Tiedostavaa tieteisfiktiota Turusta

Camilla Kantolan tarinoissa on aina vallankumous mukana. Linnunsolu käsittää vuosikymmenten kaaren, ja mullistavia asioita tapahtuu tiiviissä tahdissa.

KUN ESIKOISROMAANIN ensimmäinen painos myydään loppuun, on kirjoittajalla syytä olla tyytyväinen. Näin pääsi käymään turkulaiselle Camilla Kantolalle, jonka kirja Linnunsolu ilmestyi kesällä Nysalorin kustantamana. 

Linnunsolu edustaa kotimaista tieteisfiktiota. Tieteisfiktio on perinteisesti mielletty alemman luokan kirjallisuudeksi verrattuna niin sanotusti realistisempiin romaaneihin. Genrellä oli pitkään maine nuoremmille lukijoille suunnattuna avaruushömppänä, vaikka sen parisataavuotisen historian taipaleelle mahtuu tasokkaita ja paljon keskustelua herättäneitä merkkiteoksia. Esimerkiksi Mary Shelleyn Frankenstein (1818) tai George Orwellin 1984 (1948) ovat nykyään arvostettuja klassikoita.

Suomessa tieteiskirjallisuuden ja yleensä spekulatiivisen fiktion arvostus on kasvanut etenkin sen jälkeen, kun Johanna Sinisalon menninkäistarina Ennen päivänlaskua ei voi voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2000. 

Vaikka suuremmatkin kustantamot ovat ajoittain innostuneet julkaisemaan spekulatiivista fiktiota, on pienjulkaisuilla ja Nysalorin kaltaisilla pienillä kustantamoilla erittäin tärkeä rooli. Camilla Kantola toteaa, että aktiivinen alakulttuuriskene on ollut keskeinen innoittaja ja tukija. 

– En itse olisi alkanut edes kirjoittaa tosissaan, ellen olisi liittynyt paikalliseen kirjoittajapiiriin ja löytänyt samanmielisiä kirjoittajia harrastuksen kautta. Väki osaa arvostaa tekstiä, mutta myös antaa palautetta oikealla tavalla, sanoo Kantola, joka on itse mukana Varjorikko-lehden toimituskunnassa. Spekulatiiviseen fiktioon keskittyvä julkaisu ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Hän kehuu spekulatiivisen fiktion parissa toimivia kirjoittajia kunnianhimoisiksi ja korkeatasoisiksi. Taso on noussut vuosien varrella huimasti. 

Vaikka suuremmatkin kustantamot ovat ajoittain innostuneet julkaisemaan spekulatiivista fiktiota, on pienjulkaisuilla ja Nysalorin kaltaisilla pienillä kustantamoilla erittäin tärkeä rooli.

KANTOLA MYÖNTÄÄ olleensa pöytälaatikkokirjoittaja jo teini-iässä. Ensimmäiset kokeilut olivat hurjia fantasiaa ja kauhua, miekka ja magia -teemaisia tekstejä Robert E. Howardin klassisten Conan-novellien innoittamana. 

– Siinä vaiheessa en ollut vielä yhteiskunnallisesti tiedostava. Muutama vuosi myöhemmin mukaan alkoi tulla yhteiskunnallisia teemoja, varsinkin, kun aloin kiinnostua sosiologiasta ja liityin kommunistiseen puolueeseen 1990-luvun lopulla, sanoo Kantola. Hän oli myös uudelleenperustamassa Kommunistista nuorisoliittoa 2000-luvun alussa ja päätoimitti nuorten kommunistien omaa lehteä, .Komia. 

Kantola on opiskellut Turun yliopistossa pääaineena sosiologiaa, mutta innostui myös luovasta kirjoittamisesta. Yliopiston kurssit ovat perinteisesti olleet suosituimpien joukossa ja pääsykoevaatimukset korkeat. Kantola pääsi kuin pääsikin himoitulle kurssille, mikä oli sinänsä jo itsetuntoa kohottavaa. Kurssin tärkein anti olikin, että vaikka kurssilla ei osattu arvostaa Kantolan edustamaa spekulatiivista fiktiota, hän tajusi, että osaa kirjoittaa. 

Kantola on aikaisemmin julkaissut novelleja, ja esikoisromaanikin on ollut ensin lyhyemmän tarinan itu, josta vähitellen paisui pitempi kertomus. 

