Rouva C, radikaali

”Fiktion kirjoittajan ei tarvitse totella todellisuutta”, sanoo Minna Rytisalo romaaninsa Rouva C. jälkisanoissa. Kirjailija on kuitenkin ollut sen verran tottelevainen, että teoksesta on muodostunut looginen ja uskottava kokonaisuus. Lukija antaa mieluusti sen täyttää Minna Canthin nuoruuden vaiheissa ne aukot, joita tutkimustiedoissa on. Historiallisen faktatiedon nojalla vain yksi asia tarinassa on täysin mahdoton: romaanissa Minnalle annetaan lupa jatkaa opiskelua opettajaseminaarissa vihittynä vaimona. Todellisuudessa sellainen ei olisi käynyt laatuun.

Minna Rytisalo debytoi v. 2016 romaanilla Lempi (Gummerus). Se on vahva kertomus rakkaudesta, joka ajautuu outoihin uomiin. Myös hänen toinen kirjansa on rakkaustarina, mutta hyvin erilainen. Lempissä lempi leiskui voimalla, kun taas Rouva C.:n rakkaus syttyy hitaasti ja lämpenee vuosi vuodelta, kunnes se pysähtyy miehen kuolemaan, melkein ennen kuin rouva on edes rakkauden määrän ymmärtänyt. Rytisalo on tehnyt täyden kympin arvoisen työn. Harvoin on romaani historiallisesta merkkihenkilöstä tuonut kuvattavansa niin lähelle lukijan sydäntä ja avannut tämän maailmaa niin hienovaraisen ymmärtävästi kuin Rouva C. Fakta ja fiktio punoutuvat siinä luontevasti yhteen, pidättyvä kerronta ja kieli luotsaavat tarinan vakaasti ohi sentimentaalisuuden karikoiden.

Rouva C. kertoo Minna Canthin (1844-1897) nuoruusvuosista ja avioliitosta Ferdinand Canthin (1835-1879) kanssa. Siitä on ollut pitkään vallalla mielikuva, että mies olisi ollut hirviömäinen julmuri, joka piti Minnaa tiukassa talutusnuorassa. Käsitys perustuu naisasialiikkeen pioneerin Lucina Hagmanin kirjoittamaan ensimmäiseen Canth-elämäkertaan (1906). Canthin tärkeimmissä näytelmissä ja novelleissa yhteiskunnallisen eriarvoisuuden teemaa käsitellään usein avioliittodraamojen kautta. Hagman piti näitä kritiikittömästi omaelämäkerrallisina. 

Kirjeitä ja muista alkuperäislähteistä muodostuu toisenlainen kuva. Lehtori Canth olikin harvinaisen vapaamielinen aviomies ja isä. Avioliitto oli Minnan ja hänelle läheisten ihmisten kertoman mukaan onnellinen. Minna Maijala toteaa Canth-elämäkerrassaan Herkkä, hellä, hehkuvainen (2014), että Hagman loi nousevalle naisliikkeelle Minnasta sen tarvitseman sankarin esittämällä hänet avioliitossaan julman tyrannin uhrina. 

Naisasia oli Minna Canthille tärkein asia, jonka puolesta hän taisteli. Silti on liian rajoittavaa luokitella hänet naisasianaiseksi. Naisten alisteinen asema ei ollut hänen mielestään vain sukupuolikysymys, vaan ennen kaikkea luokkakysymys. Vika oli yhteiskunnan rakenteissa, jotka perustuivat toisten ihmisten riistoon ja hyväksikäyttöön monella eri tasolla. Naisten alistaminen oli osa tätä kokonaisuutta. Hän oli jonkin verran tutustunut sosialistisiin kirjoituksiin, ja piti niitä ”parhaana mitä on lukenut”, ja köyhälistön nousua johtoon väistämättömänä tulevaisuudessa.

