VEU vaatii kansanäänestystä talous- ja rahaliitosta
Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskuksen mielestä talous- ja rahaliitosta tulee järjestää kansanäänestys. Lauantaina 14. toukokuuta vuosikokoustaan pitänyt VEU muistuttaa, että rahaliiton riskit ovat olleet alusta alkaen tiedossa, mutta hallitus ajoi maan mukaan tähän kokeiluun.
Innokkaimmat EU:n kannattajat näkevät nykyisessä tilanteessa mahdollisuuden viedä EU:n kehitystä pidemmälle liittovaltion suuntaan. Tämä tapahtuu jälleen ilman minkäänlaista kansalaisten osallistumista. Virheellinen EMU-päätös aiotaan paikata uusilla virheillä.
Eduskuntavaaleissa puolueet, jotka suhtautuivat kriittisesti ahneiden pankkien tukemiseen, saivat enemmistön. Osin samojen puolueiden tuella nykyistä EU-politiikkaa aiotaan kuitenkin jatkaa, VEU kritisoi.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Ilmastonmuutos ja ekokriisi laajemminkin on välitön uhka ihmiskunnalle. Kaikkein kovimmin se iskee maapallolla köyhimpiin ja haavoittuvimpiin väestönosiin. Aikaa katastrofiin torjumiseen on vähän.
Rauhan ja palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestetään mielenosoitus viikonloppuna Helsingissä. Myös asekauppaa Israelin kanssa vaaditaan lopetettavaksi.
Leikkaukset tulevat syventämään luokkajakoa. Rosa Warski kirjoittaa puheenvuorossaan niukkuuspolitiikan vaikutuksista lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.