Puhe edustajakokouksessa

28.05.2010 - 10:45
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Tervehdys toverit Pohjois-Pirkanmaalta Kihniöstä.

Kihniöhän tunnetaan ja on tullut kuuluisaksi k-linjastaan enkä nyt puhu keskustasta vaan: Kalevala-korusta, Kihniön kirkkoherrasta, joka 50-luvulla tykkäsi vähän liikaa rippikoulutytöistä, Kalevi Keihäsestä ja tietysti pontikasta eli Kihniön kipakasta. Viime vuonna herätimme henkiin uinumassa olleen SKP:n Kihniön osaston ja nyt olemme toverien kanssa vakaasti päättäneet, että tuohon k-linjaan jonka luettelin, tullaan liittämään myös vielä yksi k, Kihniön kommunistit.

Hyvä ystäväni, toveri Markku Huhtala Ylöjärveltä kyselee aina kun olemme yhteydessä, että alkaako se vallankumous Kihniöstä, mitäpä siihen muuta voi sanoa kuin, alkaapa hyvinkin, mistäpäs muualtakaan kuin Kihniöstä.

Miten me sitten olemme ajatelleet tehdä vallankumouksen tai toimia niin, että kommunistit ovat joka ikisen ihmisen huulilla?

Me kommunistit olemme siitä onnellisessa asemassa, että meille on annettu samat elimet kuin ihan oikeille ihmisille: jalat joilla kulkea uuvuttavat matkat, kieli millä selostaa eri asioita, sormet joilla suoltaa tekstiä ja kommunistiset korvat (huom. ei kokoomuslaiset) joilla kuunnella. Aivothan meillä kommunisteilla ovat ainutlaatuiset, ovathan ne varustettu marxilais-leniniläisellä tieteellisellä maailmankatsomuksella.

Näillä eväillä se vallankumous toverit tehdään – ei siihen muuta tarvita. Perusasioita tekemällä voidaan muuttaa maa ja maailma.

Saimme viimein myös oman verkkolehden ja mielestäni se ponkaisi heti kertarysäyksellä verkkolehtien aateliin. On erinomainen asia, että nyt saadaan luettavaksi valtamediasta poikkeavaa tietoa lähes reaaliajassa.

Lehdelle oli tarvetta myös sen takia, että nyt myös toverit kentällä saavat äänensä kuuluviin ja näkyviin entistä paremmin. Tältäkin osin lehti lähti hyvin käyntiin.

Kuitenkin keskustelu on hieman muuttunut aneemiseksi alkurynnistyksen jälkeen. Myös toivoisi, että yhä useampi osallistuisi ajatusten vaihtoon.

Olen pohtinut, ettei vain sittenkin myös kommunisteissa asuisi ”herranpelkoa”. Ei kenties uskalleta rohkeasti ja avoimesti kirjoittaa mitä mielessä kulloinkin liikkuu, koska pelätään, että mitähän se politbyroo ajattelee, jos nyt vaikka laadin kriittisen, tai vastaavasti myötäsukaisen kirjoituksen. Jos kritisoi, epäilläänkö kenties, että toveri on hairahtanut puolueen linjoilta tai jos kehuu, sitten ylenpalttisesta nuoleskelusta. Ilmeisesti siksi myös korkein johtomme välttelee kirjoittamasta ja ottamasta kantaa, koska pelätään sen tukahduttavan keskustelun.

Uskon, että alkujähmeyden jälkeen verkkolehdestä muodostuu hyvä keskustelupaikka, jossa käydään hyvää ja monipuolista väittelyä sekä otetaan väkevästi kantaa. Rohkeasti vain toverit kirjoittamaan mitä milloinkin sattuu olemaan kielen päällä.

Lopuksi muutama huomio asiakirjasta Tie ulos kriiseistä. En malta olla heittämättä hieman kritiikin piikkiä. Ensimmäisenä kun sain asiakirjan käteeni tuli ihan oikeasti mieleen se, että ympärillämme kiehuu ja kuohuu, mutta kommunistit ne vaan väsäilevät vuodesta toiseen konkreettisten tilanteiden konkreettisia analyyseja.

Mielessä kävi myös se, että naureskellaanko meille meidän selän takana siitä miten me olemme kovia poikia ja tyttöjä suoltamaan asiakirjoja vaikka aika suorastaan huutaa tekoja. Totuushan on se kuten työväenlaulussa Yhteisrintama lauletaan: Suun soitto ei nälkää karkoita, eikä tyhjää täydeksi tee.

Yhden puutteen siellä omasta mielestäni myös havaitsin. Olisin halunnut, että ottaisimme kantaa räjähdysmäiseen väestönkasvuun. Kait se taitaa olla niitä suurimpia vitsauksia tulevaisuudessa, sillä jo minun elinaikanani taidetaan yltää 10 miljardiin asukkaaseen. Ei sitä taida maapallomme kestää. Mikä on meidän vastaus liikakansoitukseen? Vai ajattelemmeko kenties niin, että ongelmaa ei ole koska sosialismissa lakataan vallan nuss.. anteeksi yhtymästä.

Minusta meidän on syytä myös tästä asiasta keskustella. Muuten asiakirja on hyvä ja varmasti tarpeellinen.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (15 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.