Valtamedian "Irak-uutisia"

02.02.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5/2007.

Muun muassa Helsingin Sanomissa viime tiistaina julkaistu uutistoimistojen Reuters ja AP sähkeisiin perustunut "uutinen" Irakista oli jälleen kerran kuvaava esimerkki siitä, ettei mihinkään valtamedian juttuihin kannata luottaa.


HS kertoi: "Ainakin 200 kapinallista sai surmansa kiivaassa tulitaistelussa Najafin pyhän kaupungin lähellä, Irakin hallituksen edustajat kertoivat maanantaina. Aiemmin surmattuja kerrottiin olevan huomattavasti enemmän."


Sitä HS ei kertonut, että "huomattavasti enemmän" tarkoitti suurimmillaan yli tuhatta surmattua ja satoja vangittuja "terroristeja", joukossa libanonilaisia, egyptiläisiä, pakistanilaisia ja sudanilaisia, sekä kahtasataa "aivopestyä naista ja lasta". Ei myöskään sitä, että eri irakilaisviranomaisten ja valtamedioiden lausunnot tapahtumasta olivat täysin ristiriitaisia, jopa vastakkaisia. Toisten lausuntojen mukaan kyse oli "sunnikapinallisista", toisten pienehköistä shiialaisista lahkolaisryhmistä.


"Yhteenotossa sunnuntaina surmattiin viranomaisten mukaan myös ryhmän johtaja, joka väitti olevansa Mahdi eli islamin shiialaisessa opissa luvattu pelastaja", jatkoi HS.


"Kapinallisryhmä Jund al-Samaa eli "Taivaan soturit" alkoi hallituksen tiedottajan mukaan surmata pyhiinvaeltajia, joita kokoontui maanantaina sadointuhansin viettämään shiiojen uskonnollisen vuoden suurinta juhlaa ashuraa.


Irakin viranomaiset sanoivat maanantaina myös, että kapinalliset halusivat surmata Najafissa shiiojen tärkeimmän johtajan, suurajatollah Ali al-Sistanin, joka on kannustanut uskonveljiään malttiin."


HS kertoi edelleen, että "Mahdiksi eli "salatuksi imaamiksi" ilmoittautunut irakilainen mies oli hallituksen tiedottajan mukaan nimeltään Ahmed Hassan al-Jamani, joka käytti myös nimeä Ali bin Ali bin Abi Taleb".


Sitä mitä alkuperäiset tietolähteet myös väittivät, HS ei kertonut, nimittäin että "kapinallisryhmä" oli yhteistoiminnassa baathistien ja al-Qaidan kanssa ja sai logistista ja rahallista tukea Saudi-Arabialta.


HS:n mukaan Irakin nukkehallituksen sotilaat kohtasivat kapinallisten "voimakasta vastarintaa", hankkivat vahvistuksia ja saivat tuekseen lopulta USA:n taistelukoneita ja panssarivaunuja.


"Operaatiota pidetään mallina siitä, kuinka yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa tapahtuu, kun valmistutaan pääkaupungin Bagdadin rauhoittamiseen", HS kirjoitti ja esitti luonnehdintanaan: "Poikkeuksellisen laaja yhteenotto arvioitiin erikoislaatuisimmaksi, mistä Irakin pian neljä vuotta kestäneiden väkivaltaisuuksien aikana on raportoitu."


Mistähän tämän "erikoislaatuisimman" purkamisen aloittaisi?


Vaikkapa esittämällä tapahtumista paljon uskottavamman version, joka risteilee lukemattomilla uutispöydillä Irakissa ja muualla pääsemättä koskaan valtamediaan. Sen mukaan Najafin ja Diwanijan puolivälissä sijaitsevasta Hawatimistä kotoisin olevan heimon 200 pyhiinvaeltajan kulkue saapui Zarqan kylään vajaa kilometri Najafista koilliseen noin kuudelta sunnuntaiaamuna. Heimon johtaja Hajj Sa"ad Najif al-Hatemi ja hänen vaimonsa seurasivat kulkuetta Toyotallaan, koska he eivät heikkokuntoisina pystyneet kävelemään.


He saapuivat Irakin nukkearmeijan tarkastuspisteelle, mistä äkkiä avattiin tuli ajoneuvoa kohti, jolloin Hajj al-Hatemi, hänen vaimonsa ja hänen autonkuljettajansa Jabir Ridha al-Hatemi saivat surmansa.


Kulkueeseen kuuluneet ja itsesuojelutarkoituksessa vahvasti aseistautuneet Hawatimin heimon miehet hyökkäsivät tarkastuspistettä vastaan kostaakseen läheistensä kuoleman. Alueella asuvat Khazailin heimon jäsenet yrittivät tulla väliin lopettaakseen laukaustenvaihdon. Noin 20 heimolaista sai surmansa. Tarkastuspiste soitti nukkearmeijan joukkoja ja poliiseja apuun väittäen joutuneensa nykyaikaisesti aseistautuneiden al-Qaidan ryhmien tulituksen kohteeksi.


Muutaman minuutin kuluttua vahvistuksia saapui, heimolaiset saarrettiin ja heitä tulitettiin raskaasti joka suunnalta. He yrittivät huutaa hyökkääjille saadakseen tulituksen loppumaan, mutta ilman tulosta.


Sitten yhdysvaltalaiset helikopterit saapuivat ja pudottivat lentolehtisiä, joissa käskettiin: "Terroristeille, antautukaa ennen kuin pommitamme aluetta" Heimolaiset jatkoivat tulitusta joka suuntaan ja ilmaan, mutta sanoivat, etteivät tienneet, johtuiko yhden USA:n helikopterin tuhoutuminen heidän tulituksestaan vai hyökkääjien omasta tulesta.


Maanantaiaamuun mennessä yli 120 heimolaista ja alueen asukasta oli saanut surmansa USA:n ilmapommituksissa. USA käytti hyökkäyksessä helikopterien lisäksi F-16-hävittäjiä, jotka pudottivat siviilien niskaan 500 paunan pommeja.


Verkkosivu Islam Memon mukaan tv-kanava NBC:n kameramies ja irakilainen journalisti Aws al-Khafaji yrittivät päästä alueelle kuvatakseen taistelukentän, mutta Najafin kuvernöörinviraston turvamiehet estivät heitä lähtemästä hotellistaan Najafista.


Verkkosivu myös lainasi sheikki Khalaf Abdul Hussein al-Khazalia, joka sanoi nukkehallituksen tappaneen 33 hänen heimonsa jäsentä ja väittäneen heitä al-Qaidaksi.


Heimojen valtuuskunta Hawatimistä ja Khazailista neuvotteli Najafin kuvernöörin kanssa saadakseen haltuunsa Najafin sairaalassa pidettyjen 70 heimolaisen ruumiit, joukossa naisia ja lapsia. Valtuuskunta uhkasi "ankarilla seurauksilla", jos ruumiita ei luovuteta heimoille 24 tunnissa. Diwanijalainen lähde sanoi, että 57 ruumista saapuikin kaupunkiin ja heidät haudattiin Hawatimin hautausmaahan maanantaina iltapäivällä. Verkkosivu julkaisi nimilistan kaikista tapetuista


Sekä hawatimiläinen että khazailainen heimo vastustavat nukkehallinnon shiiafundamentalistisia ja amerikkalaismielisiä SCIRI- ja Dawa-puolueita. Onkin mahdollista, että nämä kaksi puoluetta tekivät heimoista sijaiskärsijöitä pyrkiessään puhdistamaan eteläistä Irakia kanssaan kilpailevista shiialaisista kulttiryhmistä. Yhdysvaltalaisia varten vain tarvittiin lavastus baathisteista, "sunnikapinallisista" ja ulkomaisista "terroristeista".


Muuallakin miehittäjien ja nukkehallituksen joukot harjoittavat terroria lähinnä siviilejä vastaan. Tämä terrori ja siinä aiheutetut kuolonuhrit ne kuvaavat sitten menestykseksi taistelussa "kapinallisia" vastaan.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli