Turvallisuutta ei voi rakentaa toisten kustannuksella

30.03.2022 - 16:00
(updated: 31.03.2022 - 18:39)

On ilmeistä, ettei sodan estämiseksi pelkästään Ukrainan vastaus olisi Venäjälle riittänyt. Yhdysvallat on ajanut Ukrainaa Natoon Bukarestin kokouksesta 2008 lähtien ja siksi Venäjä kohdistikin vaatimuksensa sille.

Chicagon yliopiston professori John J. Mearsheimer totesi The Economist-lehdessä julkaistussa analyysissaan, että viime marraskuussa allekirjoitettiin Ukrainan ja Yhdysvaltojen välillä asiakirja. Siinä vahvistettiin, että kumppanuutta ohjaa vuoden 2008 Bukarestin kokouksen päätöslauselma, jossa tavoitteeksi asetettiin Ukrainan jäsenyys Natossa. Tätä Venäjä ei hyväksynyt vaan vaati kirjallista sitoumusta, ettei Nato laajene Ukrainaan.

Historiantutkimus tulee aikanaan selvittämään, miksi neuvotteluratkaisua ei syntynyt. Mikä osuus neuvotteluhaluttomuuteen oli epäluottamuksella Venäjän tavoitteisiin, mikä mahdollisesti Yhdysvaltain sotateollisella kompleksilla. Amerikkalainen aseteollisuus on ollut varmin voittaja tässäkin sodassa, sen osakkeet ampaisivat jyrkkään nousuun sodan alettua.

Nyt Venäjää kohdellaan kansainvälisenä hylkiönä. Siviilit kärsivät sodan kauhuista, miljoonat pakenevat sodan jaloista ja tuhannet ovat kuolleet. Venäjä on yksiselitteisesti vastuullinen siitä, miten siviilejä jahdataan pommein, ammuksin ja rypäleasein, eikä sodankäynnin humanitaarisia sääntöjä noudateta. Talouspakotteet ovat laajentuneet taloudelliseksi sodankäynniksi, josta köyhimmät tulevat maksamaan kovimman hinnan. Sodan seurauksista tulemme kärsimään pitkään Euroopassa. Venäjän hyökkäys ja sota Ukrainassa osoittaa meille asevaraisen turvallisuusajattelun haaksirikon.

Voimapolitiikan ja väkivallan kierteestä on päästävä eroon. Joukkojen lähettäminen Ukrainaan olisi vaarallista, se voisi laajentaa sodan aina ydinaseiden käyttöön asti. Aseapukin vie meidät sodan osapuoleksi. On löydettävä diplomaattiset keinot palauttaa rauha Eurooppaan. Sodan jälkeen on lähdettävä ei suinkaan laajentamaan sotilasliittoja, vaan purkamaan niitä ja aloittamaan aseriisunta. Siihen tarvitaan puolueettomien maiden panosta. Voimavarat tulee suunnata yhteistyöhön niin vaikealta kuin se nyt tuntuukin. Rauha on jakamaton, kirjattiin ETYJin asiakirjoihin toiveikkaalla 90-luvulla. Turvallisuutta ei voi rakentaa toisten kustannuksella.

 

Viitteitä

John J. Mearsheimer kauppalehdessä.

Dagensarena: Irland och Österrike avfärdar Nato-debatt

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoittajan artikkelit