Suomea kytketään yhä lähemmäs Natoa
Suomen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund valittiin
viime maanantaina Euroopan unionin uusiin sotilaallisiin rakenteisiin kuuluvan
sotilaskomitean puheenjohtajaksi. Sotilaskomitean keskeisenä tehtävänä
on unionin ja Naton sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen. Valinta
on ristiriidassa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden uskottavuuden
kanssa. Valinta on vain yksi tuore esimerkki siitä, miten Suomea on
kytketty yhä kiinteämmin Natoon.
Suomi mukana Naton sisäisessä palaverissa
Viime viikolla julkistettiin kansanedustaja Jaakko Laakson ja toimittaja
Pekka Ervastin kirja "Karhun naapurista Naton kainaloon" (WSOY).
Kirjassa kuvataan sitä, miten Suomea on kuljetettu Naton kainaloon
kansan ja jopa monien poliitikkojen selän takana.
Kirjassa muun muassa paljastetaan, että virallisesti liittoutumaton
Suomi osallistui Naton sisäiseen suunnittelupalaveriin sotilasliiton
päämajassa Brysselissä viime syksynä. Kirjan mukaan
palaveriin osallistuminen on yksi esimerkki siitä, kuinka syvälle
Suomi on jo integroitunut Naton rakenteisiin ja toimintaan sekä sotilaallisesti
että poliittisesti.
Suomen lisäksi suunnittelupalaveriin oli kutsuttu myös muiden
liittoutumattomien EU-maiden edustajat seuraamaan Naton sisäistä
ns. puolustussuunnittelukokousta (Defense Review). Tilaisuudessa johtava
Nato-maa Yhdysvallat teki yksintyiskohtaisesti selkoa asevoimiensa tilasta,
valmiudesta ja panostuksesta sotilaalliseen yhteistyöhön Naton
sisällä. Samanlainen välitarkistus järjestetään
jokaisen Nato-maan kohdalla joka toinen vuosi.
Kirjan mukaan EU:n liittoutumattomat maat oli kutsuttu paikalle, koska
Nato haluaa yhtenäistää oman puolustussuunnittelunsa rauhankumppanimaiden
kanssa. Toistaiseksi Naton rauhankumppanit, kuten Suomi, yhtenäistävät
puolustusvoimiaan Naton rakenteisiin erillisen PARP-ohjelman avulla.
Kirjan mukaan Suomi ja varsinkin Ruotsi suhtautuivat aluksi ulkopoliittisista
syistä torjuvasti Naton kutsuun. Erityisesti ulkoministeri Erkki Tuomioja
(sd) ja Ruotsin ulkoministeri Anna Lindh epäilivät, ettei sellainen
sopisi puolueettomalle maalle. Molempien maiden virkamiesten voimakkaan
taivuttelun jälkeen epäröivien ministerien pää
saatiin kuitenkin käännetyksi.
Kriisinhallinta "hiljainen tie Natoon"?
Kirjan tekijöiden mukaan valtaosa suomalaisista ei ole perillä,
kuinka yllättävän tiivistä Suomen ja Naton yhteistyö
on. Huomattava osa johtavista poliitikoistakin on ollut ajopuuna.
Tekijät antavat kuvan, jonka mukaan pääministeri Paavo
Lipponen on enemmän kallellaan Naton suuntaan kuin presidentti Tarja
Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja. Lipponen pitää tavoitteena
Suomen pääsyä "kaikkiin ytimiin". Viime aikoina
kuitenkin myös Halosen asenteessa on Laakson mukaan ollut havaittavissa
muutosta.
Tekijöiden mukaan painopiste Suomen sotilaallisessa yhteistyössä
on juuri nyt EU:n kriisinhallinnassa, joka sekin on käytännössä
pääosin Nato-yhteistyötä. Kriisinhallinnan kautta Suomen
liittoutumattomuuden uskottavuus tulee kyseenalaiseksi. Se yhteistyö
on jo yhteisen puolustuksen ensimmäinen elementti, Laakso muistuttaa.
EU:n kriisinhallinnan Nato-kytkökseen kiinnittää huomiota
muun muassa kirjassa haastateltu Venäjän asevoimien "ulkoministeri",
kenraalieversti Leonid Ivashov.
-- Jos EU:n kriisinhallinta on itsenäinen sotilaallinen organisaatio,
jonka tavoite on rauhanturva, niin silloin olemme valmiit yhteistyöhön.
Jos siitä tulee Naton filiaali, Venäjä ei tervehdi sitä
ilolla. EU:n sotilasyhteistyö voi olla hiljainen prosessi Natoon, Ivashov
sanoo.
Kopterihuiputusta
Laakso ja Ervasti kiinnittävät myös huomiota huiputukseen,
joka liittyy keskusteluun Suomen helikopterihankinnoista. Virallisesti kuljetus-
ja taistelukopterien hankintoja on perusteltu oman maan ja muun muassa pääkaupunkiseudun
puolustamisella.
-- Suomessa on yleensä puhuttu väärillä nimillä
ja menty asteittain eteenpäin. Helikopterit onkin tarkoitettu Nato-johtoisiin
kriisinhallintaoperaatioihin. Tätä ei ole haluttu sanoa eduskunnalle,
Laakso huomauttaa. (ES)