Opettajaseminaarista lehtorin rouvaksi

Rouva C. vie lukijan ensimmäiseen miehille ja naisille yhteiseen kansakoulunopettajaseminaariin, jonka Uno Cygnaeus oli perustanut Jyväskylään v. 1863. Minna aloitti siellä saman vuoden elokuussa. Tuohon aikaan, ja vielä pitkään sen jälkeen, opettaja oli ainoa ammatti, jossa naimaton nainen saattoi ansaita toimeentulonsa kunniallisesti. Naimisissa oleva nainen ei saanut opiskella eikä toimia missään ammatissa.

Opiskelu sujui hyvin, mutta kun syyslukukausi 1864 alkoi, Minna erosi koulusta, kuten muutama muukin. Eron syystä ei ole jäänyt mitään dokumentteja, ja siitä on esitetty monenlaisia arveluita. Rytisalo tuo esiin näkemyksen, että yhtenä syynä eroon olisi ollut seksuaalinen häirintä. Rehtori Cygnaeuksella oli värikäs menneisyys, johon kuului naistennaurattajan maine sekä avioton lapsi. Skandaalien takia hän oli joutunut jopa pakenemaan Alaskaan.

Tiedetään, että seminaarissa hänellä oli tapana tirkistellä naisopiskelijoita voimistelutunneilla ja kutsua näitä kotiinsa illanviettoihin. Ne huipentuivat siihen, että rehtorin suosikit polvistuivat tämän eteen, ja hän siunasi heidät sivellen heidän hiuksiaan. Rytisalo vihjailee lähentelyn menneen Minnan kohdalla pitemmällekin, mikä olisi pelottanut ja inhottanut nuorta naista niin, että tämä ei enää viihtynyt seminaarissa.

Ferdinand Canth, Minnan yhdeksän vuotta vanhempi luonnontiedon opettaja, rakastui palavasti kauniiseen ja älykkääseen oppilaaseensa. Joululomalla 1863 hän teki kosioretken Minnan kotiin Kuopioon, ennen lähtöään opintomatkalle Saksaan, mutta sai rukkaset. Ferdinand palasi Jyväskylään syksyllä 1864 ja sai havaita Minnan lähteneen. Kevätlukukaudella tämä kuitenkin aloitti seminaarin uudelleen. Huhtikuussa Minna vastasi kosintaan myöntävästi, ja syksyllä pidettiin häät. 

Ensimmäinen suomenkielinen sanomalehtinainen 

Minna suunnitteli ja piirsi nuorelle parille talon. Lapsia syntyi tiuhaan tahtiin kuusi. Nuoren rouva C.:n aika kului kotitöissä ja lastenhoidossa, vaikka avuksi tuli pian palvelustyttö Riika, joka pysyi sitten rouvansa rinnalla uskollisesti. Minna Canth kuvasi avioliittonsa alkuaikoja: ”Eräs totuus oli minulle nyt selvänä: minun tuli olla miehelleni alamainen. Tämän ymmärsin niin radikaalisesti, etten ensimmäisinä vuosina koskaan lausunut omaa mielipidettä, vaan mieheni tahto oli minulle lakina kaikessa.” Mallin hän lienee omaksunut äidiltään, nöyrältä naiselta, joka ei koskaan sanonut vastaan miehelleen ja puursi tunnollisesti töitä perheen ja yrityksen hyväksi. 

Kahdeksan vuotta kului ”henkisen ravinnon puutteessa”, kunnes Ferdinand alkoi v. 1874 toimittaa Keski-Suomi -sanomalehteä. Pariskunta hoiti lehden toimitustyöt yhdessä, ja rouva C. alkoi suoltaa toinen toistaan radikaalimpia artikkeleita, erityisesti viinan kiroja vastaan. Hän suomi porvariston kaksinaismoraalia ja arvosteli köyhän kansanosan kohtelua. Raittiusasiaa ajaessaan Canthit astuivat lehden omistajien varpaille: tärkeimmät rahoittajat omistivat myös viinanpolttimon, ja puolisot erotettiin toimituksesta. Kirjoitustyö jatkui 1878 perustetussa Päijänne-lehdessä. 

