Vaalitulos vaatii koko vasemmistoa ryhdistäytymään

23.03.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Eduskuntavaalien tulos pähkinänkuoressa on oikeiston voitto ja vasemmiston tappio sodanjälkeisen historian alhaisimman äänestysaktiivisuuden osittain siivittämänä.


Eduskunnan kaksi vasemmistopuoluetta ovat jo pitkään mukautuneet porvariston talousoppeihin ja harjoittaneet peruslinjaltaan oikeistolaista politiikkaa. Hyödyn tästä korjasi ennen kaikkea oikeisto. Kaikki hallituspuolueet hävisivät Keskusta sai ääni- ja paikkamenetyksistään huolimatta eräänlaisen torjuntavoiton säilyttämällä niukasti suurimman puolueen aseman. SDP kärsi rökäletappion ja vasemmistoliittokin menetti yli 30 000 ääntä ja kaksi paikkaa. Tämä taisi olla sille jo seitsemäs perättäinen vaalitappio. Sille, että myös SKP koki takaiskuja, on toiset syyt kuin SDP:n ja vasemmistoliiton tappioille.


Vaaleissa oikeisto vahvistui kahdella tavalla, kokoomuksen ja perussuomalaisten etenemisen kautta.


Kokoomus rynnisti. Ensin Vanhasen–Heinäluoman hallituksen politiikka syyti rahaa rikkaille ja sitten rikkaita palkittiin vielä kokoomuksen vaalivoitolla. Vaalikamppailun lavastaminen kolmen suuren kisaksi hyödytti kokoomusta, joka tässä joukossa ainoana saattoi paistatella "oppositionpuolueen" roolissa. Kokoomus kiinnitti kampanjassaan tekojensa sijasta ihmisten huomion myönteisiksi miellettyihin arvoihin. Niin huijausta kuin tämä olikin, se tuotti tulosta. Yhteiskunnallisen ilmapiirin pitkäaikaisen oikeistolaistumisen ja individualisoitumisen seurauksena ihmisten ajattelutavoissa on tapahtunut muutoksia, joita kokoomus taitavasti hyödynsi. Lisähyötyä sille toi Sauli Niinistön antama noste; käytiin ikään kuin presidentinvaalien kolmas äänestyskierros.


Perussuomalaiset on oikeistopopulistinen puolue, jonka ehdokkaina oli monia äärioikeistolaisia. Vaalikampanjassaan se esiintyi kuitenkin tavallisten ihmisten suoraselkäisenä puolustajana ja painoi esimerkiksi muukalaisvastaiset asenteensa syrjemmälle. Se käytti täysimääräisesti hyväkseen asemaansa valtajulkisuuden lellikkinä ja onnistui kanavoimaan osan yhteiskunnallisesta protestista itselleen.


Iso kysymys on nyt, miten koko vasemmisto oikeiston rynnistykseen vastaa. Näköpiirissä on porvarihallitus, joka pyrkinee tiukentamaan menokehyksiä, jatkamaan verokevennyslinjaa ja ajamaan eteenpäin "kannustavaa" työreformia. Kokoomuksen tulo hallitukseen lisää myös paineita entistäkin orjallisempaan EU-politiikkaan sekä Nato- ja USA-hakuisuuteen.


Kykenevätkö SDP, vasemmistoliitto lähtemään joukkopohjaisen oppositiopolitiikan tielle vai jääkö niiden oppositiopolitiikka samanlaiselle hampaattomalle ja puolinaiselle eduskuntapolitikoinnin tasolle kuin vasemmistoliiton viime eduskuntakaudella harjoittama? Tehdäänkö uusia johtopäätöksiä kunta- ja palvelurakennehankkeesta ja tuposta vai jatketaanko entiseen tapaan?


SKP joka tapauksessa vetoaa koko vasemmistoon ja työväenliikkeeseen, jotta nyt ryhdistäydyttäisiin kamppailuun oikeistoa ja oikeistopolitiikkaa vastaan.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli