Ei leikkirahaa –liike tempaisee 27.4. valtakunnallisesti lastentarhanopettajien palkkojen korottamiseksi. Sadat ihmiset jättävät työpaikallaan palkankorotusvaatimuksen, jolla tavoitellaan 3000 € kuukausipalkkaa.
SKP: Turkin HDP-puolueen jäsenet vapautettava
Suomen kommunistinen puolue tuomitsee Turkin vasemmistopuolue HDP:n jäsenten, muun muassa varapuheenjohtajien Selahattin Demirtaşin ja Figen Yüksekdağin pidättämisen.
Neljätoista HDP puolueen kansanedustajaa on pidätetty. Kahta HDP-puolueen kansanedustajaa, jotka ovat parhaillaan ulkomailla, odottaa kotimaahan palatessaan pidätys. Pidätysten yhteydessä Turkin sosiaalista mediaa on rajoitettu, mikä on vaikeuttanut monipuolisen tiedon saantia tilanteesta. Pidätysoperaatio kertoo epädemokraattisesta ja aggressiivisesta poliittisesta ilmapiiristä, jonka Erdoganin hallitus antaa tapahtua. Erdoganin hallitus on omilla toimillaan myös vaientanut poliittisen opposition ääntä ja toimintaedellytyksiä.
Erdogan nostattaa valta-asemaansa
Turkin nykykehitys kulminoituu tähän prosessiin, jossa kurdivähemmistöä edustavaa HDP-puoluetta ja sen jäseniä, median ja akateemisen maailman vaikuttajia, vasemmiston aktiiveja ja vasemmistopuolueiden jäseniä vastaan kohdistuu kasvavaa vainoa ja syyllistämistä laittomiksi esitettyihin toimiin. Turkin valtio on rikkonut ihmisoikeuksia ja toiminut epädemokraattisesti politiikallaan, jossa se on systemaattisesti rajannut kurdien ihmis- ja poliittisia oikeuksia. Viimeaikaiset tapahtumat ovat myös yhteydessä Erdoganin yritykseen nostattaa valta-asemaansa kesän 2016 vallankaappauksen jälkeen ja myös Syyrian kurdien ja HDP-puolueen kasvaneeseen kannatukseen.
SKP ilmaisee solidaarisuutta HDP puolueelle ja vaatii Sipilän hallitukselta ja EU:lta selkeää tuomiota Turkin epädemokraattiselle kehitykselle sekä täyskäännöstä Turkin hallituksen harjoittamalle linjalle.
Kirjoittajan artikkelit
Eduskuntatalon eteen kokoontui tänään joukko erilaisissa varhaiskasvatuksen tehtävissä työskenteleviä ammattilaisia, joiden mielestä nyt esitetty muutos Varhaisakasvatuslakiin ei lupauksista huolimatta parantaisi varhaiskasvatuksen laatua.
Räikeän värisiä hahmoja, satiirista ironiaa ja vimmaista piirrosjälkeä - siitä on tehty Epäluottamusmies! Aikaisemmin nettijulkaisuna tunnettu sarjakuva ilmestyi nyt myös kirjana.
- ‹ edellinen
- 36 / 328
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Vasemmistokoalitio NPP:n ehdokas Anura Kumara Dissanayake on voittanut Sri Lankan presidentinvaalit. Lähes 7 miljoonaa srilankalaista antoi tukensa NPP-koalition lupaamille sosiaalisille uudistuksille, demokraattisten oikeuksien laajentamiselle, korruption vastaiselle työlle ja julkisten palvelujen rakentamiselle.
YK:n yleiskokouksen äänestyksessä vaadittiin ylivoimaisella enemmistöllä, että Israel lopettaa laittoman läsnäolonsa miehitetyillä palestiinalaisalueilla 12 kuukauden kuluessa. Äänestyksessä annettiin 124 ääntä puolesta, 14 vastaan ja 43 tyhjää. Äänestys järjestettiin vain vähän Israelin tekemän terrori-iskun jälkeen.
Afrikan kansalliskongressi ANC ei saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä vaaleissa, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki. Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Etelä-Afrikan vaalitulosta analysoi Mark Waller.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.