Uusi kansalaisaloite vaatii, että monia sosiaalisia ongelmia tuottava lääkekorvausten alkuomavastuu poistetaan kokonaan.
Keywords:
Ympäristö, rauha ja oikeudenmukaisuus kuuluu ja näkyy DSL:n seminaarifestivaalilla viikonloppuna
Demokraattisen sivistysliiton tulevan viikonlopun seminaarifestivaalilla nousee teemoiksi ympäristön, rauhan ja maailman taloudellisen sekä poliittisen epäoikeudenmukaisuuden kysymykset. Alustuksia kuullaan yli kymmeneltä vieraaksi saapuvalta kotimaiselta ja kansainväliseltä vieraalta. Lauantai-iltaan kuuluu myös kulttuuria, kun Matinkylän pirtillä nähdään West African dance show.
Seminaarin tarkoitus on avata osallistujien ja yleisön yhteiskunnallista tietoisuutta monien polttavien ja kenties julkisuudessa vähemmän esillä olleiden kysymysten suhteen.
Lauantaipäivänä kuullaan myös englanninkielisiä puheenvuoroja. Sekä paikan päällä, että etänä osallistuville järjestetään tuolloin simultaanitulkkaus suomi-englanti-suomi.
Seminaarifestivaali järjestetään Matinkylän Pirtillä, Espoossa ja etänä Zoomissa viikonloppuna 18.-19.6.2022!
Lisätietoja ja infoa englanniksi löytyy DSL:n nettisivuilta.
Ohjelma/Program
Lauantai/Saturday 18.6.2022 (simultaanitulkkaus suomi-englanti-suomi / simultaneous interpretation Finnish-English-Finnish)
11.50 Tervetuloa / Welcome words – Jari Karttunen, DSL/DCA
12.00 The African dilemma – David Okelo
12.30 Shedding the imperialistic shackles toward a free mind – Myriam Munezero, Think Africa ry
13.00 About Western Sahara situation – Baida Rahal, Polisario
13.30 Tauko/Break 15 min
13.45 The past and present realities of injustice – Walter Fondo, African Civil Society in Finland
14.30 Politic of collateral damage – Ike Chime
15.00 Tauko/Break 15 min
15.15 Decoloniality as a way to change imperialistic relations – dosentti, vanhempi yliopistonlehtori / docent, senior university lecturer Paola Minoia
16.00 The prison as a Tool of Control – Humhrey Kalanje
16.30 Political control abaft West indies – Kimeka Francis
17.00 Vapaata keskustelua / Free conversation
17.30 Tauko/Break 30 min
18.00 Iltaohjelma / Evening show – West African dance show / Performance
19.30 Lauantain lopetus / End of Saturday part of seminar
Sunnuntai/Sunday 19.6.2022 (vain suomeksi, ei tulkkausta / only in Finnish, no interpretation)
12.00 Tervetuloa / Welcome words – Jari Karttunen, DSL
12.15 Eläinoikeudet – Jarno Huusko, Eläinoikeuspuolue
13.00 Rauha ja ympäristö – Bex Tapanainen, Kommunistinuoret
13.45 Tauko 15 min
14.00 Vihreä imperialismi – Jari Karttunen, DSL
14.45 Feministinen talousjärjestelmä – Emilia Taskinen, Feministinen puolue
15.30 Loppukeskustelu
16.00 Seminaarifestivaalin lopetus
Zoom-osallistumislinkki: https://us06web.zoom.us/j/83393166706
Kirjoittajan artikkelit
Tämän päivän lakot ovat olleet vastaisku hallituksen suunnittelemia leikkauksia ja heikennyksiä kohtaan, jotka kohdistuvat työväkeen ja kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
Taiken kulttuurilehtituen rajut leikkaukset tietävät loppua monen lehden julkaisemiselle ja näin valtamedian ulkopuolelle jäävät moninaiset äänet heikkenevät entisestään. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on järkyttynyt uutisesta, jonka mukaan kulttuurilehtien avustuksia aiotaan leikata 15 prosenttia.
- ‹ edellinen
- 11 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Lapin asukkaiden valitukset tiestön kunnosta ja terveyspalveluiden puutteesta kaikuivat ennen kuuroille korville, mutta tämä näyttää muuttuneen Naton myötä. Muuttuneet asenteet näkyvät nyt politiikassa, mutta auttaako se asukkaita arjessaan?
527 valtuutettua ja varavaltuutettua ei ole ilmoittanut vaalirahoitustaan määräajassa. VTV uhkaa poliitikkoja nyt 7000 euron sakolla. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan ilmiö on toistuva ja huolestuttava. Kyse ei ole pelkästä unohtamisesta vaan vallan piilottamisesta. Demokratia tarvitsee läpinäkyvyyttä – ei hiljaisuutta.
Orpo-Purran hallituksen yleistukiesitys ei ole pelkkä hallinnollinen uudistus – se on ideologinen siirto, joka murentaa yksilön sosiaaliturvaoikeuden. SKP:n SOTE-ryhmän lausunto ja Riitta Tynjän haastattelu paljastavat, miten tarveharkinta, karenssit ja leikkaukset osuvat erityisesti nuoriin ja heikommassa asemassa oleviin. 1500 euron perusturva ei ole utopia, vaan ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto. Tämä juttu kutsuu lukijan näkemään kapitalismin läpi ja kuvittelemaan toisin.