Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Yllättävä lobbari kiinteistösijoittajien Lapinlahti-hankkeessa; lobbaa myös F-35 hävittäjiä
Kiinteistösijoittajien Lapinlahti-hankkeessa on mukana yllättävä lobbari. Kiinteistöyhtiö NREP:lle töitä tekevä Michael Jääskeläinen lobbaa myös F-35 hävittäjiä.
Konsulteilla on nykyään yhä isompi, mutta usein näkymätön rooli valtion ja kuntien päätöksenteossa. Konsultti- ja viestintätoimistojen käyttö on yleistynyt muissakin kuin HX-hävittäjäkaupan kaltaisissa isoissa hankkeissa. Uutena osoituksena tästä on kansainvälisen kiinteistösijoitusyhtiön lobbaama kauppa Lapinlahden sairaalan rakennuksista ja rakennusoikeudesta Lapinlahden puistoon.
Helsingin valtuutetut ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsenet saivat 18. huhtikuuta kiinteistöyhtiö NREP:n ja sen käyttämien arkkitehtitoimistojen allekirjoittaman kirjelmän ”vastauksia esiin nousseisiin kysymyksiin, joista osasta on liikkunut myös virheellistä tietoa muun muassa mediassa”.
Se kertoo, miten kovilla panoksilla sijoittajat pelaavat yrittäessään saada kaupungin päättäjät yksityistämään Lapinlahden.
Konsulttina hävittäjähankkeessa
Se, että kiinteistösijoittajat lähestyvät suoraan kaupunginvaltuutettuja on harvinaista. Mutta varsinainen yllätys on se, kuka on pdf-muodossa tallennetun viestin varsinainen tekijä. PDF-tiedoston taustatiedoista näkyy, että sen on tehnyt Michael Jääskeläinen.
Kuka on Michael Jääskeläinen? Hän on Hill+Knowlton Strategies viestintätoimiston johtaja, jonka ”erityisosaamisalueita ovat viestinnän strateginen suunnittelu, maineenhallinta, muutos- ja kriisiviestintä, valmennukset ja mediasuhteet”, kerrotaan viestintätoimiston sivuilla.
Jääskeläinen toimii myös yhtenä Lockheed Martinin F-35 hävittäjien konsulttina ilmavoimien HX-hankkeessa. Konsulteilla on tietysti monenlaisia asiakkaita. Suomen historian suurimman asehankinnan lobbarin toimiminen myös Lapinlahtea havittelevan kiinteistösijoitusyhtiön vaikuttamisviestinnän tekijänä on kuitenkin yllättävää. Se kertoo, miten kovilla panoksilla sijoittajat pelaavat yrittäessään saada kaupungin päättäjät yksityistämään Lapinlahden.
Miksei Helsinki edellytä lobbarien julkistamista?
Luxemburgin veroparatiisiin sijoitetuilla rahoilla operoivan NREP:n mainetta ei tällainen lobbaaminen ainakaan paranna. Sen sijaan se herättää kysymyksiä siitä, millä muilla tavoilla NREP yrittää vaikuttaa päätöksentekoon.
– Kun puolustusministeriö edellytti HX-hankkeen lobbareiden nimien julkistamista ja lopetti lobbareiden tapaamiset, eikö Helsingin pitäisi edellyttää vastaavaa Lapinlahdessa ja muissakin hankkeissa, kysyy Suomen kommunistisen puolueen JP (Juha-Pekka) Väisänen, joka kertoi tiedotusvälineille Jääskeläisen lobbausyhteyksistä tiistai-iltana.
SKP:n ja Helsinki-listojen ryhmä esitti aikoinaan valtuustossa pormestareiden ja toimialajohtajien julkisia kalentereita, joista näkyy keitä he tapaavat päätösten valmistelua ja toimeenpanoa koskevissa asioissa. Esitys on Väisäsen mukaan nytkin ajankohtainen.
– Olen itse samaa mieltä jo tuhansien Lapinlahden puolesta vedonnaisen kanssa siitä, että Lapinlahden arvokasta kulttuuriperintöä, monimuotoista luontoa, puistoa, ihmisten mielenterveyttä ja hyvinvointia ei saa uhrata kaupalliselle ahneudelle, jatkaa Väisänen.
Lisää aiheesta:
https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/lapinlahden-myyntiesitys-p-yd-lle-kahdeksi-viikoksi
https://www.tiedonantaja.fi/artikkelit/66-taiteilijaa-tutkijaa-ja-ymp-rist-asiantuntijaa-vetoaa-lapinlahden-puolesta
Kirjoittajan artikkelit
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Terveydenhuollon riittämättömät resurssit ja STEA-rahoituksen karsiminen sotejärjestöiltä osuvat kipeästi niihin vanhempiin, jotka saavat lapsensa tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä näkyvät ilmiöt, kuten vanhempien uupumus ja nuorten pahoinvointi, tulevat hyvin todennäköisesti lisääntymään.
- ‹ edellinen
- 6 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Helsingin yliopiston uusi liito-oravan perimää tutkiva selvitys osoittaa, että Suomen metsissä esiintyvä kanta on taantumassa ja se on geenirakenteeltaan yksipuolinen. Tutkijoiden mukaan Suomen vastuu lajien suojelussa ulottuu taigametsien tulevaisuuteen. Samaan aikaan Jyväskylän yliopiston ja Sitran luontojalanjälki-selvitys varoittaa: jos nykyisiä elämäntapoja ei muuteta, viidennes maailman lajeista uhkaa kadota.
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.