Uuden sodan lähtölaskenta?

02.10.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja 36/2.10.2009

Hyvämuistisimmat varmaan vielä muistavat, mitä valheita presidentti George W. Bush ja valtamedia kertoivat vuosina 2002–2003 Irakin joukkotuhoaseiden muodostamasta hirvittävästä uhasta saadakseen tekosyyn hyökkäykselle Irakiin. Valheita kerrottiin piittaamatta maahan lähetettyjen asetarkastajien raporteista, joiden mukaan väitettyjä joukkotuhoaseita ei ollut olemassa.


Nyt joudumme seuraamaan vastaavaa näytelmää uusintana. Tällä kertaa kohteena on Iran.


Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA on tarkkaillut Iranin ydinenergiaohjelmaa ja ilmoittanut toistuvasti, että se ei ole havainnut mitään ydinmateriaalin käyttämistä aseohjelmaan. Kaikki 16 USA:n tiedusteluelintä ovat vahvistaneet, että Iran luopui kiinnostuksesta ydinaseiden hankkimiseen jo syksyllä 2003. Ovelasti kyllä tällaista kiinnostusta väitettiin samalla aiemmin olleen.


Tästä huolimatta Iranin vastainen kampanja on kiihtynyt kiihtymistään. Israelin johtohenkilöt ovat painostaneet lähes viikoittain USA:ta hyökkäämään ja uhanneet muussa tapauksessa itse hyökätä. Samaa ovat vaatineet myös USA:n sotahaukat. Pahaenteinen oli myös USA:n ja sen bulvaanien yritys järjestää Iranin presidentinvaalien yhteydessä vallankaappaus. Tästä on kertynyt yhä enemmän todisteita.


Nyt USA puuhaa uusia tiukempia pakotteita Irania vastaan. Ja kuten aikoinaan Irakin tapauksessa, pakotteet eivät ole USA:lle hyökkäyksen pois sulkeva vaihtoehto, vaan hyökkäyksen valmistelua.


Pitkään jatkuneeseen psykologiseen sodankäyntiin kuuluu myös Iranin presidentin Mahmud Ahmadinejadin demonisointi jonkinlaiseksi uudeksi Hitleriksi ja muun muassa valheellinen väite, jonka mukaan Ahmadinejad kiistää juutalaisten holokaustin ja uhkaa pyyhkäistä Israelin kartalta.


Mutta entä sitten viime viikolla esitetty väite, jonka mukaan Iran oli vuosien ajan rakentanut Qomin pyhän kaupungin lähelle salaista uraanin rikastuslaitosta, josta se ei kertonut mitään kansainvälisille tarkkailijoille? Barack Obama jylisi, että "Iran rikkoo kaikkia sääntöjä, joita kaikkien valtioiden tulee noudattaa". Ja Ranskan Nicolas Sarkozy ja Britannian Gordon Brown säestivät.


Todellisuudessa rakenteilla oleva rikastuslaitos ei ollut salainen eikä se ole tarkoitettu tuottamaan ydinasekelpoista uraania. USA on tiennyt rakenteilla olevansa rikastuslaitoksesta jo vuosia. Nyt USA vain käytti tilaisuutta hyväkseen syyttääkseen Irania salamyhkäisyydestä.


Iran itse ilmoitti rakenteilla olevasta laitoksesta IAEA:lle sopimusten mukaisesti vähintään kuusi kuukautta ennen laitoksen valmistumista. Samalla Iran kutsui IAEA:n edustajat tarkastamaan uuden laitoksen. IAEA sanoo saamiensa tietojen osoittavan, että laitos on tarkoitettu energian tuottamiseen eikä sotilaallisiin tarkoituksiin.


Entinen YK:n asetarkastaja Scott Ritter toteaa, että "kun Obama ilmoitti Iranin rikkovan kaikkia sääntöjä, joita kaikkien valtioiden täytyy noudattaa, hän on sekä teknisesti että oikeudellisesti väärässä".


Erityisen vastenmieliseksi tämän näytelmän tekee se, että Iranin syyttäjävaltiot itse laiminlyövät ydinaseriisuntaa koskevia velvoitteitaan ja ovat auttaneet ydinaseettomia maita hankkimaan ydinaseita. Tällainen maa on muun muassa Israel, jonka ydinaseistamiseen ovat osallistuneet sekä USA että Ranska. Iran on ydinsulkusopimuksen allekirjoittaja, jolla on tämän sopimuksen mukainen oikeus ydinvoiman rauhanomaiseen käyttöön ja joka sallii täydelliset tarkastukset ydinlaitoksissaan, Ydinasevaltio Israel sen sijaan on kieltäytynyt allekirjoittamasta ydinsulkusopimusta eikä vastoin YK:n vaatimusta salli ydinlaitostensa tarkastuksia.


Lähtökohdat eivät siis näytä hyviltä, kun Iran käy tämän kuun alussa neuvotteluja ydinohjelmansa tulevaisuudesta kuuden suurvallan kanssa. Mutta kun Obama ja kumppanit ovat ilmaisseet toiveensa vahvistaa ydinsulkusopimusta, niin Iranin toiminta uuden rikastuslaitoksensa suhteen ja yhteispeli IAEA:n kanssa on avannut mahdollisuuden ikkunan tehdä juuri niin eli vahvistaa ydinsulkusopimusta ja jättää sotaisat uhkailut sikseen.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli