Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
Soten perustason palvelujen järjestämisvastuu säilytettävä kunnilla
Sipilän hallitus julkisti kesäkuussa 2016 sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen ja maakuntien perustamisen alustavat lakiluonnokset. Uudistusten keskeiset lait ovat maakuntalaki, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, voimaanpanolaki ja maakuntien rahoituslaki.
Suomen kommunistisen puolueen näkökulmasta esitys sote-laiksi lisää eriarvoisuutta palvelujen saatavuudessa eikä kavenna terveys- ja hyvinvointieroja. Esitetyssä uudistuksessa perustason palvelut ovat jääneet toissijaiseksi erikoistason palveluihin nähden ja sosiaalipalvelut ovat jääneet liian vähälle huomiolle. Samalla palvelujen järjestäminen ja tuottaminen irtoavat niistä ihmisistä ja yhteisöistä, joiden tarpeista sen pitäisi lähteä. Sipilän hallituksen esitys pirstoo myös palveluketjuja, mikä vaikeuttaa terveys- ja hyvinvointierojen kaventamista. Tästä joutuvat kärsimään etenekin pienituloiset ja ne, jotka tarvitsevat monia sosiaali- ja terveyspalveluja.
Palvelujen kallistuminen lisää eriarvoisuutta ja vaikeuttaa kuntataloutta.
Erityisesti Kokoomukselle tärkeä niin sanottu valinnanvapaus ei hallituksen esityksessä ota huomioon sitä, että ihmisillä ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia eikä tietoja tehdä valintoja. Palvelujen kallistuminen lisää eriarvoisuutta ja vaikeuttaa kuntataloutta. Uudistukseen liittyvät säästötavoitteet ja kilpailuttaminen ovat lisäksi omiaan keskittämään palveluja isoihin keskuksiin ja heikentämään lähipalveluja.
SKP vaatii, että Sipilän hallituksen esitystä sote-laiksi pitää muuttaa perusteitaan myöten. SKP pitää perusteltuna sitä, että järjestämisvastuu erityistason palveluista (erikoissairaanhoito ja erityistason sosiaalipalvelut) keskitetään maakuntatasolle. Sen sijaan soten perustason palveluissa järjestämisvastuu tulee säilyttää kunnilla. SKP toteaa lausunnossaan, että näin voidaan turvata myös terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen kannalta keskeinen sote-palvelujen yhteys kunnan muihin toimintoihin, kuten päiväkoteihin, kouluihin, nuorisotyöhön ja asuntotoimeen.
SKP:n mielestä kunnilla ja maakunnilla tulee olla myös oikeus myös tuottaa itse palveluja. Yhtiöittämispakosta tulee luopua. Perustason palvelujen resursseja tulee vahvistaa muun muassa kuntien valtionosuuksia korottamalla ja saattamalla pääomatulot kunnallisverotuksen piiriin.
Kirjoittajan artikkelit
Ainoa mahdollinen ratkaisu tähän konfliktiin Palestiinan ja Israelin välillä on se, että kansainvälinen yhteisö takaa Israelin panevan täytäntöön erilaiset päätöslauselmat miehitettyjä alueita koskien, toteaa Euroopan parlamentin jäsen Manu Pineda Espanjan kommunistisesta puolueesta.
SKP:n pääsihteeri toteaa Sauli Niinistön puhuneen epätotuuksia väittäessään opiskelijoille näiden joutuvan valtionvelan maksumiehiksi ja toisaalta että sosiaaliturvan, terveyspalveluiden tai toimeentulon varmistaminen olisi Kokoomuksen velkojan oton takana.
- ‹ edellinen
- 11 / 329
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Pääkirjoitukset
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
ORPON JA Purran oikeistohallitus on sopinut asevarustelun ja muiden puolustusvoimien menojen lisäämisestä 3,7 miljardilla eurolla seuraavien neljän vuoden aikana. Puolustusvoimien budjetti kasvaa sen seurauksena tällä vuosikymmenellä yli 2,5-kertaiseksi.
Hallitus suorastaan pakottaa hyvinvointialueita nostamaan asiakasmaksuja korkeimpaan mahdolliseen. Kommunistinen näkökulma terveydenhuoltoon on selkeä: sen pitää olla maksutonta, yleisesti saatavilla ja täysin suojattua markkinatalouden syövyttäviltä voimilta.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.