Savukeidas savuaa ja näkyy kauas

12.01.2016 - 13:15

Turkulainen 2001 perustettu pienkustantamo Savukeidas lopetti esseisti-runoilija Timo Hännikäisen kirjojen julkaisun.

Kirjailija-kustantaja ja Savukeitaan perustaja Ville Hytönen kertoo yhteistyön päättymisen syyksi Hännikäisen juhannusaattona lähettämät törkeät Facebook-viestit, rivot ja äärioikeistolaisiksi tulkittavat viestit.

– Tutustuin Timoon 2000-luvun alussa Helsingin yliopiston vasemmisto-opiskelijoiden tapaamisissa ja olen tuntenut miehen pitkään. Vuonna 2005 julkaisin Hännikäisen toisen runokokoelman.

Hännikäisen poliittisissa näkemyksissä tapahtui Hytösen mukaan kuitenkin suuri muutos.

– Hännikäisen ajattelussa tapahtui ideologinen siirtyminen toiselta laidalta toiselle. En lopettanut hänen kirjojensa julkaisemista kuitenkaan tähän, vaan halusin puolustaa kirjailijan oikeutta olla eri mieltä kustantajansa, eli Savukeitaan kanssa. Hännikäinen oli ulostuloillaan aiheuttanut minulle harmaita hiuksia jo aikaisemmin, mutta juhannuksen kirjoittelua sosiaalisessa mediassa en enää voinut katsoa sormien läpi, Hytönen toteaa.

– Hännikäiseltä karkasi mopo käsistä, eikä yhteistyötä mielestäni ollut enää mahdollista jatkaa. Emme ole varsinaisesti riidoissa, mutta emme myöskään tekemisissä toistemme kanssa. Emme ole viime kesän tapahtumien jälkeen puhuneet.

”Timo 31 ei saa seksiä”

Hytönen sieti Hännikäistä varsin pitkään.

– Hännikäinen on hyvä kirjoittaja. Kun hän rupesi kirjoittamaan esseistiikkaa, niin hän nautti siitä, että sai sokeerata ja olla eri mieltä kaikkien kanssa kaikesta. Tämä varmasti ainakin alitajuisesti vaikutti hänen tapaansa ajatella.

Hännikäisen esseekokoelma Ilman noteerattiin laajasti myös mediassa.

"Esseistiikalla menee lujaa, kun pääsee iltapäivälehden lööppiin."

– Hännikäisen esseekokoelmassa Taantumuksellisen uskontunnustus on vivahteita muun muassa linkolalaisuudesta. Hänen essee-kokoelmansa Ilman herätti runsaasti keskustelua. Teoksessa käsitellään sitä, kun nuori mies jää ilman ja elää puutteessa, eli ei saa. Teoksesta nousi kohu ja melkoiset otsikot. Asuin teoksen julkaisemisen aikaan Hämeenlinnassa ja muistan, kun näin kaupan seinässä lööpin, jossa oli kuva Hännikäisestä ja teksti jossa luki: ”Timo 31 ei saa seksiä”. Silloin ajattelin, että esseistiikalla menee lujaa, kun pääsee iltapäivälehden lööppiin.

– Kirjan vastaanotto osaltaan varmasti vaikutti siihen, että Hännikäinen ryhtyi hakemaan tukea laitaoikeiston puolelta. Silloin hänen käytökseensä tuli uusia piirteitä ja mies selkeästi muuttui. En määrittelisi Hännikäistä välttämättä äärioikeistolaiseksi, laitaoikeistolaiseksi kylläkin. Toki hänen ajattelussaan on viitteitä muun  muassa fasismista ja populismista.

Sananvapaudesta

Hännikäisen kautta keskustelu siirtyy luontevasti sananvapauteen: mitä sananvapaus mielestäsi on ja mitä se tarkoittaa?

– Se tarkoittaa vastuuta siitä, mitä kirjoittaa ja mitä puhuu. Sanavapaus ei tarkoita sitä, että voi vapaasti ladella mitä sykli suuhun tuo tai sitä, että voi loukata toisen kunniaa. Jokaisen tulisi kyetä kantamaan vastuunsa kirjoitetuista ja sanotuista asioista.

Nykyisin puhutaan paljon niin sanotusta some-käyttäytymisestä ja siellä tapahtuvista ylilyönneistä.

– Olisikohan asia kuitenkin niin, että sosiaalisessa mediassa huutelevia on huomattavasti vähemmän kuin miltä ulospäin näyttää. Luulen että kyse on pienen mutta kovaäänisen porukan puuhastelusta, jonka sanomisista ja tekemisistä media repii raflaavia otsikoita. Valitettavaa on toki se, että he saavat ihmisiä mukaan toimintaan tai tukemaan omia rasistisia näkemyksiään.

Vuosi 2016 on Savukeitaan juhlavuosi

Vuonna 2016 Savukeitaan ohjelmistossa nähdään jotakin sellaista, mitä kustantamo ei aikaisemmin ole julkaissut.

– Kustantamo täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaisemme Savukeitaan ensimmäisen kotimaisen proosateoksen. Olen innoissani siitä, että Savukeitaalta ilmestyy ensimmäinen kotimainen romaani. Se on aivan loistavasti kirjoitettu esikoisromaani. Odotan teokselta hyvin paljon. Olen jo pidempään halunnut aloittaa kotimaisen proosan julkaisemisen, mutta halusin tehdä sen sellaisella teoksella, josta tiedän, että se on järjettömän hyvä. Aikaa sellaisen saamisen meni, mutta nyt sellainen on ilmestymässä. Historiallinen romaani on nimeltään Villa Vietin linnut, se on turkulaisen toimittajan Kirsi Alanivan kirjoittama ja ilmestyy helmikuun puolessa välissä.

Lopuksi Hytösen terveiset lukijoille:

– Lukekaa kirjallisuutta: lukemalla sivistämme itseämme, opimme ymmärtämään asioita ja muita ihmisiä paremmin, eivätkä asiat näyttäydy yhtä mustavalkoisina kuin jossain Facebook-rasistien ryhmissä.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.