Teurastuksen todelliset syyt löytyvät Bushin valheiden takaa Verta öljystä
Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin on sen vuosikymmenen kestäneiden
pyrkimysten huipentuma. Mutta se on vasta alkua. Maailma on nyt todistamassa
kokonaan uutta kehitysvaihetta, jolla on laajakantoiset seuraukset. Toisin
kuin ensimmäisessä Persianlahden sodassa, nyt on kyse koko Irakin
imperialistisesta miehittämisestä ja sen käyttämisestä
astinlautana koko Lähi-idän alueen rajuun uudelleenmuotoiluun.
Kuten lukuisat USA:n nykyhallinnon viralliset asiakirjat ja sitä
lähellä olevien aivoriihien suunnitelmat osoittavat, Bushin hallinto
harkitsee aktiivisesti invaasiota useisiin muihinkin maihin, kuten Iraniin,
Saudi-Arabiaan, Syyriaan, Libyaan, Egyptiin ja Libanoniin, ja niiden hallinnon
vaihtamista. Tämä on määrä yhdistää Israelin
toteuttamaan Palestiinan kysymyksen jonkinlaiseen "lopulliseen ratkaisuun"
- joko joukkokarkotuksen tai kolonisaation muodossa.
Huolimatta joidenkin yksittäisten henkilöiden epäilyistä
USA:n hallitsevan luokan ja keskuudessa näyttää vallitsevan
laaja yhteisymmärrys yksipuolisen aggression hyödyllisyydestä
ja välttämättömyydestä. Muutkin kuin öljy-
ja sotateollisuusyhtiöt ovat kiinnostuneita sodasta. Yhtiöt uskovat,
että mahdollinen palkkio päättymättömästä
sotilaallisesta aggressiosta on riittävän suuri tai että
sodasta pidättymisellä olisi niiden kannalta paljon huonommat
seuraukset.
Välitön palkkio on Irakin valtavien öljyvarojen haltuun ottaminen.
Irakilla on maailman toiseksi suurimmat öljyvarat, nykyään
115 miljardia barrelia, mutta pidemmällä aikavälillä
määrä voi nousta jopa 220-250 miljardiin barreliin. Kaiken
lisäksi sen samoin kuin lähimaiden öljy on halvinta jalostaa.
Öljy- ja kaasuvarojen sekä putkireittien hallinta on selvästikin
USA:n keskeinen huolenaihe maailmanlaajuisesti. Siihen liittyy USA:n joukkojen
pitkäaikainen sijoittaminen Afganistaniin, Keski-Aasiaan ja Balkanille,
USA:n joukkojen saapuminen Filippiineille ja Indonesian painostaminen yhtymään
USA:n kampanjaan alueen islamistisia fundamentalisteja vastaan, sotilaallisen
intervention valmistelu Kolumbiaan ja yritys kaataa Hugo Chavez Venezuelassa.
USA on erityisen innokas sijoittamaan suuria määriä joukkojaan
lähelle Saudi-Arabiaa, ennakoiden maan hallinnon romahtamista tai jyrkkää
muutosta. USA todellakin kaavailee Irak-invaasion käyttämistä
ponnahduslautana koko alueen poliittiselle "puhdistukselle" samojen
suuntaviivojen mukaisesti kuin on tehty Balkanilla sekä Afganistanissa
ja Pakistanissa. Se on jopa halukas Irak-hyökkäyksen avulla provosoimaan
levottomuuksia muissa alueen maissa saadakseen syitä puuttua aseellisesti
niiden asioihin.
Kyse ei ole demokratian levittämisestä noihin maihin, vaan
niiden tekemisestä USA:lle ja sen yhtiöille varmemmiksi ja tuottoisemmiksi.
Tämä ei ole spekulaatiota, vaan on monesti suoraan sanottu
asiakirjoissa, joita nykyhallinnon valtuuttamina on laadittu.
Öljyvarojen hallintaan liittyy USA:n aggressiivisen politiikan strateginen
ulottuvuus. USA ei ole vain oman kulutuksensa takia entistä riippuvaisempi
Lähi-idän öljystä. Lähi-idän öljyn kaappaamisella
on myös tarkoitus varmistaa USA:n ylivalta imperialististen valtojen
joukossa.
Globaali ylituotantokriisi nostaa esiin USA:n reaalitalouden heikkouden,
minkä tuloksena USA:n kauppa- ja budjettivajeet paisuvat. Euro edustaa
nyt uskottavaa vaihtoehtoa dollarin asemalle globaalina reservivaluuttana
ja uhkaa USA:n kykyä rahoittaa vajeensa imemällä maailman
säästöjä. USA laskee, että Irakin kaappaaminen
ja koko alueen uudelleenmuotoilu hyödyttää suoraan sen öljy-,
ase, kone- ja finanssiyhtiöitä ja koituu muiden imperialististen
maiden yhtiöiden tappioksi. Samalla se aikoo estää euron
muuttumisen öljykaupan valuutaksi ja säilyttää dollarin
hallitsevan aseman.
Laajemmassa mielessä USA uskoo, että tällainen sen ylivallan
uudelleenvarmistaminen - sotilaallisesti ja strategisten resurssien valvonnan
suhteen - estää se, että sille ilmaantuu mitään
vakavaa imperialistista haastajaa. Nykyinen politiikka onkin linjassa Pentagonin
vuonna 1992 hyväksytyn puolustuspoliittisen suunnitelman kanssa, joka
kehotti estämään minkä tahansa suuremman vallan pyrkimykset
kehittyä haastajaksi USA:n yksinomaiselle ylivallalle. Tämä
puolestaan on ehkä tärkein syy, miksi Ranska, Saksa ja Venäjä
ovat vastustaneet USA:ta Irakin kysymyksessä.
Samalla alueen luonnonvarojen suora valvonta antaa USA:lle tärkeän
aseen Kiinaa vastaan, joka tulee olemaan suhteellisesti enemmän riippuvainen
öljyntuonnista seuraavalla vuosikymmenellä. USA myös näkee,
että Kiina on potentiaalinen uhka sen herruudelle Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.
USA onkin ryhtynyt toimenpiteisiin estääkseen Kiinaa saamasta
itsenäistä, USA:n valvonnan ulkopuolella olevaa pääsyä
enempää Lähi-idän ja Kaspian kuin Keski-Aasiankaan öljyn
äärelle.
USA:n uuteen ulkopolitiikkaa kuuluu myös unilateralismin entistä
selvempi omaksuminen, YK:n aseman heikentäminen, uusi ydinaseoppi ja
sotilaallisen läsnäolon laajentaminen ympäri maailmaa.
Samanaikainen maailmanlaajuinen kansojen sodan- ja imperialisminvastaisen
liikkeen kasvu, muiden imperialististen valtioiden asettuminen USA:ta vastaan
ja USA:n talouden ilmiselvä heikkous kuitenkin antavat aihetta toivoa,
että tapahtumat eivät sittenkään kehity USA:n imperialismin
toivomalla tavalla.