Ukrainan kommunistisen puolueen pääsihteeri Petro Symonenko sanoo, että läntisten tiedustelupalvelujen suunnittelema "Euroopan uudelleenjako" johtaa sotaan Venäjän kanssa. Hän varoitti vastikään muodostetusta Britannian, Yhdysvaltojen ja Puolan militaristisesta liitosta, joka on lisäksi liittoutunut Ukrainaa hallitsevan natsioligarkkihallinnon kanssa.
Keywords:
STEAn rahoituksen lopettaminen vammaisten ja ikäihmisten syrjäytymistä ehkäisevien kurssien osalta tyrmistyttää
STEAn (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) päätös lakkauttaa kokonaan Tapaturma- ja sairausinvalidien liiton avustaminen kesäkuun loppuun 2022 mennessä, lopettaa mahdollisuuden jatkaa liiton kehittämiä vammaisten ja ikäihmisten syrjäytymisen ehkäisykursseja (IKMO= Ikääntyneet ja monivammaiset syrjäytymistä ehkäisemässä) nykyisellä rahoitusmallilla.
– Olisin vastuulliselta valtiolliselta toimijalta odottanut vähintään vuoden valmistautumisaikaa uudelleen järjestelyihin soteuudistuksen kynnyksellä, toteaa eläkkeellä oleva pitkän linjan kuntoutusylilääkäri ja liiton puheenjohtaja Antti Holopainen.
IKMO-kurssit ovat olleen viiden päivän kursseja, joiden avulla liitto on vuosikymmeniä pitänyt yllä paikallisyhdistystensä kautta toimijaverkostoja eri puolilla Suomea. Kurssin käyneet vetävät paikallistasolla kerhoja, jotka kokoontuvat säännöllisesti kuulemaan tuoretta tietoa vammais- ja sotelainsäädännön sekä sosiaaliturvan muutoksista toimien samalla ikääntyvien vammaisten yhteisöllisyyttä ja toimintakykyä ylläpitävinä verkostoina. Monet kurssin käyneet toimivat myös vertaistukihenkilöinä KELAN, sosiaali- ja terveystoimen palvelujen suuntaan auttaen asiakassuhteiden muodostumisessa nopeaa vauhtia digitalisoituvassa maailmassa.
– Kursseille on viime vuosina osallistunut kasvava määrä kurssilaisia jopa 100–125 henkilöä vuodessa. Pääsyä kursseille on jouduttu säännöstelemään kasvaneen kiinnostuksen vuoksi. Kurssien vaikutus moninkertaistuu paikallisella tasolla paikallisen kerho- ja vaikuttamistoiminnan kautta, liitosta kerrotaan.
Pientä eläkettä, asumistukea ja muita sosiaalitukia saavien kurssin omavastuu on ollut 50 euroa, loput on rahoitettu STEAn tuella. Omavastuuta nostettiin vuoden 2022 vaihteessa 80 euroon, sillä kurssien todelliset tuotantokustannukset ovat olleet pitkään korkeampia kuin STEAn tuki ja omavastuu. STEAn tuella voinemme järjestää ainoastaan yhden kurssin alkuvuodesta.
– Kurssien sisältöä on viime vuosina aktiivisesti kehitetty, joka lienee osasyy kasvaneelle kiinnostukselle. Toinen syy kiinnostuksen kasvulle on nopeasti kasvaneiden tukea tarvitsevien ikääntyvien monivammaisten määrä, liitosta kerrotaan.
– On selvää, että kehittämämme vapaaehtoistoimintaan pitkälle perustuvan ja edullisen syrjäytymistä ehkäisevän toimintaverkoston palvelut olisi tullut olla saatavilla vuosia, ellei vuosikymmeniä sitten myös ostopalveluina. Niin selvää on ollut tämänkaltaisten järjestölähtöisten tukipalvelujen tarpeen kasvu.
Tästä johtuen TSIL aikoo jatkaa kursseja ostopalvelutoimintana sen jälkeen, kun STEAn tuki loppuu.
Aluevaaleissa kaikkien puolueiden menestyneet ehdokkaat vaativat järjestöjä talkoisiin ehkäisemään vammais- ja ikäsyrjintää.
– Maksusitoumuksia palveluihin myöntävien näkökulmasta 500 euron maksusitoumus viisipäiväiselle kurssille täysihoidolla ja kurssiohjelmalla, on pieni raha vammais- ja ikäsyrjintää lievittämään, sanoo Holopainen.
Kirjoittajan artikkelit
Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Viimeinen sulku -mielenosoitus keräsi tänään noin 2000 ihmistä vaatimaan loppua alojen epäreilulle koronakohtelulle. Eduskuntatalolle oli tuotu arkku.
Vaikka osuuskunnat toimivat kapitalismissa, voi osuuskunta ottaa tavoitteekseen muutakin kuin voittojen ja pääomien kasaamisen tai jatkuvan kasvun. Osuuskunta Tradekan vaaleissa äänestetään kahden viikon ajan 1. helmikuuta alkaen.
- ‹ edellinen
- 32 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Miten pitkälle pääoma on valmis menemään, kun säästöjä haetaan sairailta, köyhiltä ja opiskelijoilta – niiltä, joilla ei ole enää mitään, mistä ottaa? Orpo-Purran hallituksen kaavailema sosiaaliturvan heikennys paljastuu toimenpidekokonaisuudeksi, joka ei lisää työllisyyttä, vaan vahvistaa valtion roolia kurinpitokoneistona: työkyvyttömiä ja osatyökykyisiä pakotetaan simuloimaan työmarkkinakelpoisuutta leikkausten uhalla.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.