Alkusyksystä 2021 käynnistetty Tiedonantajan printtilehden palstauudistus on loppusuoralla ja vapuksi tilaajat saavat kotiin uudistuneen lehden. Uudistusta varten pyydettiin lukijapalautetta ja sitä saatiinkin syksyn aikana nettilomakkeella, kirjepostina ja suoraan sähköpostitse runsaasti.
Keywords:
SSS-hallitus vihaa naisia
Helsingin Maanantaiklubilla oli maaliskuussa teemana tasa-arvo.
Helsingin Työväenyhdistyksen Naisosasto ry:n puheenjohtaja Maarit Fredlund totesi, että nykyinen hallitus vihaa naisia.
Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja poistamista koskeva Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan viime elokuussa. Silti meillä on Fredlundin mukaan vakavia lainsäädäntötason ongelmia. Esimerkiksi turvakoteja on liian vähän.
Erityisen hankala tilanne on maahanmuuttajataustaisilla naisilla, joita vaivaa muun muassa itseluottamuksen puute.
Suomen kommunistisen puolueen varapuheenjohtaja, psykologi Emmi Tuomi nosti esille tuoreen tutkimuksen, jonka mukaan eri vähemmistöryhmistä 61 prosenttia kokee syrjinnän ja vihapuheen tuovan turvattomuutta heidän elämäänsä. Yli puolet arvioi, että se vaikuttaa heidän mielenterveyteensä heikentävästi.
Tutkimus esittelee myös hyviä ratkaisuehdotuksia. Tosin resursseja ehdotetaan lisättäväksi vain nettipoliisin toimintaan.
Hölmöläisten politiikkaa
Monet työväenliikkeen kamppailemat historialliset edistysaskeleet, jotka ovat parantaneet myös tasa-arvoa, ovat nyt vaakalaudalla.
Emmi Tuomen mukaan Suomessa on hyviä suunnitelmia, sopimuksia ja lakeja, joissa kiinnitetään huomiota tasa-arvoon monella tavalla. Esimerkiksi viime vuonna voimaan astunut yhdenvertaisuuslaki sisältää useita hyviä tavoitteita ja päämääriä. Siinä muun muassa linjataan, että syrjintään pitää paitsi puuttua, myös aktiivisesti ehkäistä.
Kauniita sanoja ovat paperit täynnä. Valitettavasti ne eivät näy istuvan hallituksen politiikassa.
– SSS-miehet tekevät jotain aivan muuta. Työaikaa ja työuria pidennetään ja lomia leikataan samalla kun työttömyys lisääntyy. Harvinaisen avoimesti siirretään rahaa työntekijän taskusta työnantajille. Myös peruspalveluista, koulutuksesta ja sivistyksestä leikataan, listasi Tuomi. Monet työväenliikkeen kamppailemat historialliset edistysaskeleet, jotka ovat parantaneet myös tasa-arvoa, ovat nyt vaakalaudalla.
Tuomi vertasi hallituksen politiikkaa hölmöläisten peitonjatkamiseen: toisesta päästä kun leikataan ja toiseen kenties lisätään, niin kylmä tulee silti.
Kirjoittajan artikkelit
Osuuskunta Tradekan edustajiston vaalin tulos julkistettiin tänään. Kommunistien ja sitoutumattomien listalta valittiin edustajistoon helsinkiläinen Yrjö Hakanen. Äänioikeuttaan käytti noin 51 000 jäsentä.
Vasemmistoliiton äänenkannattaja Kansan Uutiset muuttuu maaliskuussa viikkolehdestä kuukausilehdeksi. Ilmestymiskertojen väheneminen on jatkoa rajulle muutokselle, jossa kaupallinen lehdistö on keskittynyt ja puolueita lähellä olevien lehdistö supistunut.
- ‹ edellinen
- 14 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Lue myös
Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo yli 100 vuotta. On hyvä muistuttaa päivän sosialistisista juurista.
Liberalismissa ihmisarvokin voi olla suhteellista ja markkinoiden määriteltävänä. Ja näillä markkinoilla ei naisilla nyt mene hyvin.
Tampereen Otetaan yö takaisin -tapahtumassa naistenpäivänä puhunut SKP:n Petra Packalén toivoo, että naiset osallistuisivat entistä enemmän ay-liikkeen toimintaan.
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.