VIIKON PAKINA: Rennyn suru ja syylliset

27.02.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 8 /27.2.2009

Carl Gustaf Emil Mannerheimin elämästä kertovan elokuvan budjetiksi oli jo täsmennetty 10 miljoonaa euroa ja valmistelutöihin upotettu yli kolme miljoonaa. Kuvausten oli määrä alkaa 9. maaliskuuta Joensuussa. Jaamankankaan marja- ja sienimaasto oli jo kaivettu juoksuhaudoiksi. Ensi-illan piti olla tämän vuoden itsenäisyyspäivän tienoilla tai viimeistään tammikuussa 2010.


Sitten räjähti pommi. Tuotantoyhtiö Liberty Productionin tanskalainen emoyhtiö vetäytyi lisärahoituksesta vedoten kansainväliseen talouskriisiin. Ohjaaja Renny Harlin murtui, hänen suuri unelmansa romahti. Varmaan monet itkivät Rennyn kanssa.



* * *



Sellaisia ne juutit ovat. Mutta syytä on suomalaisissa Mannerheim-faneissakin. Oltiin olevinaan kovasti asialla, mutta ei tosissaan panostettu.


Esimerkiksi upseereista ja liikemiehistä koostuva yhdistys Champions of Liberty on paistatellut sillä, että se tuotatti Heikki Vihisellä elokuvan käsikirjoituksen ja teetätti sen rahoituksen pönkittämiseksi Mannerheim-muistomitalin. Muuten ei tikkua ristiin. Iso määrä mitaleita, joiden pitäisi olla joka kodin seinällä, lojuukin myymättöminä pahvilaatikoissa.


Lions-liitto värväsi klubinsa markkinoimaan Mannerheim-tuotteita yrityksille, yksityishenkilöille ja yhteistyökumppaneille ja lupasi myynnistä provisioita. Samalla se kuitenkin lepsuili, että myyminen on vapaaehtoista ja klubit voivat itse päättää mukana olostaan. Tietäähän sen, ettei sellaisesta mitään tule.


Hankkeen yhteistyöyritysten lista on komea: VR-konserni, Sinebrychoff, Neste Oil, Fortum, Muuttopalvelu Niemi, Nova Group, Kehittyvien Maakuntien Suomi, Helsingin Sanomat ja Passeli. Ainoa, jonka panos elokuvan rahoittamiseksi on osunut silmään, on KMS: 150 000 euroa. Jos muiden panokset ovat samaa luokkaa, vakavalle asialle voisi nauraa.


Entä mitä on tehnyt vaikuttajista koostuva Mannerheim-elokuvan kunniatoimikunta? Ovatko sen kokoomusjäsenet Jyri Häkämies ja Sauli Niinistö vedonneet elokuvan budjettirahoituksen puolesta? Eivät. Ovatko sen demarijäsenet Paavo Lipponen (pj.), Lauri Ihalainen ja Liisa Jaakonsaari kääntyneet työkansan karttuisan käden puoleen elokuvan pelastamiseksi? Ei mitään havaintoa.



* * *



Sekin mahdollisuus on, että jotkut Mannerheim-fanit ovat kavahtaneet ja pitäneet kukkaronnyörinsä kiinni luettuaan huolimattomasti Harlinin haastatteluja, joiden mukaan tarkoitus on kertoa marsalkasta "hyvine puolineen ja varjopuolineen". Mitään varjopuoliahan ei ole, se on vain kommaripropagandaa.


Fanit voivat rauhoittua. Renny ei halua tuoda esiin idolinsa varjopuolina esimerkiksi työläisten teurastamista 1918, liittoutumista Adolf Hitlerin kanssa eikä osallistumista Leningradin joukkomurhaan ja Neuvosto-Karjalan siviilien tappamiseen, vaan "yksinäisyyden ja tietynlaisen synkkyyden".



EERO

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli