FT Maija Hakasen kirja kertoo työväenvallankumouksen ja sisällissodan sosiaalisesta ja poliittisesta taustasta, pakinkyläläisten arjesta, työväen järjestäytymisestä ja pyrkimyksistä sekä punakaartilaisten kovista vaiheista sodassa ja sen jälkeen vankileireillä.
Keywords:
Sähköliiton lakko alkoi
SAK:hon kuuluva Sähköliitto ja Teknologiateollisuus eivät saaneet sovittua työriitansa maanantaina. Sähköliitto jätti Teknologiateollisuudelle varoituksen, jossa se ilmoitti 1. marraskuuta alkavasta lakosta ja ylityökiellosta: sähköasentajien työtaistelu käynnistyi ilmoituksen mukaisesti keskiviikkona. Arto Viitaniemi on Suomen kommunistisen puolueen Uudenmaan piirin puheenjohtaja, SKP:n keskuskomitean jäsen sekä luottamusmiehenä toiminut ay-aktiivi. Seuraavassa Viitaniemen näkemyksiä Sähköliiton työtaisteluun liittyen.
Palkkoihin saatava tuntuvat korotukset
Viitaniemen mukaan on perusteltua, että taistelu työntekijöiden etujen ja oikeuksien puolesta on tosissaan aloitettu.
– Työtaistelu on täysin oikeutettu. Kysehän on siitä, että sähkömiehiä koskevat työehdot tulevat osaksi Teknologiateollisuuden sopimuksia, mikäli ne hyväksytään. Kyse on suvereenin ammattiliiton sopimusoikeuksiin puuttumisesta viemällä siltä oikeus neuvotella ja sopia alan työntekijöiden työehdoista.
– Mielestäni on tärkeää, että sähköasentajat aloittavat työtaistelun: toivon mukaan asetetaan myös nykyistä kovemmat palkkavaatimukset. Ammattiliittojen ei ole syytä ottaa mallia Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden sopimasta palkkatasosta tai sopimusehdoista omiin sopimustavoitteisiinsa.
– Kyse on liittokierroksesta ja nyt on aika korjata niitä ongelmia, jotka ovat syntyneet vuosien tupo-kikyilyn seurauksena. Erityisesti tämä koskee julkisen sektorin ja palvelualojen matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen työehtoja. Ostovoimaa pitää lisätä ja reaaliansiot saatava kasvu-uralle. On kyettävä torjumaan kiky-politiikka ja korjattava siitä aiheutuneet heikennykset, joita ei kolmen prosentin tasoisilla palkkalinjauksilla voida mitenkään korjata.
Työn ja pääoman välinen ristiriita
Työnantajaliittojen mielestä Sähköliiton suhteeton voimankäyttö ja uhittelu tukilakkoineen ovat väärä tapa reagoida asioihin. Useat työnantajaliitot paheksuvat Sähköliittoa aikeista aloittaa keskiviikkona laajat työtaistelutoimet. Työnantajaosapuoli arvioi, että SAK:laisen Sähköliiton työtaistelut aiheuttavat mittavat vahingot yrityksille, niiden alihankkijoille ja asiakkaille.
"Työnantajaosapuoli, suuryritykset ja suurpääoma ovat mielissään siitä, mikäli ay-liikkeen johto on polvillaan heidän vaatimustensa edessä."
– Työnantajaosapuoli, suuryritykset ja suurpääoma ovat mielissään siitä, mikäli ay-liikkeen johto on polvillaan heidän vaatimustensa edessä. He toivovat että sähköliitto alistuisi heidän komentovaltaansa. Työtaistelu on näissä olosuhteissa poikkeuksellisen rohkea ja kannatettava teko: toivottavasti työtaistelu saa laajan tuen muidenkin ammattiliittojen keskuudessa.
Työnantajaliitot syyttävät Sähköliittoa siitä, että se toteuttaa valtapolitiikkaa.
– Asia on päinvastoin: työnantajaosapuoli osoittaa kaapin paikkaa ja Sipilän hallitus puolestaan tukee politiikallaan työnantajia kaikin mahdollisin keinoin. Kiky-sopimus oli esimerkki siitä, kuinka täysin perusteettomasti heikennettiin työntekijöiden etua rankalla kädellä. Turha tässä Sähköliittoa on kenenkään syytellä: työnantajaliitot sitä niin sanottua valtapolitiikkaa toteuttavat. Kun palkkamalteista ja työehtojen heikennyksistä paasataan, nöyryytetään samalla työntekijöitä!
Teknologiateollisuus ja SAK:lainen Teollisuusliitto ovat sopineet, että kaikkiin teknologiateollisuuden työntekijöihin sovelletaan jatkossa teollisuusliittoperiaatteen mukaisesti samaa työehtosopimusta eli niin sanottua metallin sopimusta. Tämän sopimuksen piiriin tulevat myös ne vajaat tuhat sähkömiestä, joille Sähköliitto on aiemmin tehnyt rinnakkaisen sopimuksen.
– Ammattiryhmissä on eroja liittyen esimerkiksi ammattitaitovaatimuksiin ja työtehtäviin. Eri ammattiryhmillä pitää olla oikeus järjestäytyä: ei metallin sopimus välttämättä kata kaikkea sitä, mitä sähkömiesten toimenkuvaan sisältyy. Sähköliiton omaa sopimustoimintaa tarvitaan sähköalan työntekijöiden etujen turvaamiseksi.
– Se, että kaikkiin työntekijöihin pyritään soveltamaan samaa työnantajalle
edullisinta työehtosopimusta, johtaa siihen, että esimerkiksi kaikki kiky:ssä toteutetut heikennykset tulevat säilymään.
Työnantajien mukaan työehtoihin ei tule minkäänlaisia heikennyksiä, vaikka Sähköliitto on niin väittänyt.
– Työnantaja pyrkii murtamaan sähköliiton sopimukset sekä niiden avulla hankitut edut ja oikeudet. Sähköliitto toimii esimerkillisesti, kun se haluaa puolustaa asioita, jotka on sopimuksiin kirjattu.
– Kyseisessä kamppailussa työn ja pääoman välinen ristiriita on selkeästi esillä. Kaikki pyritään alistamaan mahdollisimman laajasti työnantajien ajaman työntekijöiden heikentämislinjan taakse. Työnantajat haluavat päästä erillisistä ammattiryhmien sopimuksista eroon: he pyrkivät estämään sen, ettei työntekijöille olisi mahdollista neuvotella parempia palkkoja ja työehtoja.
– On käsittämätöntä, että Teknologiateollisuuden ammattiliitto on mukana tällaisessa touhussa: se puuttuu toisen ammattiliiton toimialaan ja on osaltaan heikentämässä työntekijöiden asemaa.
Työnantajien toiminnassa ei sinänsä ole mitään outoa tai poikkeuksellista.
– He eivät ole koskaan pitäneet lakoista tai työtaisteluista. Työnantajien ajama linja on ollut aina samanlaista: he ovat aina vastustaneet työntekijöiden pyrkimyksiä parantaa asemaansa ja etujansa. Mikäli ei puhe auta, niin on otettava järeämmät keinot käyttöön: lakko on työntekijöille erinomainen ase etujen ajamiseen ja samalla tapa kertoa johdolle siitä, että se tappelee tosissaan oikeuksiensa puolesta.
– Ammattiliittojen pitää huolehtia jäsenistönsä eduista eikä alistua vaikka työnantajat pyrkivät maton jalkojen alta vetämäänkin: on pantava kova kovaa vastaan, Viitaniemi päättää!
MARKO NIEMI
Kirjoittajan artikkelit
Lehtemme on ollut mukana työväenliikkeen kamppailuissa jo 50 vuotta.
Tiedonantajafest 2019 järjestetään Jyväskylän Sepänkeskuksella la 26. lokakuuta
- ‹ edellinen
- 26 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Sakset seis! -adressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. klo 14-16 Helsingin Kansalaistorilla. Adressin voi allekirjoittaa aina 4.12. asti.
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.