Edistyksellinen perheenisä

Rytisalo tekee oikeutta naisasianaisten demonisoimalle Ferdinand Canthille. Vapaamielinen perheenpää leikkii lastensa kanssa, ahkeroi keittiöpuutarhassa ja tekee perheen kanssa retkiä luontoon sekä kannustaa vaimoaan kirjoittamaan. Hän ei välitä porvarillisesta seuraelämästä, mutta antaa vaimonsa tavata ystäviä ja käydä kulttuuririennoissa. Hän pelastaa Minnan isän kauppaliikkeen vararikosta ostamalla sekä liikkeen että kiinteistön. 

Isänsä hautajaisissa Kuopiossa Minna huomaa päivällisellä, miten väsyneeltä Ferdinand vaikuttaa ja miten paljon hän on laihtunut. Onhan tämä tosin joskus valittanut vatsavaivoja. Parin vuoden kuluessa mies menee yhä huonompaan kuntoon niin fyysisesti kuin henkisestikin. Erilaisista hoidoista huolimatta hän kuolee v. 1879. 

Rytisalo tuo koruttoman hienosti esiin Minnan surun, sen, miten Minnaa kaduttaa, ettei hän ole ollut kärsivällisempi miestään kohtaan, jonka ennalta-arvattavuus usein kyllästytti. Nyt hän näkisi mielellään edes pöydällä lautasen, jolta leipä on pyyhkinyt viimeisetkin kastikkeen rippeet, aina samalla tavalla joka päivä.

Minna jäi leskeksi kuuden lapsen kanssa ja odotti seitsemättä. Hän vaipui syvään masennukseen, joka jatkui lapsen syntymän jälkeen. Kun Minna oli saanut taas elämänsyrjästä kiinni, hän laittoi rakkaan talonsa myyntiin, pakkasi lapset ja tavarat rekiin ja lähti Kuopioon. Siellä hän otti hoitoonsa suvun liikkeen ja nosti sen jaloilleen.

Teatteri tuo esiin yhteiskunnalliset ongelmat

Kuopiossa Minna jatkoi kirjoittamista taloudenhoidon, lastenkasvatuksen ja liikkeenjohdon ohella. Hänen merkittävimmät työnsä olivat lehtikirjoitusten lisäksi yhteiskuntakriittiset novellit ja näytelmät, kuten Työmiehen vaimo (1885). Siinä saa kyytiä miesten oikeus vaimonsa omaisuuteen sekä kirkon ylläpitämä kaksinaismoraali. Samoin tuodaan terävästi esiin ylä- ja alaluokan naisten välinen kuilu. Kaikkein alimpaan kastiin kuuluu mustalaistyttö, jolla ei ole mitään oikeuksia. Esitys oli kassamenestys. Siitä kohuttiin kaduilla ja väiteltiin sanomalehdissä. Uudistusmieliset arvostelijat ylistivät sitä, mutta monet joutuivat raivon valtaan sen nähtyään – ja sitä näkemättäkin. Laki miehen omistusoikeudesta vaimon omaisuuteen ja ansioihin kumottiin kolme vuotta myöhemmin. 

Canth oli uusien aatteiden välittäjä ja tärkeä mielipidevaikuttaja ollen monessa asiassa paljon aikaansa edellä. Tämä johti ristiriitoihin aikalaisten kanssa. Nykyisin sanottaisiin, että hän joutui vihapuheen ja laittomien uhkausten kohteeksi. Esim. kuvernööri Järnefelt nimitti Minnaa ”Mädänneeksi toukaksi”.

Aleksis Kiven jälkeen hän oli ensimmäinen merkittävä suomeksi kirjoittanut näytelmäkirjailija, kirjallisuutemme uudistaja. Hän näki kaunokirjallisuuden ”kuvastimena, joka ihmisille näyttää, minkälaisia he ovat”, teatteri taas oli paras keino tuoda konkreettisesti esille yhteiskunnalliset ongelmat.

Minna Canthin syntymäpäivää 19.3. vietetään nykyään tasa-arvon päivänä.

Artikkeli on julkaistu Tiedonantajan numerossa 02/2019