Valmistautuuko Suomi sotaan?

Ainakin kaikilla pasifisteilla loksahtivat leuat maaliskuun alussa, kun media ilmoitti Suomen olevan hankkimassa uusia ohjuksia. Amerikkalaiset pitkän kantaman ilmasta maahan -ohjukset sijoitetaan Horneteihin. Tätä enempää en aseteknologiasta ymmärrä. Luotan kuitenkin erääseen kriittiseen arvioon, jonka mukaan kyseessä on täysin uudenlainen ase Suomen puolustusvoimille. Ohjukset ovat jyrkässä ristiriidassa sen "aktiivisen ja rauhantahtoisen" politiikan kanssa, jota moni viime vuosisadalla kasvatettu yhä vilpittömästi luulee Suomen edustavan.

Ohjushankinta tapahtuu hämmentävään aikaan. Entinen puolustusministeri Jyri Häkämies sanoi taannoin, että Suomen suurimmat turvallisuushaasteet ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Vaikka nykyinen puolustusministeri Stefan Wallin tulee eri puolueesta, ei tunnu järkevältä uskoa, että istuvan hallituksen käsitys poikkeaisi mitenkään radikaalisti Häkämiehen möläytyksestä. Saamme jatkuvasti lukea lehdistä, kuinka huolestuttavaa on, kun Venäjä lisää sotilaallista kapasiteettiaan Suomen rajan tuntumassa. Ilmeisesti Suomi nyt vastaa raflaavimmalla tuntemallaan tavalla. Ja kun tälle tielle lähdetään, alkavat rauhaa rakastavien suomalaisten housut tutista.

Sanotaan pari asiaa ääneen. Suomi ei nimellisesti ole Naton jäsen, mutta koska Suomi on EU:n jäsen ja kaikki EU:n johtavat maat kuuluvat Natoon, maamme ulkopolitiikka on nykyisin Nato-ulkopolitiikkaa. Sellaisena sen näkee myös Venäjä. Kun Suomi ostaa ohjuksia Naton ykkösvarustajalta eli USA:lta, se näyttää avoimelta varustautumiselta Venäjää vastaan ja sitä se myös on. Vielä 1990-luvulla Venäjä ei voinut ottaa meiltä päin tulevaa uhkaa vakavasti, mutta tänään tilanne on toinen, sillä Suomen tukena on EU ja Nato. Ohjushankinnat ovat samassa linjassa Naton Itä-Euroopan ohjuspuolustusjärjestelmän kanssa. Tämä kaikki lisää kylmän sodan ja kauhun tasapainon tunnelmaa, jonka oletetaan painostavan Venäjää lännelle mieleisiin muutoksiin. Jos (ja kun) lännestä ohjattu värivallankumous ei Venäjällä onnistu, valmistaudutaan kovempiin otteisiin.

Tosiasiassa Venäjä on suuri ja mahtava valtio, joka tietää saavansa tarvittaessa joukon merkittäviä liittolaisia. Vladimir Putinin ja Yhtenäinen Venäjä -puolueen valta ei myöskään ole horjumassa tai tyhjän päällä niin kuin lännessä uskotellaan. Venäjä on kerta kaikkiaan niin suuri mahti, ettei sillä ole mitään tarvetta ryhtyä toimimaan USA:n ja EU:n haluamalla tavalla. Tässä Suomen valtiojohto tekee kohtalokkaan laskuvirheen. Suomesta on tulossa pikavauhtia Venäjän vihollismaa, ja odotettavissa voi olla muutakin kuin diplomaattisia hankaluuksia – jotka, kuten "Rimma Salosen tapausta" ja muita vastaavia seuranneet tietävät, ovat jo totista totta.

Laajempi asiakokonaisuus, josta Suomessa vaietaan, on maailman uusi jakautuminen kahteen vastakkaiseen leiriin. Kyseessä on siis "kylmä sota 2.0". Esimerkiksi Syyriasta on tullut varsinainen maailmanpolitiikan räjähdyspiste. Länsimedia käyttää provosoivasti tietolähteinään "aktivisteja" eli Syyrian hallitusta vastustavia joukkoja, omii näiden näkökulman ja julistautuu opposition kannattajaksi. Sen sijaan Venäjä ja Kiina puolustavat Syyrian hallitusta. Myös Iran nauttii idän suurvaltojen periaatteellista tukea. Näitäkin suurempi yllätys voi tavalliselle suomalaistallaajalle olla, että koko Latinalainen Amerikka, Intia ja lukuisat muut maailmanpolitiikan sorretut kuuluisivat konfliktin sattuessa Venäjän ja Kiinan johtamaan leiriin. Kolmannen maailmansodan asetelma ei ole vuosikymmeniin ollut niin selvä kuin nyt.

Alkuperäisessä kylmässä sodassa Suomi edusti liennytystä ja aseistariisuntaa. SALT-neuvottelut, ETY-kokous ja suurvaltajohtajien tapaamiset Helsingissä tekivät miltei mahdottomasta vähäksi aikaa täysin mahdollisen. 2010-luvun kylmässä sodassa Suomen rooli on päinvastainen. Se uhittelee, lietsoo ristiriitoja ja heiluttaa sotalippua niin kuin historia ei opettaisi yhtään mitään. Jos minä ja kaltaiseni olisimme fiksuja realisteja, lähtisimme maanpakoon jo huomenna. Mutta eipä heitetä vielä rauhanlippua kaivoon! Asioihin on syytä vaikuttaa heti. Vielä ei ole liian myöhäistä.