Yhteisöasuminen – tulevaisuuden trendi

Asumiskustannusten kalleus ja lisääntyvä yksinäisyys – siinä kaksi yhteiskunnallista ongelmaa, joihin eräs ratkaisu voisi tulevaisuudessa olla kollektiivi- tai yhteisöasuminen eli tutummin kimppakämppä. 

Kollektiivisesta asumisesta tulee usein ensimmäisenä mieleen opiskelijoiden riehakas soluasuntolaäelämä tai hippiekohörhöjen luomukommuuni. Näiden stereotypioiden väliin jää silti valtavasti erilaisia vaihtoehtoja.

Yksinasumisen ongelmia

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu yksin 1,2 miljoonaa ihmistä, 44 prosenttia kaikista asuntokunnista. Määrä on ollut jatkuvasti kasvussa. Yksin asuvia löytyy erityisesti eläkeläisten parista, mutta entistä useampi nuorempikin elää yhden ihmisen taloudessa. 

Yksinäisyyttä koetaan selvästi useammin kotitalouksissa, joissa on vain yksi aikuinen.

Yksin asuminen on varsinkin pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kaupungeissa kallista. Valtaosa käteen jäävästä palkasta menee asumisen kustannuksiin, ja moni matalapalkka-alojen työläinen joutuu palkan lisäksi nostamaan asumistukea, mikä tuntuu absurdilta. Rahatilanne pakottaakin monet harkitsemaan erilaisia asumisvaihtoehtoja.

Viime vuonna julkaistun Tilastokeskuksen elinolotutkimuksen mukaan noin neljä prosenttia yli 15-vuotiaasta väestöstä eli lähes 180000 henkilöä koki itsensä yksinäiseksi koko ajan tai ainakin suurimman osan ajasta. Jos yksinäisinä pidetään lisäksi joskus neljän viikon aikana itsensä yksinäiseksi tunteneita, kasvaa joukko 21,2 prosenttiin yli 15-vuotiaasta väestöstä. Lukumääräisesti näitä vähintään joskus yksinäiseksi itsensä tunteneita oli yhteensä 950000.

Yksinäisyyttä koetaan selvästi useammin kotitalouksissa, joissa on vain yksi aikuinen – siis yksinasuvien tai yhden huoltajan talouksissa. Tutkimuksen mukaan yksinäiset ovat yleisemmin myös iäkkäitä: yksinasuvista yli 64-vuotiaista yksinäiseksi koki itsensä usein 11,4 prosenttia, kun alle 35-vuotiailla osuus oli 8,9 prosenttia.

Monimuotoista asumista

Yhteisöasuminen, kollektiivi, kommuuni – ilmiöllä on monta nimeä, mutta periaate on sama: asuinyhteisön koko ja yhteisöllisyyden aste vaihtelevat, mutta ainakin osa arkipäiväisistä asumiseen liittyvistä toiminnoista on siirretty yhteisiin tiloihin. Yleensä jokaisella henkilöllä on vähintään oma makuuhuone mutta yleiset tilat, kuten olohuone, keittiö ja pesutilat ovat yhteiskäytössä. Yhteisöasuminen voi toteutua myös kokonaisessa kerrostalossa, jolloin jokaisella on oma, kenties pienikin asunto, mutta käytössä on jaettuja sosiaali- ynnä muita tiloja. 

Suomessakin on yhteisöasumisesta puhuttu pitkään. Erilaisia kokeiluja on tehty ja jotkin ratkaisuista ovat jopa vakiintuneet, mutta silti yhteisöasuminen on meillä vielä vähäistä. 

Eräs yleistyvä yhteisöasumisen muoto on ryhmärakentaminen. Ryhmärakentamisessa tai -rakennuttamisessa talon rakennuttajana toimii perinteisen rakennusyrityksen sijaan joukko yksityisiä ihmisiä, jotka sopivat yhdessä pelisäännöt ja muodostavat sitten yhteisön.

Asuntosuunnittelun parissa työskentelevä arkkitehti Anna Helamaa Tampereen teknillisestä yliopistosta on tutkinut yhteisöasumista ja ollut itse asukkaana mukana yhteisöllisessä ryhmärakennuttamishankkeessa. Helamaan mielestä yhteisöasuminen sopii periaatteessa kaikille riippumatta perhemuodosta tai elämäntilanteesta.

Suomessa yhteisöasumisessa on ollut erilaisia vaiheita. Nyt käynnissä on Helamaan mukaan yhteisöasumisen uusi aalto, joka eroaa aiemmasta ainakin siten, että hankkeet ovat suurempia mutta niiden hoito jää enemmän asukkaiden omalle kontolle, sillä ryhmärakentaminen on vallitseva toteutusmuoto. 

Etuja ja ongelmia

Yhteisöasumisessa on useita hyviä puolia. Asumisen kustannukset jäävät käytettävissä olevaan tilaan nähden lähes aina pienemmiksi kuin muissa asumismuodoissa. Yhteisten resurssien käyttö myös tuo selvää säästöä.

Monelle yhteisöasujalle ekologisuus on tärkeää. Ympäristöä ja energiaa säästyy, kun useampi asukas jakaa vaikkapa saunan, pesukoneen ja muita kodinkoneita. Kierrätys on tehokkaampaa organisoida kimpassa.

Kelan kanssa joutuu joskus vääntämään pitkään, jotta viranomaiset ymmärtävät yhteisöasumisen luonteen.

Erityisesti ikääntyville yhteisöasumisesta on monenlaisia etuja. Osallisuus ja sosiaalisuus lisäävät jaksamista, vireyttä ja toimintakykyä, jotka edistävät psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Ennen kaikkea yhteisöasuminen ehkäisee yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Kun samassa talossa asuu saman ikäisiä ihmisiä, on helppo löytää yhteistä tekemistä. Myös naapuriapu on lähellä, ja naapurilta uskaltaa pyytää apua, kun kaikki tuntevat toisensa.

Eräs ongelma on yhteisökäyttöön tarkoitettujen vuokra-asuntojen ja -talojen niukkuus. Moni vuokranantaja ei uskalla antaa tiloja suuremman yhteisön käyttöön. Oletetaan, että yhteisöasuminen on ainaista juhlimista tai että tiloista ei pidetä huolta. Asenteissa on paljon parantamisen varaa.

Toinen pullonkaula voi olla sosiaaliturva. Kelan kanssa joutuu joskus vääntämään pitkään, jotta viranomaiset ymmärtävät yhteisöasumisen luonteen. Esimerkiksi kaikki yhteisön asukkaat saatetaan  niputtaa samaksi ruokakunnaksi, mikä aiheuttaa ongelmia asumis- tai toimeentulotuen kanssa. 

Mitä enemmän erimuotoinen yhteisöasuminen lisääntyy, sitä vähemmän edellä mainittujen kaltaisiin ongelmiin törmää. 

Tampereen Pispalan puutaloissa on otollisia tiloja yhteisöasumiselle. Kuva: Toivo Koivisto

31-vuotias Rebekka Katko asuu Tampereen Pispalan tuntumassa neljän hengen omakotitalokommuunissa. Katko on aikuisiällä asunut jo useammassa yhteisössä, nykyiseen hän muutti viime vuoden joulukuussa.

– Olen todennut, että tämä sopii minulle. Aika vähän enää kukaan ihmettelee, että miksi asun tällä tavalla kuin asun, sanoo Katko. 

Hänen mielestään on mukava asua ihmisten kanssa ja arjessa on yhteisöllisyyttä. Toisaalta käytettävissä on paljon tilaa, mihin ei yksinasujana muuten olisi varaa. 

Kommuuniasuminen näkyy myönteisessä mielessä kukkarossa. Katko laskeskelee, että hänen lähistöllä yksin asuva ystävänsä maksaa pienestä asunnostaan noin kolmanneksen korkeampaa vuokraa.

Joustavuutta ja sääntöjä

Neljän toisille ennestään pääosin tuntemattoman ihmisen kanssa asumisessa on omat kommervenkkinsä.

Tarvittaessa kutsutaan koolle talokokous.

– Se vaatii joustavuutta. Jos itsellä on tosi tarkat omat rutiinit ja asiat pitää tehdä tietyllä tavalla, niin silloin olisi vaikeuksia. Toisaalta on olemassa myös kommuuneja, joissa asuu introvertimpää väkeä, sanoo Katko.

Ensisijaisen tärkeää on, että yhdessä sovitaan elämisen säännöt. Kaikilla on myös mahdollisuus olla itsekseen omissa huoneissaan. 

Tarvittaessa kutsutaan koolle talokokous.

– Kuka tahansa asukkaista voi ehdottaa kokousta. Se on paikka, missä on helppo nostaa esille arkeen ja asumiseen liittyviä kysymyksiä, esimerkiksi jos joku asia ärsyttää.

Kommuunissa on yhteiskassa, josta taloon ostetaan tarpeellista tavaraa, kuten wc-paperia ja siivousvälineitä. 

Rebekka Katkon mukaan asioita tehdään yhteisesti pakottamatta ja spontaanisti.

– Esimerkiksi kun keväällä pahimmat koronarajoitukset olivat voimassa, niin järjestimme joka perjantai pizzaperjantain ja teimme pizzaa yhdessä. Tätä jatkui niin kauan kunnes kukaan ei enää oikein jaksanut syödä pizzaa, nauraa Katko. 

Kommuunin käytössä on myös puusauna, ja jos joku saunan lämmittää, yleensä sinne kaikki kotona olevat muutkin tulevat mukaan. 

Paras tapa elää

Yhdessä asuessa eteen tulee väistämättä myös konflikteja. Katko ei muista suuria ristiriitoja, mutta Covid-19 synnytti paineita myös Pispalan kommuunissa.

– Korona aiheutti vähän polemiikkia siitä, että keitä ihmisiä saa nähdä ja tuoda kotiin. Osa halusi jatkaa läheistensä näkemistä ja osa oli sitä mieltä, että ei ketään vieraita. Talokokouksessa totesimme, että emme me kuitenkaan voi valvoa toisten menemisiä, kertoo Katko.

Yhteisöasumisen edellytyksissä olisi paljon parantamisen varaa. Esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmän byrokratia ei aina ymmärrä kimpassa asumista. Katkon eräs kämppäkaveri joutui muuttamaan pois yhteisöstä, koska Kela ei suostunut maksamaan hänelle toimeentulotukea kommuuniin. Nyt hän asuu yksin huomattavasti kalliimmassa yksiössä, mikä on yhteiskunnan näkökulmasta järjetöntä. 

Katkolla ei olisi mitään kiirettä pois nykyisestä asuinyhteisöstään, mutta talo menee remonttiin ja muutto on väistämättä edessä – hyvin todennäköisesti taas uuteen kommuuniin.

– Tämä on itselleni paras tapa elää. Olen monta kertaa miettinyt varsinkin korona-aikana kotona ollessa, kuinka kiitollinen saa olla näistä ihmisistä, jotka on tuntenut vasta vähän aikaa mutta joista on tullut ystäviä. Ja sosiaalinen piiri laajenee väkisinkin kun täällä käy muiden asukkaiden vieraita, sanoo Rebekka Katko.