SKP ja Helsinki-listat testaa uutta terveyskioskikonseptia
SKP ja Helsinki-listat testaa tulevana sunnuntaina uudenlaista terveydenhoitokonseptia Hakaniemessä.
Kokoomuksen kaavailut terveysasemien vähentämiseksi pitävät sisällään ajatuksen, että Helsinkiin muodostettavien mammuttiterveysasemien lisäksi lähiöissä olisi pienempiä toimipisteitä, joissa voisi esimerkiksi keskustella terveydenhoitajan kanssa.
– Koska suunnitelma on Suomen oloissa hyvin poikkeuksellinen, SKP ja Helsinki-listat on päättänyt pystyttää Hakaniemen markkinoille 7.4. testipilottina niinsanotun terveyskioskin, Helsinki-listojen sihteeri Heikki Ketoharju kertoo.
Kioskilla pääsee keskustelemaan terveysongelmistaan valelääkärin kanssa, ja tutustumaan faktoihin terveysasemien karsimisen taustalla.
– Tällaisissa uudentyyppisissä, innovatiivisissa palvelukonsepteissa on tietenkin aina se vaara, että kaikki ei sujukaan fantastisesti, Ketoharju huomauttaa.
Vastoinkäymisten varalta paikalla onkin terveysasemien vähentämistä vastustava adressi, johon edellisellä terveyskioskin testikerralla kertyi muutamassa tunnissa satoja allekirjoituksia. Parannettavaa siis löytyy vielä.
Helsinki-listat on ottanut valtuustossa selkeän kannan terveysasemien vähentämistä vastaan.
– Kokoomuksen kaavailemat vähennykset huonontaisivat etenkin lapsiperheiden, vanhusten ja pienituloisten palveluja, sanoo Helsinki-listojen kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen.
Kaupungin omat selvitykset ovat asettaneet kaikki Kokoomuksen väittämät naurunalaisiksi: suuremmat terveysasemat eivät toisi säästöjä, eivätkä liioin parantaisi sen enempää palveluja kuin työntekijöiden viihtyvyyttäkään.
– Varsinainen ongelma terveyspalvelujen osalta ovatkin olleet jatkuvasti liian pieninä laahanneet määrärahat. Lääkäreiden ja hoitajien määrä on jäänyt jälkeen asukkaiden määrän kasvusta, Hakanen toteaa.
SKP:n ja Helsinki-listojen tavoite on tuoda politiikka lähemmäs tavallista kaupunkilaista yhdistämällä kansalaistoiminta ja valtuustotyö täysin uudella tavalla. Terveyskioskikiertueen tarkoituksena on herättää keskustelua terveyspalvelujen tulevaisuudesta Helsingissä. Kiertue jatkuu Kontulassa 13.4. sekä Malmilla 21.4.
SKP:n ja Helsinki-listojen terveyskioski Hakaniemen markkinoilla 7.4. klo 10-14.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.