VIIKON KOLUMNI: Paikkamme maailmassa
Moderni ihminen on vieraantunut luonnosta. Moni lienee kuullut tämän sanonnan, mutta mikä on totuus sen takana? Eikö ympäristö olekaan noussut yhdeksi tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä? Eikö ilmastonmuutos olekaan päivän polttavin puheenaihe?
Ihmisten on helppo kertoa puolustavansa etäistä, periaatteellista ja hieman epätodellista luontoa. Mutta moniko ymmärtää käytännössä elävänsä luonnosta, luonnon ja sen kantokyvyn ehdoilla? Aika harva. Siksi meillä on "ympäristö" - sananakin olemassa. Sen tarkoitus on tehdä luonnosta pelkkä kulissi inhimilliselle toiminnalle, hälventää käsitystämme suorasta riippuvuudesta.
* * *
Kommunisti on materialisti, joka ymmärtää, että tämä Maa, jonka kamaralla elämme, on elinehtomme. Se antaa keinot, mutta myös asettaa rajat materiaaliselle hyvinvoinnillemme. Me ihmiset olemme yhtä olennainen ja tärkeä osa sen syklejä ja ekosysteemeitä, kuin mikä tahansa muukin, puista hyönteisiin ja pandoista tiikereihin.
Kuulen liian usein sanottavan kyynisesti, että me ihmiset olemme maapallon syöpä. "Päin vastoin!" vastaan usein vihassa. Me olemme erilaisia maan lapsia, koska olemme tietoisia tekojemme vaikutuksista. Vaikka meillä on kyky tuhota, meillä on myös kyky hoitaa, korjata ja rakentaa uutta. Me emme tulisi toimeen ilman tätä Maata, mutta väitän, ettei sekään tulisi toimeen ilman meitä.
Olemme väärässä paikassa aina yrittäessämme elää luonnon ulkopuolella, sen paremmin luonnon hallitsijoina ja herroina tai luomistyön virheenä ja syöpänä - molemmissa tapauksissa kuvittelemme, ettei oma paikkamme olisi luonnossa ja tässä maailmassa. Ensimmäisessä tapauksessa sorrumme ylimielisyyteen, jälkimmäisessä toivottomuuteen ja katkeruuteen.
* * *
Kun olen uupunut ja murheellinen, kuljen metsään. Istun kivellä ja katson, kuuntelen ja hengitän sisääni metsän tuoksua. Hetkeksi taukoaa taistelu oikeasta ja väärästä, sanat ja niiden merkitykset sulavat ilmaan. On vain tuuli, joka ravistaa puiden oksistoja, tanssittaa putoavia lehtiä. Elää osana luontoa on tuntea puut lehtineen, ymmärtää tuulen kirpeä kosketus, kun se kantaa uutista yön pakkasesta, huomata vuodenaika sammalen tuoksusta.
Meidän paikkamme on tässä maailmassa, arvostamassa sen kauneutta. Meidän tehtävämme on hoitaa, kunnioittaa ja rakastaa sitä, sillä tämä on ainut maailma, joka meillä on. Maa ruokkii, kantaa ja parantaa meidät, muttei vain kulissina, vaan kaiken olemassa olon elinehtona.
HANNA ERA
Kirjoittaja on jyväskyläläinen kommunisti.