Tehyn tavoitteita on tuettava

26.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 39/2007

Kirvesmies Pentti Nurminen avaa Kriittiselle ay-verkostolle tulleen kirjeen, josta löytyy Tehyn työtaistelua tukeva nimilista. Verkosto on jo jonkin aikaa kerännyt nimiä hoitajien palkkakamppailun tueksi.


Nurmiselle ay-liikkeen keskinäinen solidaarisuus on selvä asia.


– Tehyn tavoitteita on tuettava, ei niitä turhaan esitetä, eivät hoitajat eikä Rakennusliittokaan, kun tarve sitä vaatii, tuumii Nurminen.


Mies tietää mistä puhuu. Helsingin Kirvesmiesten ammattiosasto 1:llä on takanaan kunnioitettavat 112 vuotta työtä ja taistelua. Nurminen on toiminut osastossa kymmeniä vuosia, muun muassa toimikunnan jäsenenä ja taloudenhoitajana.




Liian vähän väkeä



Sunnuntaina päättynyt Rakennusliiton valtakunnallinen maakokous antoi tukikannanoton Tehyn puolesta. Hämeenlinnassa koolla olleet yli 500 rakentajaa korostivat, että hoitajat tekevät hyvin raskasta ja vaativaa työtä varsin pienellä palkalla. Sen jälkeenjääneisyyden korjaaminen on oikein ja kohtuullista.


Kokouksessa ollut Nurminen on mielissään liiton tukikannanotosta. Asia nousi esille jo maakokouksen alkupuheenvuoroissa.


Kunnollinen hoito takaa sen, että duunarikin pystyy tekemään työtään ja sairaslomat jäävät lyhyiksi Vaan raskas on hoitajien työtaakka tänä päivänä, pohtii Nurminen.


– Esimerkiksi vanhustenhoidossa on liian vähän väkeä, mikä ei ainakaan hoitajien työntekoa helpota. Rakennustyömailtakin ovat vanhan hyvän ajan lautapojat miltei kadonneet ja kirvesmiehen työt vastaavasti lisääntyneet, vertaa Nurminen. Eikä kehitys ole hyvä.




Valtiolta lisää rahaa



On väitetty, että hoitajien palkkavaatimukset romahduttavat kuntien talouden. Pentti Nurmisen mielestä valtion tulisi raottaa budjettiarkkuaan ja ratkaistava työtaistelutilanne rahalla.


– Hallituksen olisi lunastettava lupauksensa ja annettava kunnille lisää valtionosuuksia, vaatii Nurminen.


Liekö tietoisen alibudjetoinnin taustalla sitten julkisten palvelujen yksityistämisvimma?


Vantaalla asuva Nurminen ihmettelee edellisenä iltana tullutta uutista Peijaksen sairaalan päivystyksen yksityistämisestä. Suomen suurin julkisen terveydenhuoltopalvelun ulkoistaminen yksityiselle palveluyritykselle ei voi Nurmisen mukaan parantaa hoidon laatua, kustannuksetkin alenevat korkeintaan hetkellisesti. Yksityistäminen tuo lähinnä voittoja terveydenhuoltofirma MedOnen omistajille.




Työnantaja painostaa



Kuntatyönantaja uhkaa Tehyä nyt oikeustaistelulla ja vaatii hyvityssakkoja. Myös muunlaista painostusta esiintyy. Esimerkiksi Juuan kunnan kunnanhallitus kannustaa tehyläisiä eroamaan liitosta ja lupaa eroaville jo sovittuja kunta-alan korotuksia Tehyn mielestä toiminta rikkoo perustuslakiin kirjattua yhdistymisvapautta ja työsopimuslain syrjintäkieltoa.


Naisvaltaista alaa ajetaan nyt ahtaalle. Pentti Nurmisen mielestä minkään maailman kutsumus ei voi selittää hoitoalalla ammottavaa palkkakuoppaa. Jotain sille on nyt tehtävä.


Kriittinen ay-verkosto jatkaa tukinimien keruuta eri ammattialojen ja ryhmien parissa. Duunarit auttavat näin omalta osaltaan hoitajien palkkakuopan täyttämisessä.



Kriittinen ay-verkosto:


www.kriittinenay-verkosto.net



Tehyn adressi:


www.tehy.fi/viestinta/tahdon_tukea_tehylaisia/

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli