Työllistäminen jäämässä kepitykseksi
Valtiovarainministeriö hakee vuoden 2022 valtionbudjetissa paluuta keskustalaisille rakkaaseen kulukuripolitiikkaan. On luultavaa, että neuvotteluissa valtiovarainministeri Annika Saarikon on hieman löysättävä kukkaronnyörejä nyt esitetystä. Esimerkiksi budjettiesityksen vaisua vastausta IPCC:n ilmastoraportissaan maalaamiin muutostarpeisiin on jo ehditty kritisoida. Tuoreeltaan arvioijat tarttuivat kuitenkin työllistämistä tukeviin esityksiin ja niiden yksipuolisuuteen.
STTK:n pääekonomisti Patricio Lainà kiinnitti huomiota VM:n ennusteiden optimismiin.
Pohjaesityksessä on edelleen mukana noin 100 – 150 miljoonan euron leikkaukset.
– Nousukauden myötä elvyttämistä onkin syytä vähentää. Vielä ei kuitenkaan olla korkeasuhdanteessa, eli meillä on edelleen käyttämätöntä kapasiteettia taloudessa, eikä talouden ylikuumentumista ole näköpiirissä, hän totesi.
Lainà kritisoi myös yksipuolista lähtökohtaa työvoiman saatavuuden ongelmiin.
– Keskeistä on lisätä työnhakijoiden osaamista paikkakunnilla, joilla työpaikkoja on. Työttömyysturvan heikentäminen ei luo osaamista, eikä ratkaise pulaa osaavasta työvoimasta.
Samoilla linjoilla on kommenteissaan SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.
– Työnantajien kilpailu osaavasta työvoimasta korostaa kunnollisten työehtojen ja työolojen merkitystä. Kohtaanto-ongelma on todellinen ongelma, mutta en pidä ongelmana sitä, että nousukaudella työntekijät hakeutuvat ennemmin niihin työpaikkoihin, joissa työehdot ja työolot ovat kunnossa.
Sosiaali- ja terveysalan toimijoita edustava Soste ry kiinnitti huomiota budjettiin edelleen sisältyviin leikkaustavoitteisiin. Pohjaesityksessä on edelleen mukana noin 100 – 150 miljoonan euron leikkaukset. Niiden kohdentamisesta päätetään hallituspuolueiden kesken ja keskeistä olisi torjua kaikki sellaiset leikkaukset, jotka kohdistuvat kaikkein heikoimpiin.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Puuttuuko sinulta vielä vapun äänimaisemasta oleellisia osia? Ei hätää - meillä on ratkaisu ongelmaasi! Tiedonantaja on saanut lahjoituksena joukon erittäin hyväkuntoisia LP-levyjä, jotka tarjoamme nyt ostettaviksi.
- 1 / 318
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.