaja päätti hankkiutua eroon hankalasta ay-aktiivista ja näyttää samalla, kuka työpaikalla pitää valtaa.


Lain mukaan hallintoneuvoston henkilöstöedustajalla on irtisanomissuoja, joten irtisanominen on yksiselitteisesti laiton.




Edunvalvonnan selkäranka poikki



Janne Pinomäki kertoo, että tilanne ei ole Raisiolla mikään uusi. Vastaavia laittomia irtisanomisia on tämän vuosituhannen puolella ollut jo kolme.


– Yhden irtisanomisen firma joutui perumaan, toisesta ollaan parhaillaan käräjöimässä. Olin vastikään itsekin oikeudessa todistamassa tapauksen johdosta. Kolmannen henkilön Raisio maksoi ulos, sanoo Pinomäki.


Hänelle itselleenkin on tehty tarjouksia, mutta tällä kertaa Raisio ei rahalla tilanteesta selviä. Pinomäki on valmis kamppailemaan loppuun saakka. Hän on pääluottamusvuosinaan hoitanut kymmeniä oikeusjuttuja, eikä pelkää pistää kovaa kovaa vastaan nytkään


– Työnantajan tavoitteena on katkaista työntekijöiden edunvalvonnalta selkäranka. Halutaan osoittaa, ettei työnantajaa kosketa lait eivätkä sopimukset, summaa Pinomäki.




Eduskuntapolitikointi pois ay-liikkeestä



Länsi-Suomessa on alkuviikon aikana useilla elintarvikealan työpaikoilla ollut yli 2 000 henkeä työhuonekunnan kokouksissa. SEL:n piirissä on tapauksesta myös keskusteltu laajasti. Keskiviikkona Vantaalle kokoontui 70 elintarvikealan pääluottamusmiestä puimaan irtisanomista ja mahdollisia jatkotoimenpiteitä.


Pinomäki seurasi keskustelua ja joutui toteamaan, että puoluepolitiikalla on taipumus mennä edunvalvonnan edelle.


– Ollaan huolissaan eduskuntavaalimenestyksestä vaikka pitäisi puolustaa oman jäsenistön etua, manaa SEL:n liittohallituksessa istuva Pinomäki. Hänen mielestään eräs ay-liikkeen keskeisimpiä tulevaisuuden haasteita onkin vallansiirto pois ammattipoliitikoilta takaisin osastoille ja liitoille.


Vantaalla päätettiin silti, että Raision toimintaa ja luottamusmiesten asemaa tullaan käsittelemään työhuonekuntien kokouksissa eri puolella Suomea 12. lokakuuta. Työpaikkojen työhuonekuntien kokouksissa päätetään työpaikkakohtaisista toimista. Luottamusmiehet totesivat myös, että kokoukset saattavat muuttua mielenilmauksiksi.




Röyhkeä hyökkäys



SAK:n Turun seudun paikallisjärjestö TSAP:n mukaan kyseessä on todella röyhkeä hyökkäys ammattiyhdistysliikkeen oikeuksia vastaan.


– Vapailla vaaleilla valitun yhtiön työntekijöiden hallintoedustajan irtisanominen loukkaa alkeellisimpiakin demokraattisia oikeuksia ja vie käytännön esimerkkinä kaiken mahdollisuuden kehittää työnantajien haaveilemaa työpaikkakohtaista sopimista. Ammattiyhdistysliike ei voi sallia hyökkäystä laillisia edustajiaan kohtaan, joten vastuu työrauhasta on nyt työnantajaliitolla, huomauttaa TSAP.



MARKO KORVELA

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli