Suomalaisen okkultismin historia

Lauantain vastaisena yönä, 26. marraskuuta 1977, Tiedonantajan kirjapaino Kursiiviin tehtiin isku. Helsingin Lauttasaaressa sijaitsevan rakennuksen seinään töhrittiin hakaristejä, sisälle kasattiin palopesäkkeitä ja viritettiin pommi.

Pohjakerroksesta alkanut palo saatiin kaikeksi onneksi hallintaan eikä omatekoinen pommi ehtinyt räjähtää. Tulipalossa tuhoutui kaksi offsetpainokonetta ja paperivarasto. Tiedonantajan silloinen päätoimittaja Urho Jokinen totesi, ettei ”vastaavanlaista ollut sattunut Suomessa 1930-luvun jälkeen”.

Alusta asti oli selvää, että terrori-iskun motiivit olivat poliittiset. Hankkeen taustalta löytyi naantalilainen uusnatsi ja okkultisti Pekka Siitoin, joka oli tunnettu äärioikeistolaisista mielipiteistään ja toilailuistaan. Siitoin oli perustanut erilaisia natsi- ja okkultistijärjestöjä, muun muassa Turun Hengentieteen Seuran sekä Isänmaallisen Kansanrintaman, jotka oli hieman ennen terrori-iskua lakkautettu oikeuslaitoksen toimesta. Siitoin oli julkisuudessa uhkaillut vasemmistolaisia tahoja ja muun muassa Taisto Sinisalon henkeä.

Ei tarvittu kummoistakaan salapoliisityötä poliisin päätellessä, että Siitoin kumppaneineen oli terrorin takana.

Salatieteiden äärellä

Selostus Siitoimen Tiedonantajaa ja kommunisteja vastaan tehdystä iskusta sisältyy viime vuonna ilmestyneeseen tietokirjaan Valonkantajat. Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä (Like 2015). Sen ovat koonneet toimittaja Perttu Häkkinen sekä kääntäjä ja kirjoittaja Vesa Iitti.

Kirjoittajakaksikko marssittaa lukijoiden eteen varsinaisen friikkigallerian suomalaisia salatieteiden, esoterian, edustajia viimeisen 150 vuoden ajalta. Mukana on sekä älyllisemmin orientoituneita pohdiskelijoita kuin enemmän käytännön rituaaleihin ja suoraan sanottuna sekoiluun taipuvaisia hahmoja. Välillä on vaikea arvioida, kuinka tosissaan he ovat olleet outoine rituaaleineen, ufo-havaintoineen ja käsityksineen.

Yhtä kaikki, tylsää henkilöä ei kirjasta löydy.

Teosofi ja sosialisti Ervast

Kirja esittelee ensimmäisenä suomalaisen salatieteen perinteen perustajaksikin kutsutun Pekka Ervastin. Vuonna 1875 syntynyt Ervast perehtyi jo nuorena teosofiaan ja jalosti sitä suomalaiskansalliset erityispiirteet huomioon ottaen.

Kansainvälinen Teosofinen Seura oli perustettu Ervastin syntymävuonna New Yorkissa. Seura levittäytyi nopeasti kansainväliseksi ja vaikutusvaltaiseksi okkultistiseksi liikkeeksi, joka markkinoi itseään eräänlaisena uskontojen rajat ylittävänä ja niiden eri puolia yhdistelevänä henkisenä ”totuuden tienä”. Seuran merkittäviä hahmoja oli muun muassa Rudolf Steiner, steiner-pedagogiikan kehittäjä.

Ervastin mukaan teosofia oli sosialismin puuttuva palanen ja tasapainottava tekijä.

Suomeen Teosofinen Seura saapui 1891, ja Ervastkin törmäsi siihen jo nuorena. Kansainvälinen Teosofinen Seura ajautui pikku hiljaa sisäisiin erimielisyyksiin, ja Ervast keskittyi kehittelemään teosofian pohjalta ajatuksiaan eteenpäin.

Ervastista tekee mielenkiintoisen hahmon sekin seikka, että hän piti itseään sosialistina. Valtaosa suomalaisistakin salatieteilijöistä oli joko poliittisesti kantaa ottamattomia tai sitten huomattavan oikeistolaisia. Historiasta muistetaan muun muassa Saksan natsien mieltymykset okkultistisiin perinteisiin ja salarituaaleihin. Monet merkittävät natsi-ideologian teoreetikot harrastivat myös tavalla tai toisella salatieteitä.

Ervastin mukaan teosofia oli sosialismin puuttuva palanen ja tasapainottava tekijä, eräänlainen sosialismin ”henkinen” ulottuvuus. Sosialisti oli ihminen, joka otti osaa kurjaliston kamppailuun sortoa ja vääryyttä vastaan.

Vasemmisto vähemmistönä

Monet suomalaiset salatieteilijät ovat olleet oikeistolaisia ja kansallismielisiä – ääripäänä kenties artikkelin alussa mainittu Pekka Siitoin, joka tituleerasi itseään ”valtakunnanjohtajaksi” Hitlerin vanavedessä ja käytti julkisesti natsitunnuksia hakaristiä ja univormua myöten.

Tiedonantaja tapasi Valonkantajat-kirjan tekijät Häkkisen ja Iitin kesällä Helsingissä Sideways-festivaalilla, jossa kaksikko oli esittelemässä vasta julkaistua kirjaansa. Oli kysyttävä, miksi valtaosa salatieteisiin perehtyneistä henkilöistä on ollut taipuvainen kallistumaan ideologisesti oikealle.

Perttu Häkkinen arvioi, että henkimaailman asioiden kanssa kommunikoivat karsastavat vasemmiston melko materialistista maailmankuvaa. Ovathan uskontokritiikki ja suoranainen ateismin levittäminen myös monen vasemmistolaisen liikkeen keskeisiä poliittisia hankkeita.

Eräs piirre salatieteiden harjoittajilla on yksilöllisyyden ja yksilöllisen kokemuksen korostaminen. He ovat usein mieltäneet vasemmiston liian kollektiiviseksi, yksilöä vähätteleväksi aatesuunnaksi, vaikka tämä ei välttämättä pidä paikkaansa.

Selvänäkijät politiikan taustalla

Valonkantajien joukkoon Häkkinen ja Iitti ovat lukeneet niin Tattarisuon mystiset ruumiinsilpojat 1930-luvulla kuin erilaiset ufokontaktien kokijat.

Merkittäviä poliittisia päätöksiä on kenties tehty Aino Kassisen näkyjen ja enneunien pohjalta.

Mielenkiintoinen hahmo on esimerkiksi ”valtakunnan selvännäkijä” Aino Kassinen, jonka palveluksia käyttivät aikansa merkittävät poliitikot ja yhteiskunnalliset vaikuttajat, kuten presidentti Risto Ryti, Yhtyneitten paperitehtaiden johtaja Niilo Parviainen, Friitalan nahkatehtaan omistaja ”pappa Friitala” sekä Lohjan kalkkitehtaan toimitusjohtaja Petter Forsström.

Kylmäävää ajatella, että merkittäviä poliittisia päätöksiä on kenties tehty Kassisen näkyjen ja enneunien pohjalta. Ilmiöhän ei ole kansainvälisestikään outo. Huhutaan, että esimerkiksi Yhdysvaltain presidenteillä on selvänäkijöitä palkkalistoillaan.

Valkoisten muumioiden vaino

Joulukuun alkuun 1977 mennessä Kursiivin terrori-iskun päätekijäksi nostettiin Seppo Lehtonen, Pekka Siitoimen opetuslapsi. Jo varhain kävi ilmi, että Lehtonen ei ollut mieleltään vakaa. Alustavassa mielentilatutkimuksessa todettiin, ettei Lehtonen muistanut mitään niistä vuosista, jotka hän oli ollut mukana Siitoimen eri järjestöissä. Omien sanojensa mukaan ”valkoiset muumiot” ja itse Lucifer vainosivat häntä.

Valonkantajat on vetävästi kirjoitettu ja sen äärellä viihtyy.

Lehtonen oli vain yksi niistä henkisesti epävakaista ihmisistä, joita Siitoin oli vetänyt mukaansa natsismin ja okkultismin syövereihin ja joita Siitoin käytti likaisten puuhiensa välikappaleina.

Kursiivi-iskun oikeudenkäyntiä ja kaikkea siihen sisältyneitä vaiheita ja käänteitä on turha tässä toistaa. Valonkantajat dokumentoi oivalla tavalla sitä absurdia draamaa, jota natsien terrori-iskun tiimoilta Suomessa näyteltiin. Jo sen vuoksi kirja on lukemisen arvoinen.

Valonkantajat on vetävästi kirjoitettu ja sen äärellä viihtyy. Kirjaa ei tarvitse lukea alusta loppuun, vaan jokainen luku toimii myös erikseen.