Tiistaina 26.9. julkistettiin Rosebud Sivullisen lavalla toimittaja Tero Heinäsen kirja ”Oi niitä aikoja! Unohtumattomien venäläis- ja neuvostolaulujen tarina”. Se on ensimmäinen laaja suomenkielinen esittely Venäjän ja Neuvostoliiton populaarista musiikista.
Keywords:
Syrizaa ei eroteta
Euroopan vasemmiston hallituksen kokous Wienissä sai pöydälleen hankalan aiheen. Kokous aloitettiin keskustelulla Parti de Gauchen aloiteesta, jossa vaadittiin Syrizan erottamista Euroopan vasemmistosta.
Keskustelu aloitteesta oli vilkasta, mutta yksimielistä. Yksikään paikalla olleista puolueista ei kannattanut aloitetta. Puheenvuoroissa korostettiin tarvetta pitää kiinni yhteisestä rintamasta.
- Tällä hetkellä olemme sellaisen oikeistolaisen hyökkäyksen kohteena, ettei meillä ole varaa tulla lyödyiksi hajalleen. Yhteistyön tie on pitkä ja hankala, mutta se on ainoa vaihtoehto mikä meillä on, tiivisti Marga Ferre Espanjan Izquierda Unidasta.
- Tällä hetkellä olemme sellaisen oikeistolaisen hyökkäyksen kohteena, ettei meillä ole varaa tulla lyödyiksi hajalleen.
Monet puolueet näkivät Parti de Gauchen aloitteen juontavan juurensa Ranskan poliittisesta tilanteesta ja siitä, miten ranskalaiset puolueet valmistautuvat tuleviin EU-vaaleihin. Parti de Gauchessa vaikuttavan europarlamentaarikko Jean-Luc Mellenchonin arveltiin nyt valmistautuvan osallistumaan EU-vaaleihin omalla listallaan, jonka puitteissa hän saattaisi olla valmis yhteistyöhön myös hyvin oikeistolaisten voimien kanssa.
Syrizan politiikkaan ei suhtauduttu kritiikittömästi. Suurin osa kokouksen osallistujista näki tarpeelliseksi käydä tiukkaa keskustelua siitä, miten Syriza päätyi hallitukseen, mitkä olisivat olleet sen reaaliset mahdollisuudet erilaisiin ratkaisuihin, ja miten sen pitäisi nyt tässä tilanteessa toimia. Tanskan punavihreä Allianssi ehdotti aiheesta laajaa seminaaria, jossa näihin aiheisiin voidaan pureutua ja tätä esitystä pidettiin yleisesti hyvänä. Syrizan linjasta keskustelu siis jatkuu.
Kirjoittajan artikkelit
Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
- ‹ edellinen
- 9 / 326
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Ulkomaat
Afrikan kansalliskongressi ANC ei saavuttanut tarvitsemaansa suoraa enemmistöä vaaleissa, mutta sillä on edelleen suurin äänestäjien tuki. Maan siirtymävaiheen epäonnistuminen köyhyyden poistamisessa on avannut oven populistiselle etnonationalistiselle politiikalle. Etelä-Afrikan vaalitulosta analysoi Mark Waller.
Nato pitää 75-vuotisjuhlakokouksen Washington D.C:ssä 9.-11. heinäkuuta. Suomea kokouksessa edustaa muun muassa presidentti Alexander Stubb. Kokous ja Suomen tavoitteet eivät vaikuta edistävän rauhaa maailmassa presidentin kanslian tiedotteesta päätellen. Kokouksen aikana kaupunki täyttyy Nato-vastaisista tapahtumista, joita on järjestämässä myös Maailman naiset rauhan puolesta yhdessä Natoa vastaan -verkosto.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.