Tiedonantajan päätoimittaja, SKP:n poliittisen toimikunnan jäsen, syväpunainen aktivisti, luonnonystävä, musiikkitapahtumien tuottaja ja dj
Keywords:
Työturvallisuuden laiminlyönnistä jaettiin sakkoja Etelä-Karjalassa
Sähkökaapeleiden sijainnin selvittämättä jättäminen kaivutyössä johti työtapaturmaan ja sakkoihin, kertoo Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi maa- ja vesirakentamiseen erikoistuneen yrityksen työnjohtajan työturvallisuusrikoksesta 15 päiväsakkoon.
Kaivettavan alueen sähkökaapelien sijaintia ei ollut selvitetty ennen kaivutyötä.
Kaivukoneenkuljettajan työnantajan edustajan lisäksi päätoteuttajan vastuuhenkilö tuomittiin työturvallisuusrikkomuksesta 10 päiväsakkoon. Yhteisösakkovaatimus sekä työnantajaa että päätoteuttajaa vastaan hylättiin.
Tuomio liittyy Etelä-Karjalassa kesäkuussa 2018 tehtyyn kaivutyöhön, jossa kaivukoneenkuljettaja loukkaantui. Kaivukoneenkuljettaja oli kaivaessaan maata osunut sähkökaapeliin, joka oli katkennut. Kaivukoneenkuljettaja oli saanut katkenneesta sähkökaapelista sähköiskun ja loukkaantunut. Kaivettavan alueen sähkökaapelien sijaintia ei ollut selvitetty ennen kaivutyötä.
Työmaan työnjohtaja oli ennen kaivutöiden aloittamista tilannut energiayhtiöltä kaapelikartat ja -näytöt koko kaivuualueelle, mutta käytännössä valvonut näyttöjen suorittamisen ja käynyt kartat kuljettajan kanssa läpi vain kaivualueen alkumatkan osalta. Sen jälkeen työnjohtaja oli luottanut siihen, että energiayhtiön johtokartoittaja yleisen käytännön mukaisesti huolehtii kartat ja näytöt siitä eteenpäin aina sitä mukaa kuin työmaa etenee tai että kaivukoneenkuljettaja tilaa itse tarvittaessa näytöt.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei se, että käytännössä on ollut tapana menetellä tällä tavoin, vapauta työnjohtajaa velvollisuudesta huolehtia siitä, että kartat ja näytöt ovat olleet kaivinkoneenkuljettajan käytössä ennen kuin tämä aloittaa tai jatkaa kaivamista. Käräjäoikeus katsoi työnjohtajan huolimattomuudesta aiheuttaneen työturvallisuusmääräysten vastaisen puutteellisuuden laiminlyömällä kaapelikarttojen luovuttamisen kaivuutyötä tekeville työntekijöilleen ja kaapelinäyttöjen kautta sen varmistamisen, että kaivuutyötä tekevät työntekijät tiesivät sähkökaapelien paikat.
Työsuojelun lakimies Anu Virkki Etelä-Suomen aluehallintovirastosta muistuttaa, että työnantajan velvollisuutena on ennen maa- ja vesirakennustyön aloittamista ottaa selvää muun muassa yhdyskuntatekniikan aiheuttamista haitta- ja vaaratekijöistä, kuten paikalla olevien sähkökaapeleiden sijainnista.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Tilaa Tiedonantaja ja saat radikaalin vasemmistolaisen äänen kotiisi kerran kuukaudessa ja/tai koko lehden diginä myös verkossa! |
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Suomen militarisoituminen tulee lisääntymään, työntekijöiden ja työttömien kyykytys jatkumaan sekä perusturvan ja -palveluiden romuttaminen kiihtymään. Maamme on kulkemassa kohti katastrofia.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Lehdistön työehtosopimusneuvottelut alkoivat tänään maanantaina synkissä merkeissä. Työnantajia edustava Medialiitto esitti pitkälti toistakymmentä heikennystä lehdistön työntekijöiden sopimuksiin. Journalistiliitto on tyrmistynyt Medialiiton esityksistä.
- 1 / 85
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Naton harjoitustoiminnan suunnittelua yhteensovittava NEPAC-kokous järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Mielenosoittajien mukaan koko sotilasliitto pitää lakkauttaa.
Helsingin hallinto-oikeus on tuominnut laittomaksi päätöksen, jolla pormestari Juhana Vartiaisen esitys Helsingin talousarvioksi vuodelle 2022 salattiin ennen sen sopimista kaupunginhallituksen ryhmien neuvotteluissa. Juridisesti oikeuden päätös koskee kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan kieltäytymistä julkisuuslain mukaisesta tietopyynnöstä, jonka SKP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Yrjö Hakanen esitti, kun pormestarin talousarvioesitystä ei aiemmasta poiketen julkistettu.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.