– Tajusin, että teksti voi näppärästi laajeta pienehköksi romaaniksi. 

200-sivuinen Linnunsolu käsittää vuosikymmenten kaaren, ja paljon suuria, jopa mullistavia asioita ennättää tapahtua tiiviissä tahdissa. 

Tieteisfiktion valtavirrasta Linnunsolu eroaa siinä, että puoluepoliittisten kuvioiden ja juonittelujen kuvaamista harrastetaan paljon. Mukana on kovin tutun oloisia ja arkisia vääntöjä vaikkapa kotimaankin nykypolitiikasta: miten eri toimijat asemoituvat suhteessa toisiinsa, miten eri asioita ymmärretään ja yritetäänkö niitä edes ymmärtää. Ollaan oleellisen äärellä. 

Kantola toteaa halunneensa juurikin niin. Poliittisen viestin välittäminen on koko Linnunsolun kantava ajatus. 

– Suunnilleen kaikki kirjan asetelmat ovat saaneet alkunsa päivän uutisista, mitä on vastaan tullut viimeisten vuosien aikana. Olin hiukan skeptinen, että kuinka julistava siitä nyt sitten tulee lukijan kannalta. Halusin pohdiskella asioita, miten hahmot toimisivat erilaisissa yhteiskunnallisissa tilanteissa. Yllättävän hyvin on teksti silti vastaanotettu, kertoo Kantola. 

MILJÖÖN LISÄKSI Camilla Kantola on panostanut Linnunsolun hahmoihin. Ne ovat johdonmukaisia, mutta myös realistisia, kaukana täydellisyydestä ja virheettömyydestä. Esimerkiksi päähenkilön ylle ei sovitella mitään sankarinviittaa, vaan hän on monessa tilanteessa hämillään ja tekee ratkaisuja, jotka myöhemmin osoittautuvat vääriksi. 

Kantola on luonut kirjaansa myös Kobald-planeetan alkuperäiskansan, jonka kautta hän pääsee käsittelemään kolonialismiin ja ihmisoikeuksiin liittyvää tematiikkaa. Myyriksi kutsutun kansan orgaaninen, biologiaan pohjautuva teknologia on niin korkealla tasolla, etteivät ihmiset kykene sitä käsittämään, minkä vuoksi myyrien yhteiskuntaa pidetään alkukantaisena: se ei vastaa sitä mitä ihmiset ymmärtävät kehityksenä. 

Kantola on halunnut pohtia yhteiskuntien kehityksen olemusta: onko kehittyvän yhteisön lopulta välttämätöntä selviytyäkseen hylätä kova teknologia, kilpailu ja kaikkien resurssien ylikulutus. Kobald-planeetan myyrät ovat luoneet koko joukon sääntöjä ja koodeja, joilla pyritään rajoittamaan ympäristön hyväksikäyttöä ja takaamaan yhteisön kestävä kehitys. He ovat esimerkiksi haudanneet sellaisia teknologisia keksintöjä, joiden käyttö vaarantaisi yhteisön ja koko planeetan tulevaisuuden. Kantola nostaa esille meidän aikamme ydinaseet, joiden kehittämistä ovat monet mukana olleet tieteilijätkin jälkikäteen katuneet. 

Kantolan yhteiskuntatieteellinen tausta auttaa uskottavan yhteiskunnan luomisessa.

Linnunsolun Kobald-planeetan maailma poikkeaa suuresti eläin- ja kasvikunnaltaan kotoisesta maapallosta. Kantolan mukaan hänellä on aina ollut lähtökohtana teksteissään luoda kokonaan uudenlainen ympäristö, joka kuitenkin jollakin tavalla kuvastaa olemassa olevia järjestelmiä. Kuvittelu mahdollistaa yhteiskunnalliset kokeilut, mikä on kiinnostavampaa kuin tarinoiden sijoittaminen reaalisiin olosuhteisiin. 

Kantolan yhteiskuntatieteellinen tausta auttaa uskottavan yhteiskunnan luomisessa. Hän on kirjoittanut asia-artikkeleita muun muassa utopioista. Viimeisin aluevaltaus on Turun yliopiston marxilaisen ajattelun kurssi, jota Kantola vetää.

Linnunsolun tarinaa tai lukukokemusta ei pilaa, vaikka tässä todetaankin kirjan lopun jäävän monella tavalla avoimeksi. Kantola huomauttaa, että tarkoitus olikin antaa lukijalle tilaa täydentää tarinaa ja miettiä, mitä sen jälkeen tapahtuu. 

– Myönnän, että se on myös helppo ratkaisu. Itse vältyn kuvaamasta, mitä kaikesta kerrotusta seuraa, nauraa Kantola.

LINNUNSOLUN ENSIMMÄINEN painos on siis loppuunmyyty, mutta tätä juttua lukiessa toinen painos on todennäköisesti jo saatavilla. Camilla Kantola ja Linnunsolu ovat kustantaja Nysalorin mukana Turun kirjamessuilla 30. syyskuuta – 2. lokakuuta, minkä lisäksi kirjaa on saatavilla hyvin varustetuista kirjakaupoista. 

Kirjan melko lyhyt mitta ja auki jäävä loppu herättävät kysymyksen, onko kirjalle luvassa jatkoa. Tieteisfiktiossa on perinnettä pitkille kirjasarjoille. Kantola myöntää, että painetta Linnunsolun tarinan jatkamiselle on kertynyt. 

– Joidenkin tarinoiden kirjoittaminen tähän samaan universumiin kiinnostaa. Siinä on paljon aineksia, joita voi hyödyntää myöhemmin. 

Kantola aikoo seuraavaksi tyrkyttää Nysalorille kustannettavaksi fantasiasarjaa. Mukana on jälleen yhteiskunnallisia teemoja – ja vallankumous, tietysti. 

– En minä halua kirjoittaa mitään kirjaa, missä ei vallankumous olisi mukana! summaa Camilla Kantola. 

Vallankumous kaivosplaneetalla

Camilla Kantola: Linnunsolu. Nysalor 2022.

Camilla Kantolan esikoisromaani Linnunsolu sijoittuu ihmiskunnan tulevaisuuteen, kaukaiselle Kobald-planeetalle, jota hallitsee Cobaldis-kaivosyhtiö. Yhtiö on perustanut planeetalle yhteisöjä, joiden perustehtävä on louhia arvokasta kobolttia sen kummemmin välittämättä kaivostoiminnan aiheuttamista ympäristötuhoista. Planeetan alkuperäisten asukkaiden kanssa ollaan enemmän tai vähemmän vihamielisissä suhteissa. Kuvio muistuttaa nykymuotoista kolonialismia, jossa rikas keskus riistää resursseja kehittymättömiltä laita-alueilta. 

Kirjan päähenkilö on Ardri, jonka elämää seurataan lapsuudesta aina aikuisiälle asti. Ardri ajautuu keskelle pienen yhteisön poliittisia pelejä. Ardri on alusta saakka yhteisönsä marginaaliasemassa, minkä vuoksi hän päätyy omassa toiminnassaan pohtimaan ekologia, eettisiä ja henkilökohtaiseen elämään liittyviä kysymyksiä – nykyihmisen kipuilua valtavien ongelmien ja rajallisten resurssien maailmassa. 

Kantola kuvaa kiehtovasti Kobaldin maailmaa ja sen olentoja. Kirjan suuret teemat liittyvät kysymyksiin esimerkiksi siitä, mikä on ihmisen ja eläimen välinen ero, mikä oikeuttaa ihmisen julmaltakin tuntuvat teot muita elollisia kohtaan. Kantola myös pohtii poliittisen toiminnan mahdollisuuksia ja rajoja ja yksittäisen ihmisen asemaa keskellä järjestelmää, jossa suuret toimijat voivat jyrätä pienempiä ja hyvätkin aikomukset voivat kääntyä lopulta irvikuvikseen.

Lähin Linnunsolun vertailukohta on kenties yhdysvaltalainen Ursula Le Guin (1929-2018), samanlaista yhteiskunnallisesti ja ekologisesti tiedostavaa, mutta lukijaa myös viihdyttävää ja sujuvasti etenevää tieteisfiktiota Linnunsolu on.

Mielestäni kirja olisi saanut olla pitempikin, nyt reilut 200 sivua tuntuvat jotenkin riittämättömältä. Mutta Linnunsolun maailma ja tarina mahdollistaa jatko-osienkin kehittelyn. Toivottavasti tätä saa lukea lisää.