Suomi on menettänyt sähkönsiirtoyhtiö Carunan verosuunnittelun takia 10 miljoonaa euroa verotuloja vuonna 2020, arvioi Finnwatchin uusi selvitys.
Keywords:
"Työntekijöiden ostovoiman turvaaminen on koko kansantalouden kehitykselle tärkeää"
Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT:n autoliikenteen kolmen alan lakot ovat jatkuneet tänään tiistaina. Lakossa on nyt kuorma-autoyritysten ja ympäristönhuoltoalan työntekijöitä. Työtaistelu jatkuu myös säiliöauto- ja öljytuotealan työpaikoilla. Kolmantena autoliikenteen alana lakkoillaan terminaalitoiminta-alan työpaikoilla eri puolella Suomea.
Myös satamissa ahtaajien lakko jatkuu toistaiseksi.
Tukea lakkotaistelulle
Suomen kommunistisen puolueen Helsingin piirikomitea tukee AKT:n lakkotaistelua työntekijöiden reaaliansioiden turvaamiseksi ja työolojen parantamiseksi.
Piirikomitea ihmettelee sovittelijan roolia, kun tämä on antanut teknologiateollisuuden suuryrityksille käytännössä ratkaisevan päätösvallan muidenkin alojen palkoista. Myös median on syytä tarkistaa faktat eikä levittää vientiteollisuuden liioittelevia väitteitä lakon aiheuttamista suurista tappioista.
– Työntekijöiden ostovoiman turvaaminen on koko kansantalouden kehitykselle tärkeää vastalääkettä talouden taantumaan, kommunistit sanovat.
Kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuote-, sekä terminaalitoiminta-alan lakkojen sovittelua jatketaan keskiviikkona. Uusia lakkovaroituksia on annettu mm. kuorma-autoalan, linja-autohenkilökunnan ja säiliöautoalan osalta alkavaksi 1. maaliskuuta.
Kirjoittajan artikkelit
SKP:n nykyinen puheenjohtaja JP (Juha-Pekka) Väisänen ei asetu ehdolle puheenjohtajaksi seuraavassa edustajakokouksessa ensi vuonna. Väisänen on toiminut SKP:n puheenjohtajana vuodesta 2013.
Uutisointi Afganistanista on ollut isoissa suomalaisissa medioissa törkeän yksipuolista ja historiatonta.
- ‹ edellinen
- 43 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Chilestä Suomeen muuttaneen kirjailijan ja metsäteollisuuden parissa vuosikymmeniä toimineen Luis Astorgan kirja Ikuisesti Suomi: Chileläisen pakolaisen muistelmat julkaistiin tilaisuudessa, joka muistutti enemmän yhteisöllistä heräämistä kuin kirjallista muodollisuutta.